”Ei meidän kiipeilypuuta saa kaataa!”

Kaarina Helakisa & Katriina Viljamaa-Rissanen: Elli-velli-karamelli. 34 sivua. Weilin+Göös 1973. 6. painos 1982.

Edith Unnerstad & Ilon Wikland: Kirsikkakestit. Suomentanut Marjatta Kurenniemi. 32 sivua. Weilin+Göös 1971. 2. painos 1980.









Kaikkea ne keksivätkin.

Lasten vapautta ja elintilaa puolustavaan Kiipeä puuhun -tempaukseen kutsutaan alkavalla viikolla aikuisia ja lapsia, perheitä ja ystäväporukoita, päiväkotiryhmiä ja naapurustoja.

Jo ennen viikon alkamista tapahtuman Facebook-sivustolle on kuulemma tulvinut kommentteja, keskusteluita sekä kiipeilymuistoja ja -kuvia.

Tapahtuman taustalla on tietokirjailija Tatu Hirvosen teos Varo, varo, varo! Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta (Minerva 2011). Hirvonen kirjoittaa:

Ennen pelko ajoi ihmiset puuhun, nyt se pitää poissa puusta. Vielä äsken nauroimme ylivarovaisille amerikkalaisille, mutta nyt tuo nauru tarttuu kurkkuun. Pedagogien vaietessa ja karatessa vakuutusyhtiöiden selän taakse, turvallisuusyritykset saavat rahastaa aikuisten pelolla. Samalla ne ovat alkaneet sanella, millainen on lapsen tila ajatella, liikkua ja leikkiä.

Riskejä pitää arvioida laajempaa kokonaisuutta vasten sen sijaan, että pyrkisimme eliminoimaan niitä yksi kerrallaan. Muutoin kohtaamme riskittömyyden riskejä, kuten lasten levottomuutta ja ilottomuutta, fyysisten taitojen kehittymättömyyttä, liikkumattomuuden aiheuttamaa ylipainoa, luovan ajattelun ja uskalluksen puutetta, holtitonta riskinottoa…

Kansalaisaktivistiliike on saanut alkunsa päiväkotien ynseästä suhtautumisesta puissa kiipeilemiseen.

Rouva Huu ymmärtää rajoitteiden asettamisen päiväkotialueella, mutta muutoin puissa kiipeilyn pitäisi olla jokaisen kansalaisoikeus.

Lähipuistossamme on Terijoen salavia, joissa naapuruston lapset kiipeilevät ilman että mitään haavereita on sattunut. Tolkku on tietysti hyvä ottaa puuhunkin mukaan.

Lastenkirjoissa on – ennen vanhaan! – kiipeilty alvariinsa puissa. Tässä kaksi Rouva Huun suosikkia.

Kaarina Helakisan ja Katriina Viljamaa-Rissasen kuvakirja Elli-velli-karamelli on minun lapsuuteni TÄRKEIN KIRJA. Se on myös ensimmäinen omilla rahoillani ostama kirja.

Elli-velli-karamelli on aikansa lapsi: 1970-luvun lastenkulttuurimyönteisyydessä haluttiin puhua lasten ehdoilla heille tärkeistä asioista. Ympäröivästä maailmasta pyrittiin jakamaan lapsille tietoa, joka ei ole heidän etujensa vastaista vaan auttaa heitä jäsentämään omaa maailmankuvaansa, aktivoi itsenäiseen ajatteluun ja antaa mahdollisuuden oivallukseen. Niin ikään tuolloin korostettiin – nykypäivän näkökulmasta juhlavan ylevästi – lasten ja kaikkien ihmisten oikeutta leikkiin ja leikkipaikkoihin, puhtaaseen veteen ja ilmaan, puitten tuoksuun ja linnunlauluun autojen, liikenneympyröiden ja vihamielisten aikuisten hallitsemassa maailmassa.




Kuvakirja kertoo viisivuotiaan Elli-tytön ja hänen Heppu-koiransa taistelusta kaupungissa taloudellista yksinvaltaa pitävää Herra Hattua vastaan. Herra Hatun tehdas on hotkaissut jo kolme neljännestä kaupungin pinta-alasta. Hatun bisnesten edelleen laajentuessa Ellin kiipeilypuu kutistuu, ruskistuu ja näivettyy. Hattu määrääkin puun tarpeettomana kaadettavaksi. Elli ei tähän suostu ja käy esittämässä protestin Hatun työhuoneessa:

– Ei meidän kiipeilypuuta saa kaataa. Varokin jos kaadat, sanoo Elli äkäisellä kirkkaalla äänellä.
– Oho, sanoo herra Hattu, ja hänen viiksensä heiluvat kiukusta.
– Kerta kaikki lapset tykkää puista, eikä tehtaista ainakaan, Elli sanoo. – Me näytetään sulle. Me kasvatetaan koko kaupunki puita täyteen!
Herra Hattu tulee punaiseksi kuin tomaatti ja pyörittelee silmiään. Elliä ja Heppua rupeaa naurattamaan, ja Heppu sanoo hau hau hau.
– Hattu kettu kermalettu, Elli huutaa. Sitten he pyyhältävät tiehensä minkä tassuista pääsevät. Eikä herra Hattu tietenkään saa heitä kiinni, sillä hän on sangen paksu ja lyhytkoipinen mies.

Ellin ponnisteluista huolimatta tilanne kärjistyy uhkaavaksi, kunnes Ellin Heppu-koira saa vainun kiipeilypuuhun puhjenneesta keltaisesta taikakukasta.

On kiinnostavaa, että ympäristöongelmia kuvaavat kotimaiset lastenkirjat ammensivat 1970-luvulla usein sadunomaisista puitteista, joiden todennäköisesti ajateltiin pehmentävän lapsen törmäystä yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Elli-velli-karamellin fantasiaelementti on tosin melko pieni: Elli tilaa taikapuhelimella Hatun tehtaan saasteiden tuhoamien kukkien tilalle uusia taikasiemeniä. Heppu-koiralla on myös inhimillisiä ominaisuuksia ja Elli ymmärtää koiransa kieltä.

Katriina Viljamaa-Rissasen värikylläiset kuvat vaikuttivat minuun lapsena hypnoottisesti.


Edith Unnerstadin ja Ilon Wiklandin Kirsikkakestit on toinen lapsuuden suosikki, johon palasin nyt pitkän tauon jälkeen.

Olin muistavinani, että kirjassa ollaan koko ajan kirsikkapuussa ja syödään mahat kipeiksi kirsikoita, mutta todellisuudessa tämä juonne jää melko pieneksi: kirjan kliimaksi onkin yöpyminen ulkona itse rakennetussa majakyhäelmässä ja siitä syntyvä jännitys sekä kirsikkavarkaiden paljastuminen.






Myös näissä kirjoissa kiipeillään puissa:

Roald Dahl & Patrick Benson: Tynkätyiset. Suomentanut Päivi Heininen. Arthouse 2002.
Birgitta Gedin: Taistelu päärynäpuusta. Suom. Lea Pennanen. Tammi 1973.
Marjatta Kurenniemi: Puuhiset. Kuv. Maija Karma. Tammi 1956. 3. painos 2003.
Timothée de Fombelle: Tobi Lolness. Suom. Anna-Maija Viitanen. Tammi 2010.
Timothée de Fombelle: Elishan silmät. Suom. Anna-Maija Viitanen. Tammi 2011.
Outi Salo: Puukenkenkäkesä. Kuvittanut Inge Löök. WSOY 1988.
E. R. R. Burroughs: Apinoiden Tarzan. Suomennos Pekka Markkula. 3. painos 2004. Like .
Pihla Meskanen: Pieni majakirja. Tammi 2006.
Louis Espinassous: Rakennetaan maja! Suomentanut Sari Kumpulainen. Nemo 2010.

Ja lopuksi vielä menovinkki:

Tänään maanantaina alkaa Tampereen yliopistossa kaikille avoin Studia generalia –luentosarja Luonto lastenkirjallisuudessa päärakennuksen juhlasalissa klo 16–18.

Luentosarjan aikana zuumataan eri aikojen lastenkirjallisuudessa heijastuneita luontokäsityksiä:

19.9. Maria Laakso ja Toni Lahtinen: Johdatus luontoon lasten- ja nuortenkirjallisuudessa

26.9. Leena Kirstinä: Luonnon ja eläinten suojelu Zacharias Topeliuksen saduissa

3.10. Kukku Melkas: Yrjö Kokon Pessi ja Illusia. Luonnon ja sukupuolen järjestys

10.10. Sirke Happonen: Muumien luontosuhde. Luontokäsitysten tarkastelua Tove Janssonin muumikirjoissa

24.10. Toni Lahtinen ja Markku Lehtimäki: Vihreä vallankumous. Kuvakirja ympäristömanifestina

31.10. Maria Laakso: Jukka Parkkisen lastenromaani Korppi ja kumppanit ja eläinten esittäminen kirjallisuudessa

7.11. Sanna Kivimäki: Kadonneen ilveksen metsästys. Luonto, luonnonsuojelu ja sankarillinen maskuliinisuus elokuvassa ja romaanissa Poika ja ilves