Herttainen mutta moraaliltaan arveluttava Luppis

Benjamin Chaud: Hei hei, Luppis. Suomentanut Mikael Ahlström. 33 sivua. WSOY 2011.














Ranskalaista kuvakirjallisuutta ei tungokseen asti suomenneta. Benjamin Chaudin (s. 1975) kerrotaan olevan yksi Ranskan suosituimmista lastenkirjakuvittajista.

Hei hei, Luppis herättää hämmennystä. Aiheeltaan se on äärimmäisen sympaattinen – lapsen ja hänen lelunsa seikkailut ovat lastenkirjallisuudessa aina olleet suosittuja. Iso osa viehätyksestä perustuu juuri siihen sadun ja toden rajatilaan: lapselle lelu on kuin elävä leikkitoveri, jolla on sielu ja karisma!

Chaudin pelkistetty ja isoilla kuvapinnoilla, maisemalla ja toistuvilla aihelmilla (metsä on väliin suojaisa piilopaikka ja toisinaan taas jopa varsin pelottava mielenmaisema, havun neulaset toistuvat pojan kodin tapetissa jne. ) leikittelevä kuvitus vetoaa katsojaan. Siinä on sopivasti ripaus retroa ja modernia kuvailmaisua.

Toivottavasti Rouva Huu ei nyt leimaudu vallan tosikoksi, mutta jokin tässä kuvakirjassa silti jää mieltä kaihertamaan.




Alkutilanne on tyly: poika on kyllästynyt nahjustelevaan pehmopupuunsa, joka ei ole mikään ruudinkeksijä. Poika haluaakin päästä siitä eroon:

Täytyy sanoa, että leikkikaverina se on aika surkea.
Surkea jalkapallossa ja surkea tappelemaan, eikä se oikein ikinä
ole ymmärtänyt, mitä eroa on cowboylla ja intiaanilla.
Nyt vain on niin, että minä en voi pitää pupua parhaana
kaverinani. En ole enää mikään vauva.

Olen siis päättänyt hankkiutua siitä eroon.

Poika päättää tehdä niin kuin Hannun ja Kertun vanhemmat konsanaan: hän hylkää pupun metsään ja lähtee tiehensä. Mutta kaikki ei tietenkään mene ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan.




Pojan puheissa ja mielikuvissa Luppis on välistä elävä (sen kerrotaan syövän kotona sähköjohtoja) ja välillä taas eloton pehmolelu, joka pojan mielikuvituksessa ja leikeissä tulee kuitenkin eläväksi. Moraaliseksi ongelmaksi koituukin juuri tämä kaksoisrooli. Ei elävääkään lemmikkiä voi noin vain hylätä metsään – eikä tosin minun mielestäni myöskään lapselle aiemmin rakasta pehmolelua.

Kun poika ei löydäkään katumapäälle tultuaan Luppista puun juurelta naruun sidottuna, hän hätääntyy. Metsän siimeksestä löytyy pieni talo ja talosta tyttö, tytön koira ja Luppis.

Tyttö kertoo pitävänsä mökissä eläinten turvakotia ja pyytää poikaa seuraavanakin päivänä mukaan leikkimään.




Iloisena Luppis ja poika lähtevät yhdessä kotimatkalla, ja tällä kertaa Luppiksesta ei olekaan pojalle mitään vastusta.


Hei hei Luppis on Chaudin ensimmäinen oma kuvakirja. Hänen aiemmista kuvituksistaan tunnetaan Suomessa Ramona Badescun Pomelo puutarhanorsu (Nemo 2004) ja yhdessä Laurent Sauvagnacin kanssa toteutettu musiikkiaiheinen lasten tietokirja Tralalaa – eläinten soittokunta (Nemo 2010).

Hei hei Luppis on huomiota herättävän isokokoinen ja lapsen käsiin vaikeasti solahtava kuvakirja, 21,5 cm x 34 cm.