Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Pieni prinsessasatu. 31 sivua. Tammi 2011.
Kirja pohjautuu Emma Väänäsen tarinaan ja ideaan. Tammenterho-sarjan ulkoasun suunnittelu Eevaliina Rusanen.
Pienen prinsessasadun alkuperä on kiinnostava.
Sanna Pelliccioni näki ystävänsä kodin jääkaappiin kiinnitetyn sadun, jonka perheen 7-vuotias Emma-tytär oli tikkukirjaimilla kirjoittanut.
Satu prinsessasta jäi Pelliccionin mieleen ja hän ryhtyi haaveilemaan sen kuvittamisesta. Hän otti yhteyttä ystäväänsä lastenkirjailija Katri Tapolaan ja kertoi prinsessasadun lumosta.
Tapola lihotti tarinaa hieman ja näin syntyi Tammenterho-sarjassa viime keväänä ilmestynyt Pieni prinsessasatu.
Kaisa on moderni ja reipas pikkuprinsessa, joka tapaa linnan lähistöllä Pauli-prinssin. Kaisa kutsuu Paulin linnaan aamiaiselle.
Teksti ja kuvitus huokuvat juuri sellaista arkista pikkuluksusta, joka on lasten prinsessaleikeille ominaista. Olipa aristokraatti tai tavalllinen pikkulapsi, niin leikit luistavat aivan saman muotin mukaan!
Prinssi ja prinsessa söivät rusinasoppaa. Jälkiruoaksi he söivät kakkua. Sellainen oli linnan aamupala maanantaisin, sillä maanantai on herkuttelupäivä. Niin määräsi valtakunnan laki.
– Huomenna syödään ruispuuroa ja kuningatarhilloa, äiti kertoi.
– Ja minä tuon prinssinakkeja, Pauli innostui. – Pidetään nyyttikestit.
Pauli ja Kaisa leikkivät rosvoa ja poliisia, nukke- ja autoleikkejä.
Sanna Pellliccionin naivistinen, selkeälinjainen kuvitus vetoaa pieneen lapseen: kuvat muistuttavat perspektiivivalinnoissaan lapsen tapaa piirtää ja keskittyä olennaisiin, itselle mieluisiin yksityiskohtiin.
Pelliccioni käyttää kollaasia maltillisesti ja vaivihkaa, ilman että tekniikkaa aina edes tunnistaa: kakkupaperista on tullut ruokapöydän pöytäliinan hieno pitsireunus ja puiden kuvionnissa on käytetty koristepapereita tai tapettia.
Omakustantamisen helppous on lisännyt viime vuosina myös lapsikirjailijoiden määrää.
Muutama lapsikirjailija on ylittänyt yleiskustantamonkin kustannuskynnyksen: muistetaanpa vaikka Aura Koiviston (Kurttunaamainen Leo, Otava 1974) ja Tittamari Marttisen (Kissa ja merimies, WSOY 1982) vähän yli ja alle 10-vuotiaina tekemiä lastenkirjadebyyttejä.
Kummallekaan heistä kirjoittaminen ei jäänyt satunnaiseksi kokeiluksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti