"Kaikki murheet lasten on nostettava valoa vasten"

Eppu Nuotio: Näin pienissä kengissä. Kuvittanut Katja Tukiainen. 48 sivua. Tammi 2003.
















Sekä lapsille että aikuisille kirjoittava Eppu Nuotio täyttää tänään 50 vuotta.

Lastenkirjahylly onnittelee lämpimästi!

Juhlan kunniaksi Tammi on julkaissut valittujen runojen kokoelman Matkalla tullaan suuremmiksi (kuv. Virpi Penna), johon on koottu yli sata Nuotion runoa, osa aiemmin ilmestyneitä ja osa aivan uusia. Kirja ei ole vielä ennättänyt rouva Huun työpöydälle, mutta odotan sitä malttamattomana.

Eilisessä Aamulehdessä oli toimittaja Marja Aaltion näyttävä syntymäpäivähaastattelu ja tämän päivän Hesarissa toimittaja Sirpa Pääkkösen tekemä haastattelu.

Nuotio on hyvä esimerkki lastenkirjailijasta, jonka on helppo saada mediahuomiota: hän on kirjailijana tuttu sekä aikuisille että lapsille ja ennättänyt tehdä uransa aikana monenlaista tekstiä, kirjojen lisäksi myös käsikirjoituksia teatterille ja televisiolle sekä lastenmusiikkiproduktioita ja –konsertteja tunnettujen artistien kanssa.

Nuotio asuu Turun saaristossa Hiittisissä ja osan vuodesta nyttemmin Berliinissä. Hän on toiminut Unicefin hyväntahdon lähettiläänä vuodesta 2003 lähtien.

Helsingin Sanomien haastattelussa Nuotio vertaa itseään maatalon emännän ammattiin, sillä hänkin tekee jatkuvasti montaa asiaa yhtä aikaa.

Yksi Nuotion viime vuosien riittoisimpia lastenkirjoja on rouva Huulle ollut runokuvakirja Näin pienissä kengissä. Se sisältää lohturunoja lapsille ja on siten lajityypiltään luokiteltavissa hiljaisuuden lastenkirjaksi.



Kirja sananmukaisesti pysähdyttää lapsen ja aikuisen elämän pienten ja vähän suurempienkin vastoinkäymisten äärelle. Nuotio on antanut runoissa äänen erilaisista taustoista tuleville lapsille, joilla on murheita, pelkoja, konkreettisia möykkyjä vatsanpohjaa hiertämässä tai kivenä kengässä kalvamassa.

Nuotio sai sytykkeen kirjaan työstäessään omia aikuisen ihmisen huoliaan ja murheitaan. Hän havaitsi että tällaiselle kirjalle olisi tilausta nykylastenkin keskuudessa. Kirjan sävy on naiivin jutusteleva ja tiukasti lapsen näkökulmassa ja siten ruohonjuuritasolla pysyttelevä.

Runoissa työstetään muun muassa vanhempien eroa, äidin masennusta, muuttoa uudelle paikkakunnalle ja eroa kavereista, esiintymisjännitystä, pimeänpelkoa, surua siitä ettei voi hankkia lemmikkiä allergian takia, koulukiusaamista ja sisaruskateutta. Lyhyet ja vapaamittaiset runot kannustavat kirjaa lukevaa lasta kertomaan omista huolistaan ja ajatuksistaan.

Minä nielaisin murheen murun
ja kasvatin mahassa suuren surun.
Se kasvoi minua suuremmaksi,
ei minusta ollut sen kantajaksi.

Äiti tahtoi auttaa ja ottaa surusta puolikkaan.
Annoin murun kerrallaan. Ja se katosi kokonaan.

Kokoelman runoja voisi kutsua myös mielenjäristysrunoiksi.

Ne ovat hyvin lakonisia ja siksi tehokkaasti puhuttelevia. Mikään asia ei ole liian pieni ja vähäpätöinen etteikö siitä voisi muiden kanssa keskustella, viestittää Nuotio.

Katja Tukiaisen pelkistetyt ja ilmeikkäät kuvituskuvat kiteyttävät suurisilmäisine hahmoineen myös runojen sanomaa: asiat on hyvä kohdata silmästä silmään ja mieluiten jonkun läheisen, auttamiseen auliin ihmisen kanssa.