maanantai 13. helmikuuta 2012

Syvissä vesissä























Nuortenkirjailijat näyttävät kulkevan tällä hetkellä melko syvissä vesissä pohdiskellessaan kirjailijan identiteettiään.

Osin samansuuntaisia summauksia nuortenkirjailijan työstä ja sen nykymuotoisesta mielekkyydestä voi lukea kahtaalta: kuuden lasten- ja nuortenkirjailijan ylläpitämästä Grafomaniasta ja Raili Mikkasen Kirjaimia-kirjailijablogista.

Kirjailijoilta edellytetään nykyisessä markkinavetoisessa suorituskeskeisessä yhteiskunnassa entistä enemmän tulosvastuuta. Oma työpanos ei jää siihen, että kirja ilmestyy painokoneista, vaan sen jälkeen teosta pitäisi vielä osata ja jaksaa markkinoida monilla eri foorumeilla ja altistaa itsensä kiertäväksi kaupparatsuksi ympäri Suomen maata.

Ja tällaisten kirjan tunnetuksi tekemisen keinojen ja kampanjoinnin jälkeenkin kustantaja esittelee karuja myyntilukuja, joihin vedoten torpataan kirjailijan uusia kirjahankkeita.

Kirjan kirjoittaminen vertautuu urakkaan, joka tehdään annetussa määräajassa, määrämitassa ja täsmätilauksena. Kun yksi urakka on tehty, siirrytään oitis seuraavaan.

Kuulostaa karulta. Rouva Huu miettii itse tykönään, mihin lokeroon tällaisessa tulosvastuun ja stressin kyllästämässä suorittamisessa voidaan laittaa esimerkiksi luova ajattelu ja jokaisen hankkeen edellyttämä haudutteluvaihe? Entäs se työn ilo, jonka kuitenkin pitäisi olla kaiken luovan työn ehdoton ja uusia hankkeita ruokkiva edellytys?

Rivien välistä olen lukevinani Raili Mikkasen blogikirjoituksesta, että kustantajat tahtovat nykyisin aika tarkkaan napittaa kirjailijan tuotantoa haluamiinsa raameihin. Siinä ei taiteellisille syrjähypyille tai inspiraatioille jää paljonkaan tilaa.

Mikkanen kirjoittaa:

Joko urakan tekijä tai teettäjä ottaa yhteyttä toiseen osapuoleen ja ehdottaa työtä. Tässä tapauksessa siis kirjan tekemistä jostain tietystä aiheesta. Osapuolet neuvottelevat asiasta ja löydettyään yhteisen hengen tekevät urakkasopimuksen. Siinä määritellään ajankohta, jolloin urakan pitää olla valmis ja palkka, mikä siitä maksetaan. Kumpikin osapuoli allekirjoittaa sopimuksen ja sen jälkeen puuttuu enää valmis työ. Meidän kohdallamme paperia tosin kutsutaan kustannussopimukseksi.


Nuortenkirjailija Terhi Rannelan Grafomaniassa aloittamasta keskustelusta on sukeutunut pitkä ja monipolvinen.

Keskustelussa sivutaan muun muassa nuortenkirjallisuuden myyntiä, sitä paradoksia, jolla aikuiset kirjoja lahjaksi ostavat valitsevat nuorille luettavaa mieluiten oman nuoruutensa suosikeista sekä Suomesta puuttuvaa lasten ja nuorten lukemisen puolesta propagoivaa lukukampanjaa.

Käännöskirjallisuudesta saaduilla voitoilla on kautta aikojen rahoitettu kotimaista tuotantoa. Välillä tuntuu siltä, että tällainen "vanhojen hyvien aikojen" käytäntö olisi kustantamoissakin vähin erin rapautumassa. "Tulos tai ulos!" -vaatimus koskee entistä useammin myös kotimaisen kirjallisuuden tekijöitä, kuvittajia ja kirjailijoita.

Kyse on ennen muuta hukassa olevasta lastenkulttuuritahdosta. Esimerkiksi perhelehdillä, lastensuojelun erilaisilla järjestöillä, yhdistyksillä ja kansalaisjärjestöillä olisi nyt tuhannen taalan paikka ryhtyä rummuttamaan hyvän kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta.

Toisaalta tarvittaisiin jotain kättä pidempää todistusaineistoa lasten ja nuorten lukuharrastuksen oletetusta vähenemisestä eli perusteellinen lukututkimus, jossa huomioitaisiin laaja ikäryhmä leikki-ikäisistä aikuistuviin nuoriin asti.

Tämän kirjoituksen symbolikuvaksi rouva Huu valitsi John Tennielin klassikkokuvituksen Lewis Carrollin kirjasta Through the Looking-Glass and What Alice Found There (1871), joka on suomennettu kahdesti, vuosina 1974 ja 2010.

13 kommenttia:

kirsti k kirjoitti...

Olen loputon idealisti, en jaksa murehtia myyntilukuja ym. En suostu urakoijaksi - ainakaan kenellekään muulle kuin itselleni. Urakoin, jos siltä tuntuu. TUNTUU. Kirjoitan, koska se tuntuu hyvältä, oikealta ja välttämättömältä.

Mitään ennakkosopimuksia en lähde tekemään kenenkään kanssa ennen kuin teksti on omasta mielestäni sillä mallilla, että voisin ajatella antavani sen painoon. En esittele kustantajalle ideoitani etukäteen, vaan tarjoan suht valmista. Jos ei kelpaa, niin ei kelpaa. Katson sitten toiseen suuntaan. Niin pirun kauan ja sitkeästi, että tärppää.

Tilaustöitä? Huh-huh, ei kiitos. Tarvitsen vapautta, pakko hengittää.

Vaikka kuulostan yltiöpositiiviselta, kyllä omalta kustantajalta tulevat hylsyt aina surettavat. Itse tahtoisi olla uskollinen, mutta ei kelpaakaan toiselle. Toki epävarmuutta oppii sietämään, ja voisihan se suoni tukkeutua, jos olisi aina varma, että tuotos julkaistaan.

Nimetön kirjoitti...

"Kyse on ennen muuta hukassa olevasta lastenkulttuuritahdosta. Esimerkiksi perhelehdillä, lastensuojelun erilaisilla järjestöillä, yhdistyksillä ja kansalaisjärjestöillä olisi nyt tuhannen taalan paikka ryhtyä rummuttamaan hyvän kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta."
Nimenomaan! Tätä olen itsekin miettinyt!
Uskomatonta on, että esim. perhelehdissä ja myös nuorten ja varhaisnuortenlehdissä on TODELLA vähän kirjaesittelyitä ja -infoa. En toki väitä, että pelkästään niillä saataisiin ihmeitä aikaan, mutta ihmetyttää se TAHDON puute!

Nimetön kirjoitti...

"Esimerkiksi perhelehdillä, lastensuojelun erilaisilla järjestöillä, yhdistyksillä ja kansalaisjärjestöillä olisi nyt tuhannen taalan paikka ryhtyä rummuttamaan hyvän kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta."

"Toisaalta tarvittaisiin jotain kättä pidempää todistusaineistoa lasten ja nuorten lukuharrastuksen oletetusta vähenemisestä eli perusteellinen lukututkimus"

Juuri samaa mieltä, rouva Huu!!! Lehdet, YLE, järjestöt, kaikki kampanjoimaan.

Urakointi ei ole pitemmän päälle millekään kirjallisuuden lajityypille hyväksi.

Kova urakka on kirjan kirjoittaminen, sen saattaminen mielen pohjalla versovasta idusta sellaiseen muotoon, josta ideavaiheessa on vain hatara aavistus. Se riittäköön kirjailijan osalta urakoinniksi. Liekö niin, että merkittäviä ja ajan hammastakin kestäviä teoksia syntyy vain silloin, kun on mahdollisuus tarpeeksi rauhalliseen "haudutteluvaiheeseen". Eli?

T von L

Raili Mikkanen kirjoitti...

Jonkinlaista kampanjaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta tarvitaan tosiaan kipeästi. Lastensuojelun keskusliiton Lapsen maailma -lehti on antanut kiitettävästi tilaa Ismo Loivamaalle näiden kirjojen esittelyyn. Koko aikakauslehtimaailma pitäisi kuitenkin jotenkin saada mukaan. Nyt tarvitaan alamme ihmisten yhteistyötä. Mitä keksimme?

kirsti k kirjoitti...

Aikaisemmin monissa lasten- ja nuortenlehdissä esiteltiin kirjoja, mutta nykyään niiden tilalle ovat yhä voimakkaammin vyöryneet tietokonepelit, musa, elokuvat ym.

Lehtien tekijät valitsevat lasten puolesta. Lapsilta ei kysytä, mitä he tahtovat, vaan tarjotaan ylhäältä. OLETETAAN, etteivät kirjat enää kiinnosta lapsia. Asenne on päin mäntyä.

Lapset ja nuoret innostuvat edelleen lukemisesta, mutta varsinkin nuorilla kipinä saadaan usein kavereilta. "Kannattaa lukea, tämä oli mahtava!" Kavereita uskotaan helpommin kuin aikuisia, samoin nuortenlehdet ovat katu-uskottavia. Niihin pitäisi saada rutkasti enemmän kirjallisuusjuttuja. Jos esimerkiksi jokaisessa Koululaisen, Demin ja Suosikin numerossa esiteltäisiin laajasti uusinta kotimaista nuortenkirjallisuutta, niin johan tapahtuisi!

Nimetön kirjoitti...

Aika harva – jos kukaan - nuortenkirjailija Suomessa kirjoittaa rahan ja maineen vuoksi. Niitä on kovin vähän tarjolla. Silti en pitäisi kohtuuttomana sitä haavetta, että työstään saisi särvintä perheen pöytään.

Sitäkin enemmän nuortenkirjailija haaveilee lukijoista, sillä heistähän se merkitys työlle syntyy. Mutta lukijoitakaan ei riitä kaikille. Jos vastakaikua ei juurikaan saa, kirjailija alkaa usein epäillä omia kykyjään, omaa tapaansa kirjoittaa niitä nuortenkirjoja. Ehkä hän epäilee ihan syystä, ehkä ongelma on markkinonnissa, ehkä kyse on siitä mistä tässä on puhuttu, että nuortenkirjat eivät ylipäätäänkään oikein tavoita nuoria. Yhtä kaikki kirjailijan motivaatio voi alkaa rapautua. Ehkä todella olisi hyvä kirjoittaa jotain ihan muuta.

Jonkinlaiseen lukukampanjaan rva Huu ja muutkin ovat tässä viitanneet. Se olisi mahdottoman tärkeä, ehkä vielä tärkeämpi kuin ymmärrämmekään (sekä lajin säilymisen ja elinvoiman että lukijoitten takia). Keulakuviksi ja suojelijoiksi kelpo idoleita, kuten Paula Vesala.

ehdottaa Sari

kirsti k kirjoitti...

Kyllä Sari: nuoret ihailevat, uskovat ja matkivat idoleita! Paula Vesala on hyvä, myös Maija Vilkkumaa on henkeen ja vereen kirjallisuusihminen.
Valtakunnallinen kampanja pystyyn. Mikä taho ehtii ensin?

Rouva Huu kirjoitti...

Suomessa on kaksi jopa Euroopan mittakaavassa harvinaista lasten ja nuorten kirjallisuuslehteä, Lukukeskuksen ja Stellatumin julkaisemat Vinski ja Lukufiilis.

Kumpikin lehti yrittää jatkuvasti etsiä uusia lukijoita eri kohderyhmistä, lapsista, nuorista ja aikuisista. Molemmat lehdet pitäisi tietysti tulla kestotilauksina kaikkiin Suomen kirjastoihin, päiväkoteihin, sanataidekouluihin, ylä- ja alakouluihin. Markkinointiin ja kampanjointiin ei isoja rahoja lehdiltä liikene, yritys on silti kova ja usko asian tärkeyteen vahva.

Perhelehtien intressit kulkevat nykyisin tiukassa käsikynkässä nopeasti vaihtuvien lapsiperheiden kaupallisten trendien kanssa. Jos muutamia palstasenttejä lasten- ja nuortenkirjoille näissä lehdissä satunnaisesti uhrataankin, niin pitkäjänteisen asiantuntemuksen ja näkemyksellisyyden ohi kiilaavat kirjailijat ja heidän teoksensa, jotka ovat jo valmiiksi kaikkein tiedossa ja hyvin myytyjä.

Kirjaseikkailu 2001 -kampanjassa oli mukana opetushallitus yhdessä kirjailija- ja nuorisojärjestöjen kanssa. Teemavuodesta on hujahtanut jo 10 vuotta ja taas ollaan saman perusasian äärellä: ei yksi juhlavuosi tee ihmeitä, tarvitaan isompaa asennemuutosta.

Erilaiset julkkisidolit ovat varmasti hyviä lukemisen airueita, mutta ennen sitä pitäisi kyllä vakuuttaa muut lastenkulttuuritahdon päällä istuvat tahot.

Nimetön kirjoitti...

Näin on näreet. Isokin kampanja on vain yksittäinen ponnistus. Sillä voi olla voi olla paljonkin hyviä vaikutuksia, ja kampanjoita tarvitaan edes jonkinlaisen innostuksen virittäjiksi, mutta toki kaivataan suurempaa muutosta asenteisiin. Mikä on tärkeää ja miten se osoitetaan yhteiskunnassamme. Miten se näkyy teoissa ja päätöksissä.

Sari

kirsti k kirjoitti...

Mainioita lastenkirjallisuuslehtiä eivät valitettavasti tunne kuin muutamat asiaan vihkiytyneet, siksi pitäisikin saada lasten- ja nuortenkirjallisuus esille laajemmin esim. yleisnuortenlehtiin, nettiin ja valtakunnallisiin sanomalehtiin. Mistä tulikin mieleeni, että tiedustelin juuri Aamulehdestä, milloin ilmestyy kevään lasten- ja nuortenkirjalista. Vastauksen arvasin: ei ilmesty. Syyksi kerrottiin, ettei lastenkirjallisuudesta voi koota samanlaista koostetta kuin aikuistenkirjoista, jo pelkästään alueen suuren nimikemäärän takia. Huoh. Kaiken maalaisjärjen mukaan lastenkirjojen listaaminen on aivan yhtä tärkeää kuin aikuistenkirjojen. Miten ihmeessä asenteen saisi muuttumaan?

Nimetön kirjoitti...

Paula Vesala ja Maija Vilkkumaa, hyviä lukijaesimerkkejä - tytöille. Mistä löytyisi futis-, jääkiekkotähti tai formulakuski, joka kilpailumatkoillaan lukisi KIRJOJA, eikä vain katsoisi dvd-leffoja? Terv. Marleti

kirsti k kirjoitti...

Muistaakseni ainakin Elastinen on kova lukemaan. Urheilijoista en tiedä, mutta eiköhän sieltäkin innokas keulakuva löytyisi.

Nimetön kirjoitti...

Aki Riihilahti tuntuu niin täyspäiväiseltä ihmiseltä, että eiköhän hänen kainalossaan ainakin joskus ole kirjakin kiikkunut.