maanantai 1. huhtikuuta 2013

Lapsuuden kirjakaveri Pille-Riini on säilyttänyt lumonsa














Ellen Niit: Pille-Riinin tarinat. Kuvittanut Vive Tolli. Suomentanut Kati Parviainen. WSOY 1967. 92 sivua.







Huomenna tiistaina IBBY Finland järjestää kansainvälisen lastenkirjallisuuden päivän kunniaksi Annantalolla Helsingissä virolaisen ja suomalaisen lastenkirjallisuuden seminaaripäivän Silta meren yli, johon rouva Huu ottaisi kernaasti  osaa, mutta priorisoi nyt muut toimet sen edelle. 

Rouva Huu on hengessä mukana esittelemällä oman lapsuutensa mielenläikähdyskirjan, Ellen Niitin Pille-Riinin tarinat

Muistan selvästi, että olen lukenut kirjaa pienenä koululaisena ja kiintynyt erityisesti Vive Tollin väriliiduilla ja puuväreillä tehtyyn kuvitukseen.


Ellen Niit kuvaa osuvasti lapsen tempautumista leikkiin ja omiin sisäisiin fantasioihin. Tässä Pille-Riini leikkii maalla vesisangon kuvajaisen kanssa. Vive Tollin kuvitusta Ellen Niitin lastenromaaniin Pille-Riinin tarinat, WSOY 1967.
Pille-Riini on tyttö, jonka koti on Virossa. Hänellä on isä ja äiti, tai oikestaan: isällä ja äidillä on pieni Pille-Riini. Mutta Anne-nukke Pille-Riinillä ainakin on, ja kumikoira. Koirasta voi puristaa ilman pois, ja silloin se näyttää ihan kuolleelta. Koiran nimi on Ponttu, kun se on täynnä ilmaa. Tyhjänä sillä ei ole nimeä.

Joskus on kummallista, kuinka lastenkirjan pienet detaljit edesauttavat sen  syöpymistä mieleen. Minullakin oli nimittäin lapsena harmaa pehmeän samettipintainen aasi, joka kasvoi täyteen kokoonsa kun siihen puhalsi venttiilistä ilmaa!  Pille-Riini onkin rouva Huun ikätoveri, joten toki lelutkin olivat samankaltaisia. 
               
No, muistelut sikseen.


Isoisän harteilta näkyy kauaksi. Pille-Riini osallistuu isoisän kanssa vappumarssille tai mielenosoitukseen. Vive Tollin kuvitusta Ellen Niitin lastenromaaniin Pille-Riinin tarinat, WSOY 1967. 

Ellen Niitin lastenromaanissa viehättää hyvin elämyksellinen, herkän naiivi lapsen tuntojen kuvaaminen. 

Pille-Riinin ikää ei missään vaiheessa kerrota lukijalle. Pienet viitteet paljastavat, että hänen ikänsä lienee vasta neljä-viisi vuotta. Yhtä kaikki: Pille-Riini-tyttö elää vielä huolettomia lapsuuden vuosia. Luova, spontaani leikki ja vanhempien jakamaton huomio perheen ainokaiselle täyttävät Pille-Riinin elämän piripintaan. 

Tärkeä ihminen on myös Juuli-täti, joka asuu maalla ja on tehnyt tytölle rakkaan Anne-mollamaijan ja jonka kanssa Pille-Riini viettää viikot kesäisin, kun vanhemmat ovat vielä kaupungissa töissä.


Pille-Riini on piirtäjätyttö. Vive Tolli tavoittaa hyvin lapsen rentoutuneen olemuksen yksin puuhasteluissa.  Kuvitusta Ellen Niitin lastenromaaniin Pille-Riinin tarinat, WSOY 1967. 


Ja Pille-Riinillä on toki isoisä,  joka on aivan tytön lumoissa. 

Isoisä antaa tytölle lahjaksi väriliidut ja avaa näin Pille-Riinille myös aivan uuden väylän mielikuvitella ja luoda omia maailmoita.


Pille-Riini lähtee reippaasti kauppaan ostoksille, mutta kaupantekohetkellä kaikki pyyhkiytyy hänen mielestään. Vive Tollin kuvitusta Ellen Niitin lastenromaaniin Pille-Riinin tarinat, WSOY 1967. 

Kolme desiä kermaa -luvussa Pille-Riini lähetetään yksin kauppan asialle. Kuvauksessa on samaa herkkyyttä ja lukijan myötätuntoista jännitystä kuin Teuvo Pakkalan Kymmenellä pennillä siirappia -novellissa.


3 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Tämä ihana kirja herätti ilmestyessään myös minussa elinikäisen kiinnostuksen naapurimaahamme. Silloin 60-luvun lopulla Viro tuntui vain niin saavuttamattomalta satumaailmalta.

Anonyymi kirjoitti...

Minullekin lapsuudesta tuttu ja rakas kirja.
Oikeastihan tytön nimi on Pille-Riin. Pille-Riini on viron kielen genetiivimuoto. Pille-Riini lood = Pille-Riinin tarinat.

Lapsena luin suomenkielistä kirjaa, nyt vironkielistä :)

Anonyymi kirjoitti...

"Pille-Riinin ikää ei missään vaiheessa kerrota lukijalle"

Ainakin alkuperäiskielisessä se paljastetaan heti ensimmäisellä sivulla :D
Pille-Riin on juuri toissapäivänä täyttänyt viisi vuotta.