Hetki sitten on Helsingissä Bulevardilla julkistettu Suomen Kirjasäätiön Finlandia junior -palkintoehdokkaat.
Kuusikko näyttää tällaiselta, ohessa raadin perustelut:
Makke on kokenut
koko ikänsä olevansa väärässä sukupuolessa. Suorapuheinen kertomus siitä, miten
vaikeaa transsukupuolisen on elää vahvasti sukupuolitetussa maailmassa, on yhtä
aikaa niin pojan kuin hänen äitinsäkin kasvutarina.
Moni nuori kokee
olevansa jotakin täysin muuta kuin mitä hänen oletetaan olevan. Makken tarina
keskittyy useissa nuortenkirjoissa sivuttuun tärkeään aiheeseen. Tällä kertaa
perinteisistä poikatyttö-asetelmista edetään paljon syvemmälle. Tiivis lause
tulee konkreettisuudessaan lukijaa lähelle: Makken tuskan voi tuntea.
Lukukokemus on voimakas ja lisää ymmärrystä sellaista toiseutta kohtaan, jota
ulkopuolisen on lähes mahdotonta tajuta.
Aasi on
keuhkorikkoinen rillipää ja apina kömpelö laahustaja. Kahden hellyttävän hahmon
matka toistensa luo on lämminhenkinen satu niin muiden kuin omankin
erilaisuuden hyväksymisestä.
Vaikka tarinassa
ollaan haikeissa tunnelmissa, kauniin värikäs kuvitus luo maailman, johon
haluaisi mennä. Jokainen aukeama on pieni taideteoksensa, jota ei ole rikottu
liialla tekstillä. Kieli on ilmaisuvoimaista, ääneen luettuna valloittavaa.
Pienillä vivahteilla piirtyy koskettava tunnelma. Kiusaamista on käsitelty hyvällä
tavalla: vaikka matka metsän halki on pitkä ja monet ikävät sanat satuttavat,
loppu on lohdullinen. Mikä voima onkaan sillä, kun tajuaa, että joku toinenkin
on yksin ja etsii ystävää! Joku, jolle voisi itse olla se ystävä.
Sarjakuvamainen
kuvakirja tarttuu työkiireisten vanhempien ongelmaan: lapsille ei ole riittävästi
aikaa. Yhteisten hetkien löytäminen on erityisen vaikeaa, jos isä on salainen
agentti. Puolukan isä päättääkin irtisanoa itsensä.
Hauskasti toteutettu
teos on kuvan ja sanan iloittelua. Kerrontaan on rakennettu taitavasti kaksoisnäkökulma:
kuva kertoo tarinaa siitä, että isä on agentti, mutta tekstin voi lukea pelkkänä
hyvin arkisen tapahtumaketjun kuvauksena. Ehkä kaikki onkin vain lapsen
vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Isommat voivat nauttia aukeamien
humoristisista salaiseen palveluun viittaavista yksityiskohdista: hyllyssä on
kirja vastavakoilusta saunassa ja keittiössä purkillinen poloniumia.
Vuoropuhelu kuvan ja tekstin välillä on onnistunut hyvin myös taitossa, ja välillä
kerronta heittäytyy rohkeasti pelkän visuaalisuuden varaan.
Ääneen luettuna
lounaismurteella kirjoitetut runot ovat hauskoja niin murretta puhuville kuin
sitä osaamattomillekin: joku taatusti nauraa, joko lukija itse tai yleisö. Tai
sitten molemmat. Mutta ei Aapine ole kuitenkaan mikään vitsikirja:
lukukokemuksen myötä kasvaa ymmärrys siitä, että eri murteissa kirjaimilla on
erilaisia rooleja.
Yhtenäiset, aukeaman
kokoiset tilannekuvat ja niihin upotetut tekstilaatikot ovat tasapainossa
keskenään. Sanasto ja kuvasto on runsasta ja murrepiirteet huomioivaa: D:n
kohdalla löytää autiomaasta mm. dyynejä, divaanin ja disco-pallon - mutta runon
sanoista d tietenkin puuttuu. Hahmot ovat ilmeikkäitä, ja esitetyissä
tilanteissa on sekä lämmintä huumoria että elämän haikeitakin sävyjä. Kuvitus
tavoittaa hyvin teoksen aapisrunojen maailmaa hieman vinosti katsovan näkökulman.
Kokonaisuuden kruunaa lopun sanasto, jonka avulla heikomminkin murretta taitava
ymmärtää, mistä runoissa on kyse.
On pelottavaa herätä
yksin puistossa ja huomata, ettei muista mitään. Tässä tarinassa se on
kuitenkin myös lahja: alkaa seikkailu, joka johdattaa yksinäisen pojan löytämään
lämpöä ja ystävyyttä helsinkiläisestä lähiöstä. Lopulta muistinsa menettänyt
poika löytää myös itsensä, monellakin tapaa.
Arkisesta
kaupungista voi nähdä aivan uuden puolen, jos vain uskaltautuu olemaan avoin ja
utelias. Lapsen näkökulmasta tehdyt havainnot ihmisistä ja vahvasti kuvatut
tunnetilat tekevät muistinsa menettäneen pojan seikkailusta elämyksellistä
luettavaa. Kohdattuja vaikeita tilanteita ja asioita on käsitelty lempeän ymmärtäväisesti:
maailmaan mahtuu monenlaisia kohtaloita, ja jokaisella perheellä on oma
tarinansa. Kirjan luettuaan alkaa itsekin tarkastella ympäristöään uusin
silmin.
Korkokengissä
kulkevat jättiläispuput, päättymättömät portaat ja myrkkykäärmeet ovat unissa
pelottavia, mutta niistä puhuminen helpottaa. Isän ja tyttären yhteisessä
projektissa pahat unet piirretään paperille. Syntyy kiehtova hybridi, jossa on
sarjakuvia, lapsen painajaisistaan tekemiä piirroksia, kuvituskuvia ja
tietokirjan elementtejä.
Aukeamiin tuo lisäsyvyyttä
kuvien takana taustaan häviävät tekstikatkelmat unioppaista ja mytologisten
hahmojen selityksistä. Synkästä maailmasta on tehty kunnianhimoinen ja rohkea
teos, joka jättää lukijalle tilaa pohtia omia unikuviaan. Aikuisen ja lapsen
yhdessä luettava kirja ei poista painajaisia, mutta auttaa niiden
kohtaamisessa. Tummia sävyjä keventää lämmin huumori. Perheen pienimmille teos saattaa olla liian jännittävä,
mutta yläikärajaa painajaiskirjalla ei ole.
Marja Björkin romaani Poika on ehdokkaiden musta hevonen. Heli Laaksosen lounaismurteilla kirjoittama Aapine on sekin tulkittava kuriositeetiksi lastenkirjallisuuden valtavirrassa.
Tämänvuotisessa
FJ-esivalintaraadissa olivat mukana arkkitehtuurikasvattaja Mervi Eskelinen
puheenjohtajana ja muina jäseninä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Penjami
Lehto sekä toimittaja , juontaja Jenni Pääskysaari. Lopullisen valinnan tekee Jarno
Leppälä, joka tunnetaan parhaiten Duudson-tv-ohjelmasta.
5 kommenttia:
Meidän kirjastossa jäi lastenosaston Finlandia-kirjanäyttely aika vajaan näköiseksi, kun puolet ehdokkaista olikin aikuistenosastolta! Kirjastotätiä vähän kismittää. Eikö aikuisten kirjallisuudelle ole kylliksi palkintoja muutenkin.
Totta tämä, sama tilanne oli Järvenpään kirjastossa, missä vierailin tänään illalla puhumassa perin harvalukuiselle mutta sitäkin innostunemmalle yleisölle koko perheen yhteisen lukuharrastuksen iloista. Laaksosen Aapine, Tietäväisten Vain pahaa unta ja Björkin poika oli sielläkin hyllytetty yksinomaan aikuisten puolelle.
Björkin kirjaa en ole vielä lukenut enkä oikein usko sen olevan mitenkään ensisijaisesti edes nuortenromaani. Laaksonenkaan ei tehnyt aapisrunojaan mitenkään itsestäänselvästi lapsiyleisöä ajatellen.
Hyvä, että toitte nämä mielipiteet esille, sillä olin itsekseni vähän pettynyt ehdokkaista. Olisin kyllä toivonut edes yhtä "perinteisempää" lasten kuvakirjaa joukkoon, varmasti ehdokkaita olisi löytynyt.
Kävin itse kuuntelemassa Aapisen esittelyn Hgin messuilla ja minusta kirja on kyllä enemmän (kuvituksesta huolimatta) aikuisten kirja, kuten yleisöstäkin saattoi päätellä.
Björkin Pojan olen lukenut ja mielestäni se on myös nuorten tai "nuorten aikuisten" kirja. Kertojaääni on alle parikymppisen nuoren, ja hänen kasvutarinastaan on kyse.
Vertaisin esim. Sieppariin tai miksei myös Häräntappoaseeseen, jotka molemmat voidaan lukea sekä nuorten että aikuisten romaanina.
Tietäväistä tai Aapista en ole lukenut.
Kiitos Annelille lukukokemuksen välittämisestä.
Varasin eilen Pojan kirjastosta. Ensimmäinen painos on loppunut ja uusi ilmestyy vasta reilun viikon päästä.
Lähetä kommentti