Kodin ulkopuolinen olohuone vai hys-hys -paikka?

Kuv. Hugo Bürkner; Bilder aus dem Familienleben 
in vierzehn Original-Radirungen, Leipzig 1874

Tamperelainen journalisti, kriitikko ja yhteiskuntatieteilijä Pertti Julkunen vaati Kirjastopäiväkirjassaan (Ntamo 2013) kirjastoja palaamaan vanhaan hyvään aikaan, jolloin kirjastossa kuuli vain omat ajatuksensa, hiljaisen kuiskuttelun ja sivujen rapinan.

Kirjaston lastenosastoista Julkunen kirjoitti muun muassa tähän tapaan:

Minun pitkän, laajan, monipuolisen ja järjestelmällisen ja kaikinpuolisesti yleistettävän sekä edustavan ja poissulkevan kirjastokokemukseni mukaan suomalaisilla lapsilla ei ole ollut ennen vuotta 2010 minkäänlaisia vaikeuksia olla hiljaa kirjastossa. Lapset ovat päinvastoin nauttineet silmin nähden omasta kirjasto-hiljaisuudestaan. Se on ollut heistä jollakin tavalla jännittävää ja hauskalla tavalla juhlavaa. Se on ollut kansalaisvastuullisuuden ja toisten huomioon ottamisen lumoavan mukavaa harjoittelemista ja harjoittamista.  

Tampereen kaupunginkirjaston johto on paiskinut lujasti töitä, jotta saisi lapset kirkumaan kirjastossa, mutta ei ole vielä onnistunut täydellisesti. Läheskään kaikki eivät huuda vieläkään. Mutta kirjaston rauha ja kirjaston ilo on jo viety myös niiltä lapsilta, jotka ovat yhä hiljaa. Kirjasto ei ole enää heille eikä kenellekään muullekaan mikään millään tavalla erityinen paikka. Siellä ei enää ole hiljaisuutta eikä siellä voi enää syventyä kirjoihin. Yhteisöllisyyden vallassa olevat ihmiset tekevät siellä samaa kuin muuallakin. Huutavat puhelimiinsa.

Julkusen näkemys kirjastoille soveliaasta äänimaisemasta on vanhentunut. Yleisten kirjastojen imago ja asiakaspalvelukulttuuri on muuttunut jo hyvän aikaa sitten: niistä on tullut yhä enenevässä määrin myös kohtaamis- ja tapaamispaikkoja eri-ikäisille. 

Kirjastojen muuttuvaa äänimaisemaa on tutkittu opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa kansallisessa hankkeessa. 

Kevään 2016 aikana Helsingissä, Espoossa, Lappeenrannassa, Seinäjoella ja Vihdissä on haastateltu kirjastojen asiakkaita ja mitattu niiden akustisia ominaisuuksia. Asiakastutkimusten ja akustisten toimenpiteiden tulokset julkistetaan ensi vuonna. 

Ennen tulosten julkistusta järjestetään tutkimuskaupungeissa erityisiä äänitilaisuuksia, joissa pohditaan kirjaston äänimaisemaa monelta taholta. Entressen kirjasto Espoossa, Sampolan kirjasto Tampereella ja Vallilan kirjasto Helsingissä avaavat ensi viikolla korvansa äänille ja muuttuville äänimaisemille. Kirjastoissa julkistetaan akustoivat taideteokset ja keskustellaan äänimaisema ulottuvuuksista 22. marraskuuta klo 18 alkaen.  

"Kirjastossa sanotaan, että kaikki ovat tervetulleita sinne." 

Sven Nordqvistin kuvitusta Jujja Wieslanderin tekstiin 
kuvakirjassa  Mimmi-lehmä lukee (Kustannus-Mäkelä 2011).   

Seinäjoen Apila-kirjaston kirjastonhoitajat kertoivat keväällä  uudesta havainnostaan: alle kouluikäisten lasten vanhemmat eivät tohdi tulla jälkikasvunsa kanssa kirjastoon, koska pelkäävät joutuvansa kirjastossa arvostelun kohteeksi, jos lapsi ”ei osaakaan käyttäytyä” oletetulla tavalla. 

Rouva Huu toivoo, että kyse on ohimenevästä vanhempien herkkänahkaisuudesta ja väärin ymmärryksestä. Uusien kirjastojen suunnittelussa ja vanhojen korjauksessa tavoitteena on viime vuosina ollut nimenomaan lisätä oleskeluun ja jopa toiminnalliseen leikkiin kannustavia tiloja. 

Lasten kirjallisuuskasvatuksessa on havaittu, että erilaiset intiimit lukumökit ja -teltat kannustavat viettämään aikaa kirjan parissa. 

Pitäisikö kirjastojen lasten ja nuorten osastojen brändätä itsensä uudelleen eri-ikäisille asiakasryhmille? Muutoin on vaarana, että ymmärrys Suomen hienosta kirjastolaitoksesta rapautuu sekä lasten ja nuorten että heidän vanhempiensakin keskuudessa. 

Kirjastot ovat yhä se tärkein, monipuolisin ja huokein kanava johdattaa lapset ja nuoret kirjojen ja muun aineiston pariin.