Aikamatkailu vei Olavi Uusivirran mennessään

Kansikuva: Sanna-Reeta Meilahti

Hetki sitten on julkistettu Suomen Kirjasäätiön Finlandia-palkintojen voittajat Helsingissä Bio Rexissä.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian sai tamperelainen Marisha Rasi-Koskinen nuortenromaanillaan Auringon pimeä puoli (WSOY 2019).

WSOY:n nuortenkirjaosastolla on syytä röyhistää kollektiivisesti rintaansa monestakin syystä. 

Viime vuonna Finlandia-palkinnon sai niin ikään WSOY:n kustantama Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous ja vuonna 2016 voiton vei Juuli Niemen nuortenromaani Et kävele yksin. 

WSOY:n kustannustoimittaja Essi Kytöhonka palkittiin Helsingin kirjamessuilla Suomen Kustannusyhdistyksen Alvar Renqvist -palkinnolla monipuolisista ansioistaan kustannustoimittajana.

"Kytöhonka on ollut  Juuli Niemen ja Siiri Enorannan, Timo Parvelan ja monen muun arvostetun kotimaisen kirjailijan luottotoimittaja, tuki ja kannustaja, jota kirjailijat kiittävät tarkkuudesta, laajakatseisuudesta, näkemyksellisyydestä ja ymmärryksestä kirjailijan työtä kohtaan. Kytöhongalla on kyky tunnistaa niin kirjalliset lahjakkuudet kuin lukijakohderyhmien tarpeet ja mieltymyksetkin", sanottiin Alvar Renqvist -palkinnon perusteluissa. 

Finlandia-palkintojen nykyisessä proseduurissa, jossa lopullisen voittajan valitsee kirjallisen kentän ulkopuolinen julkisuuden henkilö, lastenkirjat tuppaavat jäämään harmillisen usein nuortenromaanien jalkoihin.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden
julkistustilaisuudessa Olavi Uusivirta jo mittaili luettavien 
teosten painoa.  Valokuva © PHH. 

Kun lopullisen valinnan tekevällä ”diktaattorilla” ei ole juurikaan aiempaa omakohtaista kokemusta lasten- ja nuortenkirjallisuuden monipuolisesta lajikirjosta, hän saattaa helposti päätyä niin sanotusti turvallisimpaan vaihtoehtoon, eli tuhtiin ja aikuismaisia(kin) teemoja työstävään romaaniin. 

Kirjallinen lahjakkuus on usein perinnöllistä – Rasi-Koskisen sisar Seita Vuorela (aik. Parkkola, 1971–2015) oli modernin  nuortenkirjallisuutemme valovoimaisin ja omintakeisin edustaja, jonka ennenaikainen kuolema jätti ison aukon kotimaiseen tarjontaan. 

Sisarten tyylissä on samansukuisuutta: Vuorelan tapaan myös Rasi-Koskinen luo nimittäin omintakeisia rouheita (mielen)maisemia, joissa lukijan aistit virittyvät erityiselle taajuudelle.

Aikamatkustus on ollut esillä tänä vuonna myös Sanna Iston historiallisessa nuortenromaanissa Sirpale (WSOY 2019) ja Mikko Koirasen nuortenromaanissa Nauhoitettava ennen käyttöä (Myllylahti 2019). 

Näihin kahteen toteutukseen verrattuna  Rasi-Koskinen hyödyntää tätä kerronnallista elementtiä rohkeimmin, myös filosofisella ja eettisellä tasolla, mutta sokkeloinen juoni vaatii kyllä tulkikseen varsin kokeneen lukijan. 

Tällaisen periksiantamattoman kerrontatekniikan osalta Marisha Rasi-Koskisen ja Seita Vuorelan kirjailijan eetoksessa on paljon samaa. 

Palkintojenjakotilaisuudessa liki kaikki puheenvuoron käyttäneet puhuivat samansuuntaisesti lukutaidon, kirjastojen, kritiikin ja journalismin puolesta. Melkein voisi ajatella, että agenda oli ennalta sovittu.

Isot propsit Marisha Rasi-Koskiselle, joka kiitti myös kirjabloggareita omassa kiitospuheessaan! 

Kuvakirjan säihke ei aina tule salamavaloista eikä suihke seurapiireistä

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltä kissa tapaa kissan, 40 sivua, Teos 2019.

Tomi Kontion & Elina Warstan kuvakirja Koira nimeltään Kissa tapaa kissan ylsi lukijoiden suosikiksi lasten- ja nuortenkirjojen kategoriassa Kirjasäätiön Finlandia-palkintoehdokkaiden yleisöäänestyksessä.

Kirjasäätiön uutisoinnissa ei mainittu, paljonko ääniä kuvakirja sai, mutta sanomattakin taitaa olla selvää, että äänestäjät ovat olleet lähinnä aikuisia.

Kun Kontion ja Warstan ensimmäinen kuvakirja, Koira nimeltään Kissa, ilmestyi neljä vuotta sitten, kirjoitin siitä innostuneesti arvion Helsingin Sanomiin. 

Koska kirja jätti minuun niin ison jäljen, huomasin olevani jopa vähän pettynyt siitä, että kirjalle ilmestyi itsenäinen jatko-osa, joka jatkaa samojen teemojen työstämistä.  

Myös uusi kuvakirja on edeltäjänsä tavoin hyvä esimerkki eri-ikäisiä puhuttelevasta teoksesta, jolle on mahdotonta antaa keinotekoisia ikäsuosituksia. 

Warstan kuvitus ja Kontion teksti ovat täynnä ns. korkeataiteellisia ja -kirjallisia finessejä, jotka kuitenkin avautuvat vaivattomasti myös leikki-ikäisille lapsille, mutta välittäjäksi tarvitaan ymmärtävää, tiedostavaa ja lapsen vastaanottokykyyn luottavaa aikuista.

Kissanaamioon sonnustautunut nainen esiintyi jo edellisessä osassa.
Kenties hän pääsee enemmän esiin kolmannessa kuvakirjassa?
Elina Warstan kuvitusta Tomi Kontion tekstiin kuvakirjassa
Koira nimeltään Kissa tapaa kissan (Teos 2019).

Koira nimeltään Kissa on minäkertojana ja leikittely itsestäänselvyyksien kyseenalaistamisella vaatii kyllä aikuiseltakin keskittymistä. 

Koira nimeltään Kissa tapaa kissan on hyvä esimerkki niin sanotusta hiljaisesta lastenkirjasta. Kontio tiivistää verkkaiseen tarinaan ajatuksia moniarvoisuudesta, erilaisuuden rikkaudesta ja keskinäisestä luottamuksesta. Warstan kuvitus tarjoaa kuvakirjan katsojalle esittävien maisemien ja kuvaamisen lisäksi mielenmaisemia. 

Kissa on selvästi eri maata kuin filosofointiin taipuvaiset Koira nimeltään Kissa ja puliukko-Näätä:

”Minkä lajin otuksia te olette?” kissa kysyy, kallistaa päätään ja katsoo meitä hohtavilla silmillään.  

 Näätä alkaa nauraa. 

 ”Minä olen puliukko nimeltä Näätä ja tämä pörhökarvainen ystäväni on koira nimeltään Kissa”. 

 ”Minua eivät lajit kiinnosta!” kissa sähähtää pehmeästi. ”Haluan tietää, millaisia otuksia te olette. Kannattaako teidät kiertää vai voinko jäädä rupattelemaan kanssanne?” 

 

Näätä toteaa, että tällaisten  elämänkiertolaisten, lempeiden laitapuolen kulkijoiden ”säihke ei tule salamavaloista eikä suihke seurapiireistä”, vaan ”vapaudesta, ystävyydestä ja rakkaudesta. 

Kolmikon konstailematon symbioosi näyttäytyy komeasti
viimeisellä aukeamalla. Elina Warstan kuvitusta Tomi Kontion
tekstiin kuvakirjassa Koira nimeltään Kissa tapaa kissan (Teos 2019).

Rosoinen kolmikko kaihtaa kaikkea luokittelua ja haluaa kyseenalaistaa asioita, arkisesti ja konstailematta. 

Elina Warstan kuvituksessa saa olla kaikki aistit auki: rahtisatamassa tuoksuu ja haisee, lokit kirkuvat ja satamaan rantautuvat ja sieltä lähtevät laivat tuuttaavat viestejään lakkaamatta ja nostokurjen vintturi kirskuu. Kuvan katsoja tuntee ruosteen roson ja takana sykkivän kaupungin malttamattoman hoputuksen.

Sympaattisia kammotuksia

Reetta Niemelä & Marjo Nygård: KammOtuksia, 37 sivua, Lasten Keskus 2019. Graafinen suunnittelu ja taitto Marjo Nygård.

Kirjan kansi-designilla on nykyisin valtavan iso merkitys huomion anastamisessa. 

Kirjakaupassa ja kirjastossa tai lastenhuoneen lastenkirjahyllyssä kirjan on myös visuaalisen ilmeensä puolesta oltava mahdollisimman houkutteleva.

Reetta Niemelän & Marjo Nygårdin runokuvakirja KammOtuksia on räyhäkän kantensa ansiosta todellinen herkkupala.

Reetta Niemelä on monipuolinen lastenkirjailija, jonka monissa teoksissa näkyy halu rohkaista lasta leikkimään sanoilla ja kielellä. Niemelän Makkarapiruetti (Otava 2005) ja Kakaduu (ntamo 2009) edustavat edelleen melko yksinään kotimaisen modernin lastenlyriikan kokeellisempaa laitaa. 

Viime aikoina Niemelä on kirjoittanut myös lasten kuvatietokirjoja, joissa herätellään ekologiseen vastuuseen ja havainnollistetaan myös kaupunkilapsille lähiluonnon tarjoamia elämyksiä.  

KammOtuksia-runokuvakirja edustaa  lastenrunotarjonnassa melko tyypillistä roolirunokokoelmaa. 

Se esittelee hämärissä, keskiyöllä koloistaan hiipiviä kammotuksia, joista lähemmässä tarkastelussa paljastuukin inhimillisiä ja peräti hellyttäviä piirteitä.

Maanläheiset murretut värit yhdistävät erilaisia hurjia otuksia.
Marjo Nygårdin kuvitusta Reetta Niemelän runoihin
runokuvakirjassa KammOtuksia (Lasten Keskus 2019). 

Kokoelmaa voi käyttää myös lapsen mielikuvituksen herättäjänä. 

Jospa paljastetaan runosta ensin vain otuksen nimi: miltä mahtaisi näyttää, tuoksua tai kuulostaa esimerkiksi Huuhu, Röhnö, Hiiviö, Pöntinen tai Lorvi? 

Kuvaamataidon tai ilmaisutaidon tunnilla runojen rosoisia hahmoja voisi käyttää alustana lapsen omalle luovalle ilmaisulle! 

Runoja voi mainiosti hyödyntää myös tunnekasvatustaitojen tukena. Uhmaileva lapsi voimaantuu vaikkapa Pöhkö-runosta, jossa kerrotaan, että

Pöhkö voi tulla jokaiseen 

koiraan taikka lapsoseen. 

Se on aika kepuli:  

seurauksena hepuli. – – 

Osa otuksista nahistelee keskenään, kuten aukeaman
 oikealla puolella olevat Pulju ja Törö. Marjo Nygårdin
kuvitusta Reetta Niemelän runoihin runokuvakirjassa KammOtuksia (Lasten Keskus 2019). 

Oma suosikkini lukuisten omaa hirmuisuuttaan uhoavien otusten joukosta on Pömpyli, joka ahdistuu materiasta:

Tursotti vai vipsula? 

Päristin, pompula, kupsukka? 

Juurakko vai puurakko? 

Villitys, muotikillitys? 

Muusmeisseli vai kauha? 

Missä mielenrauha? 

 Jätin kaikki tavarat, 

Valitsin maisemat avarat 

Pömpylistä on tullut aivan konkreettisesti maallisen
mammonan vanki. Marjo Nygårdin kuvitusta Reetta Niemelän runoihin runokuvakirjassa KammOtuksia (Lasten Keskus 2019). 

Marjo Nygård on selvästi nauttinut kammotusten, omituisten otusten ja räyhähenkien luomisesta. Hän on saanut hahmojen silmiin ja olemukseen  karismaa ja suuria tunnetiloja. 

Välillä aukeamien rytmi ja sommittelu vievät tehoa
kuvitukselta. Marjo Nygårdin kuvitusta Reetta Niemelän runoihin 
runokuvakirjassa KammOtuksia (Lasten Keskus 2019). 

Välillä visuaaliset keksinnöt ja oivaltavat tehokeinot kuitenkin harmillisesti hukkuvat taitossa.

Osa aukeamista on hyvinkin harmonisia, kun runot ja kuvitukset ovat sopusoinnussa tai jopa aivan konkreettisesti kytköksissä toisiinsa. 

Välillä taas erilaisista muodoista tai sivujen taustaväreistä syntyy harmillista levottomuutta.

Lisää roolirunoja:

Sanna Mander: Avain hukassa S&S 2017

Reetta Niemelä: Pipsa Pipariviulun 42 kaveria, kuv. Sanna Mander, Otava 2017

Tuula Korolainen: Mikä onni, 6 B, kuv. Terhi Haikonen, Tammi 2009

Aira Savisaari: Joku siipi pitäis olla, kuv. Lotta Kauppi, WSOY 2009

Jukka Itkonen: Taikuri Into Kiemura ja muita kaupunkilaisia, kuv. Christel Rönns, Otava 2007

Eppu Nuotio: Hyttysenkesyttäjä ja muita haaveammatteja, kuv. Mervi Lindman, Tammi 2006

Monipuolinen ja kaksikielinen Runeberg Junior -ehdokaslista

Porvoossa on hetki sitten jullkistettu Rubeberg Junior -palkinnon ehdokkaat. 

Vuonna 2017 perustettu lasten lukuintoa edistävä palkinto myönnetään suomen- tai ruotsinkieliselle lastenkirjalle, jonka kohderyhmänä ovat 6–9-vuotiaat lapset. 

Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa. 

Sitä jakavat ja rahoittavat Porvoon kaupunki ja Sanomalehti Östnyland /Ksf Media. 

Lopullisen voittajan valitsevat porvoolaiset päiväkotiryhmät sekä ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat.  Palkintokoordinaattorina toimii Porvoon kaupunginkirjaston palveluesimies Catharina Latvala.Palkinnon saaja ja mahdolliset kunniamaininnat julkistetaan Porvoossa ensi vuoden helmikuussa osana Runebergin päivän ohjelmaa. 

Aikuisista koostuva esiraati on valinnut kilpailuun määräaikaan lähetetyistä teoksista kymmenen kuluvana vuonna ilmestynyttä lastenkirjaa. 

Esiraadissa ovat olleet mukana näyttelijä ja ohjaaja Mika Fagerudd, luokanopettaja Milka Harjunen sekä FM Keth Strömdahl. 

Ehdolla ovat seuraavat teokset, ohessa myös raadin perustelut:

Porvoossa on hetki sitten jullkistettu Rubeberg Junior -palkinnon ehdokkaat. 

Vuonna 2017 perustettu lasten lukuintoa edistävä palkinto myönnetään suomen- tai ruotsinkieliselle lastenkirjalle, jonka kohderyhmänä ovat 6–9-vuotiaat lapset. 

Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa. 

Sitä jakavat ja rahoittavat Porvoon kaupunki ja Sanomalehti Östnyland /Ksf Media. 

Lopullisen voittajan valitsevat porvoolaiset päiväkotiryhmät sekä ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat.  Palkintokoordinaattorina toimii Porvoon kaupunginkirjaston palveluesimies Catharina Latvala.Palkinnon saaja ja mahdolliset kunniamaininnat julkistetaan Porvoossa ensi vuoden helmikuussa osana Runebergin päivän ohjelmaa. 

Aikuisista koostuva esiraati on valinnut kilpailuun määräaikaan lähetetyistä teoksista kymmenen kuluvana vuonna ilmestynyttä lastenkirjaa. 

Esiraadissa ovat olleet mukana näyttelijä ja ohjaaja Mika Fagerudd, luokanopettaja Milka Harjunen sekä FM Keth Strömdahl. 

Ehdolla ovat seuraavat teokset, ohessa myös raadin perustelut:

Henrika Andersson: Nagu-nalle och kastasdjuren, kuv. Christel Rönns, Förlaget 2019

Nagu-nalle och kastasdjuren on kaunis kirja ystävyydestä ja välittämisestä. Edi on joutunut sairaalaan ja mukanaan hänellä on pehmolelu Nagu-nalle, Nauvo-Auvo. Sairaalassa tapahtuu ihmeellisiä asioita ja sieltä löytyvät myös poisheitetyt lelut, joista kukaan ei enää välitä. Henrika Anderssonin empaattinen kirja Nauvo-Auvosta sairaalaympäristössä on Christel Rönnsin taitavasti kuvittama.Henrika Andersson: Nagu-nalle och kastasdjuren, kuv. Christel Rönns, Förlaget 2019

Tove Appelgren & Salla Savolainen: Vesta-Linnéa och vännerna, Förlaget 2019

Suom. Vesta-Linnea ja kaverit, suom. Tittamari Marttinen, Tammi 2019

Tove Appelgrenin kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama tarina Vesta-Linnea och vännerna kertoo tarinaa Vesta-Linneasta, joka kamppailee pettymyksen tunteen kanssa, kun suosikkikaverilla onkin muuta tekemistä. Kuvakirja kertoo tämän päivän todellisuudesta, jossa kännykällä on iso merkitys myös lasten elämässä.

Kuvakirja on arvioitu Lastenkirjahyllyssä. 

Tapani Bagge: Apassit: Katoava muumio, kuv.  Carlos da Cruz, Karisto 2019

Katoava muumio on vetävä seikkailukertomus, joka vie Helsinkiin sata vuotta sitten. Näyttelystä katoavan muumion arvoitusta selvittää joukko eri yhteiskuntaluokista olevia tyttöjä ja poikia. Heidän kauttaan piirtyy kuva monikielisestä pääkaupungista. Carlos Da Cruzin kiehtova kuvitus rytmittää Tapani Baggen vauhdikasta tarinaa.

Lena Frölander-Ulf: Nelson Tigertass, kuvitus tekijän, Förlaget 2019

Suom. Nelson Tiikeritassu, suom. Jaana Nikula, S&S 2019

Nelson Tiikeritassu on satu eksyneestä lapsesta, jonka isoisä lähettää kotiin, vaikka Nelson ei tiedä miten hän löytäisi takaisin äidin luo. Matkalla hän kohtaa sellaisia joihin voi luottaa ja sellaisia jotka ovat vaarallisia. Lena Frölander-Ulfin teksti ja kuvitus tarjoavat yhteiskuntakritiikkiä sekä uskoa siihen, että on tärkeää kerätä rohkeutensa ja oppia ajattelemaan itse. Näin tekemällä, Nelson muuttuu Nelson Tiikeritassuksi.

Saturomaani on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Malin Klingenberg: Fisens liv, kuv. Sanna Mander, Schildts & Söderströms 2019

Suom. Pierun elämää, suom. Hannele Huovi, S&S 2019

Pierun elämää on huikea kokonaisuus jossa sanailu pieruista muodostaa ilotulituksen siitä josta ei puhuta, jota kaikki tekevät salaa ja joka haisee pahalta! Riimitetty sanailu antaa tilaa myös vaikeammille sanoille. Malin Klingenbergin pieruhuumori ihastuttaa kaikenikäisiä. Sanna Manderin kuvitus kruunaa kaiken.

Runokuvakirja  on arvioitu Lastenkirjahyllyssä. 

Kirsti Kuronen & Karoliina Pertamo: Kerro minulle kaunis sana, Karisto 2019

Kerro minulle kaunis sana on monitahoinen ja monitasoinen kertomus, siitä miten sanat voivat pelastaa. Kirsti Kurosen kirjan lapsi pakenee kodin ikäviä sanoja löytääkseen uusia, kauniimpia. Karoliina Pertamon kuvituksessa kirjaimet leijuvat kuin lumihiutaleet. Nekin innostavat lukijaa keksimään omia sanoja.

Kuvakirja on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Jukka-Pekka Palviainen: Allu ja outo Uolevi, kuv. Christel Rönns,  WSOY 2019


Allu ja outo Uolevi on humoristinen tarina tavallisten lasten valmistautumisesta epätavalliseen syyslomaan: lapset kehittävät itse itselleen tekemistä ja lomakohteen. Christel Rönnsin inspiroiva kuvitus innostaa lukemaan. Jukka-Pekka Palviaisen kirjaan on aloittelevankin lukijan helppo tarttua.

 Veera Salmi & Matti Pikkujämsä: Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet, Otava 2019   


Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet on valloittava kirja itsensä voittamisesta. Matti Pikkujämsän raikas kuvitus ja Veera Salmen hulvaton tarina kertovat siitä, että lentämisen oireet on otettava todesta. Kaikki on mahdollista, kun uskaltaa unelmoida ja irrottaa ote.

Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys, kuv. Ninka Reittu, Otava 2019

Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys on riemukas kirja kapinallisesta pikkutytöstä, joka tietää miten asioiden pitäisi olla. Aikuisten ja lasten maailman eroja käsitellään lapsen näkökulmasta. Vääryydet ovat suunnattomia. Myös Ninka Reitun oivaltava kuvitus naurattaa ja saa hyvälle tuulelle.

Annika Sandelin: Om jag fötts till groda, kuv. Karoliina Pertamo,  Förlaget 2019

Suom. Jos olisin sammakko, suom. Laura Ruohonen, Karisto 2019 

Om jag fötts till groda on hauska kokonaisuus jossa unelmat toteutuvat riimeinä: kananmuna, lumihiutale, hämähäkki, kultakala ja lopulta myös runoilija unelmoi siitä, miten kaikki voisi olla. Annika Sandelinin kekseliäitä riimitettyjä runoja seuraa Karoliina Pertamon ihastuttava kuvitus. Eläköön runot ja sanailu!

On hienoa, että suomenruotsalainen lastenkirjapalkinto ottaa varteen "yli kielirajojen" myös suomen kielellä ilmestyneet teokset.

Palkinto tekee myös hienosti näkyväksi sen, että iso osa suomenruotsalaisesta lastenkirjatarjonnasta kääntyy nykyisin samanaikaisesti myös suomeksi. Ainoastaan Henrika Anderssonin Nagu Nalle -sarjan osa odottaa vielä suomennostaan. Aiemmat osat on käännetty myös suomeksi. 

Palkinnon ikärajaus sitä vastoin tuntuu turhan tiukalta. Baggen ja da Cruzin Apassit-sarja ja Jukka-Pekka Palviaisen ja Christel Rönnsin Allu-sarja edustavat nyt ehdokasasettelussa lukutaidon alkuvaiheeseen sopivaa, joskaan ei näiden teosten kohdalla sitä kaikkien helppolukuisinta tarjontaa. 

Toivottavasti tänä vuonna tieto ehdokkuudesta on tavoittanut myös ehdolle asetetut. 

Voi ihmettä: talot ottavat jalat alleen!

Siri Kolu: Villitalo, kuv. Johanna Lumme, 224 sivua, Otava 2019.

Annika Eräpuro: Karkaava talo, kuv. Tiina Konttila, 75 sivua, Robustos 2019.

Talot ottavat niin sanotusti jalat alleen peräti kahdessa syksyn kotimaisessa lastenromaanissa.

Kenties sekä Kolu että Eräpuro ovat molemmat saaneet inspiraatiota venäläisistä kansantarinoista löytyvästä noita-akka Baba Yagan talosta, jolla on kananjalat?

Tai ehkäpä vaikutteita on saatu  tavallisen arjen ilmiöstä:  kahden kodin väliä sukkuloivat lapset voivat välillä tosielämässäkin toivoa, että heidän sijastaan koti voisi vaihtaa paikkaa!

Siri Kolun uuden sarjan avaus Villitalo ammentaa monin osin samoista kapinallisista aineksista kuin Me Rosvolat- ja  Taika Taksinen-sarjat. 

Tomtomin suurperheen arkeen tulee tervetullutta vaihtelua, kun isä pestataan Rapinalinnan uudeksi talonmieheksi. Onneksi paras ystävä Kajo asuu samassa von Böökien mahtisuvun omistamassa talossa, jolla on salamyhkäinen maine.

Lapsilla on täysi työ pysyä karkaavan talon perässä, vaikka
talo selvästi suhtautuu lapsiin paljon suopeammin kuin aikusiin.
Johanna Lumpeen kuvitusta Siri Kolun lastenromaaniin
Villitalo (Otava 2019). 

Lasten riemuksi talo päättää ottaa jalat alleen. Se haluaa äkkiä olla jatkuvasti liikkeessä. Aikuisille tämä aiheuttaa tietysti päänvaivaa, kun he eivät pysty ennakoimaan talon liikkeitä. 

Seikkailun etenemistä rikkovat Tomtomin luokkakaverilleen Amirille lähettämät kirjeet.  

Kolu on luonut persoonallisen lapsikatraan. Jokaisella on omat vahvuutensa, ja tiimityöllä päästään talomysteerin ratkaisussa eteenpäin. 

Talon asukkaista lasten huomion kiinnittävät ensin kaksi naista,  Koo ja Toinenkoo, jotka tuntuvat jatkuvasti supattelevan keskenään salamyhkäiseesti. Pian originellien aikuisten kavalkadi täydentyy Harri Hyss-Sumeliuksella ja hänen vaimollaan Silkellä. 

Lapset paljastavat kansainvälisen tason vakoiluvyyhdin, mutta loppuratkaisu jättää vielä tilaa jatko-osan kansalaisaktivismille.

Kolu tiivistää Villitalossa letkeästi lasten ja aikuisten erilaisen ajatusmaailman sekä erilaiset tavat reagoida johonkin tavallisuudesta poikkeavaan, mitä ei voi järjellä selittää. 

Tomtom hurmaantuu kaikesta salamyhkäisyydestä: 

Seisoin hetken öisellä kuistilla ja tunsin, miten mieli kihisi. Olin keskellä villitalon mysteeriä. En tajunnut kaikkea, Siimeksen puheissa ei tuntunut olevan mitään järkeä, mutta huomasin luottavani siihen, että asiat selvisivät aikanaan. Sen kun viet, villitalo! Yötuuli puhalsi naamaani, minä tunsin miten talon jalat rahisivat tiellä. Olin yhtäkkiä täydellisen onnellinen. 

– – Rapinalinnassa asumisessa parasta oli se, etteivät aikuiset voineet enää olla sellaisia kaikkitietäviä aikuisia kuin ennen. Liikkuvassa talossa arki piti miettiä uusiksi. ––   

Annika Eräpuron Karkaavan talon aktiiviset toimijat ovat kaikki aikuisia. Keskiössä ovat harjakauppias ja kaupparatsu Mauri sekä karkaavassa talossa vierasmajaa pitänyt Helena. 

Lapsille on  varattu tarinassa passiivisen sivustakatsojan rooli. Suomessa ei valitettavasti ole tottumusta julkaista aikuisille ääneen luettaviksi sopivia pienoisromaaneja. Karkaava talo voisi nimittäin sopia mainiosti myös ikäihmisten kirjallisuuspiirissä yhdessä luettavaksi. 

Vuonna 1831 rakennetun empire-tyylisen hirsihuvilan mitta tulee täyteen, kun tutut rakennukset sen ympäriltä puretaan ja eri tavoin vähätellään historian arvoa.  

Talo kohtaa karkumatkallaan erilaisia rakennuksia, muiden muassa muuntamon, tanssipaviljongin ja parantolan. Jännitystä syntyy rakennusbyrokratian kiemuroista. Taloa uhkaa purkutuomio, jos ei lunastukseen oikeuttavaa paperia löydetä ajoissa. 

Eräpuro käyttää vanhahtavia ilmaisuja – esimerkiksi etydi, empire-tyyli, kaupparatsu, Venäjän vallan aika, begonianpunainen, lakeerikengät, gabardiinihousu ja pälvikalju – eivät kuulu nykylapsien arkisanastoon. Verbaaliset briljeeraukset miellyttänevätkin enemmän aikuista lukijaa mutta halutessaan kielen nyansseista kiinnostunut lapsi voi toki ottaa selvää, mitä hänelle entuudestaan vieraat sanat tarkoittavat.

Eräpuro on oivaltavasti antanut talolle inhimillisiä piirteitä, kun talo eläytyy erilaisiin tunteisiin: 

Talo ei katunut pakoaan, mutta äkkiä, täällä metsän siimeksessä, sillä myös oli orpo olo. Vapaus oli kiehtovaa mutta omituista. Alkoi vähän hirvittää – uunin pohjassa tuntui kylmä huikaisu, ja pyörryttikin pikkuisen, vintti tuntui pimenevän vaikka päätyikkunoista paistoi sisään ihan kirkkaasti. Paras pysytellä hetki ihan vain paikoillaan, talo päätti. – –  

– – Nyt kyyneleitä täytyi pidätellä jo niin, että ikkunalaseihin kertyi painetta. 

Lisää lastenkirjoja yllättäen liikkeelle lähtevistä rakennuksista tai kulkuvälineistä:

Annika Eräpuro & Mika Launis: Myrskykirja, Karisto 2014

Johanna Förster & Katri Kirkkopelto: Asuntolaiva Musta Possu, Lasten Keskus 2005

Ian Fleming: Chitty Chitty Bang Bang, kuv. Kati Närhi, suom. Inka Parpola, Arthouse 2003

Liisa Kallio: Lentävä talo, Tammi 2003

Oili Tanninen: Kummamumma, Otava 1991

Kerttu Juva: Seikkaileva leikkimökki, kuv. Irma Salmi, WSOY 1956

Arviota muokattu 14.11.2019 Karkaavan talon osalta.