"Näin lapsuus loppui. Yhtenä aamuna vain, naps."

Laura Lähteenmäki: Nort End. Niskaan putoava taivas. 258 sivua. WSOY 2012. Kansikuva Pietari Posti.


















Viime viikolla Suomen ensi-iltaan tuli elokuvaversio Suzanne Collinsin Nälkäpelistä (WSOY 2008). Collinsin teos suomennettiin välittömästi alkuteoksen jäkeen ja sen voidaan sanoa olleen ensimmäinen nuorille suunnattu dystopia, josta on tullut sekä Yhdysvalloissa että meillä Suomessa sittemmin suoranainen hitti.

Nykyisen dystopiamuoti-ilmiön syitä voi vain hentoisesti arvailla. Salla Simukan Jäljellä (Tammi) ilmestyi niin ikään äskettäin, ja se onkin jo rouva Huulla luvun alla. Romaanin alku on ainakin erittäin koukuttava.

Laura Lähteenmäen North Endissä eletään jossain 30-40 vuoden päässä olevassa lähitulevaisuudessa. Vihjettä aikakaudesta saa maininnasta, jossa kerrotaan Ruotsin kuningatar Viktorian olevan jo ikäihminen.

Ilmasto on muuttunut kylmemmäksi ja elämä selviytymistaisteluksi monella eri sektorilla. Kierrätys on arvossaan ja vaatteet periytyvät vanhemmilta lapsille. Yösähkön tuottamiseen käytetään kuntopyörän kaltaista laitetta. Niukkuus kaikesta on tehnyt ihmisistä toistensa vartijoita, sekä hyvässä että pahassa.

Neljätoistavuotias Tekla on hiljattain muuttanut perheineen North Endiin. Kaverisuhteet hakevat vielä luontevaa muotoaan ja tyttö haikailee entisten ystäviensä perään. Teklan ja tämän pikkuveljen Kaurin arki nyrjähtää sijoiltaan, kun erilleen muuttaneet vanhemmat sekoavat huoltoviikoissa ja lapset jäävät yllättäen kaksin kokonaiseksi viikoksi.

Sisarukset nauttivat ensin vapaudesta, mutta ennen pitkää vapaus vaatii myös veronsa. Tekla tutustuu Lunaan, Aasaan ja Havuun, mutta kuinka paljon hän voi heihin luottaa ja mikä rooli nuorilla on North Endin separatistiliikkeessä?

Lähteenmäki on myös aiemmissa realistisissa nuortenromaaneissaan käsitellyt vivahteikkaasti tyttöjen välistä, räjähdysherkkää ja kimuranttia ystävyyttä, sen raadollisimpiakaan piirteitä kaihtamatta (esim. Aleksandra Suuri, 2010, Marenkikeiju, 2007 ja Annastiina, WSOY 2003). Myös tässä uutuusromaanissa nämä teemat ovat näkyvästi esillä.

Oli hirveää olla ulkopuolinen entisestä elämästään. Ja vielä kammottavampaa oli, ettei hän ollut läsnä uudessakaan elämässään. North Endissä kukaan ei aavistanut, millainen asema hänellä oli ollut vanhassa paikassa. Kukaan ei tiennyt, että hänellä oli melkein ollut poikaystävä ja että hän oli kuulunut hälisevään, kadehdittuun kaveriporukkaan, johon hän oli aina voinut mennä mukaan ja jossa hänestä oli pidetty.

Täällä hän oli vain outo, yksinäinen etelästä tullut hiippari, joka pukeutui hameisiin ja saattoi käyttää hyvinä päivinä sävytetttyä huulirasvaa.

Toinen romaanin keskeinen aihe on perheen ja sisarusten väliset suhteet, jotka näyttäisivät olevan muutoinkin tyypillisiä monille nuorille suunnatuille dystopioille. Teklalla on iso huoli syrjäänvetäytyvästä ja koulunkäyntiä karttavasta pikkuveljestä, joka ahdistuu poikeustilanteessa ja karkaa kotoa. Tekla tuntee vastuun Kaurista musertavan raskaana, mutta rakkaus veljeen kannattelee häntä silti yhdessä uusien ystävien myötäelämisen kanssa:

Kaurin luihu, pieni olemus sekä säälitti että ärsytti, ja yhtä aikaa häntä kadutti oma käytös ja hän piti sitä oikeana. Hän oli joutunut ottamaan veljestä liikaa vastuuta. Hän ummisti mielensä siltä, että vastuunotto oli hänen oma valintansa. Tällä erää kaikki paleltuneita varpaita, muualle jaettuja juparikoja ja pieleen meneviä synttäreitä myöten oli yksinomaan vanhempien vika.

Mikä nuoria lukijoita dystopioiden mahtaa viehättää?

Onko se eräänlaista käänteistä peilausta, mikä on aiemmin selittänyt esimerkiksi romanttisten tyttökirjojen tai realististen nuortenromaanien suosiota – eli peilataan omaa nuoruuden tilaa ja tolaa samastumalla em. kirjojen sankarittarien yltiöruusuisiin tai repaleisiin elämänkohtaloihin ja koetaan toisaalla syvää tyydytystä oman elämän vakauden ja turvallisuuden suhteen?

Ilmastonmuutoksen seurauksia, globalisaatiota ja synkkiä tulevaisuuden näkymiä voi luvan perästä dystopioissa kuivaharjoitella ja näin tuntea syvää kiitollisuutta vallitsevaa, suhteellisen vakaata yhteiskuntajärjestelmää kohtaan.

Teklan ja hänen ystäviensä tarina tulee eittämättä jatkumaan. Avausosassa asiat saadaan kuitenkin onnellisesti mutta todennäköisesti vain väliaikaisesti tyveneen päätökseen.

Lähteenmäki ei rasita lukijoitaan liialla detaljimäärällä tulevaisuuden maailman erikoisuuksien suhteen. North Endin yhteisö saa jo kiinnostavan miljöön, mielenmaiseman ja asukkaat. Tästä on hyvä jatkaa.