Nuoruus nyt! Paneelikeskustelu Hervannan kirjastossa Tampereella 11.4.2012 klo 12–13. Haastattelijana Matti Karjalainen ja haastateltavina kirjailijat Vilja-Tuulia Huotarinen, Terhi Rannela ja Salla Simukka.
Terveisiä Hervannan kirjaston kupeessa sijaitsevasta elokuvateatterista, jossa järjestettiin Nuoruus nyt! -paneeli.
Kolme pirkanmaalaista nuortenkirjailijaa Vilja-Tuulia Huotarinen, Terhi Rannela ja Salla Simukka kertoivat kirjoittamisesta ja kirjailijan ammatista.
Paneeli eteni melko perinteisesti tietopalvelusihteeri ja kirjavinkkaaja Matti Karjalaisen kysymysten ja nuortenkirjailijoiden vastausten tahdissa. Kuulijoina oli yläkoululaisia ja lukiolaisia Hervannasta ja Kaukajärveltä sekä muutamia äidinkielenopettajia ja kirjastonhoitajia.
Rouva Huu odotti tilaisuudelta vähän poleemisuutta, mutta kenties tämä ei olisi ollutkaan oikea foorumi pohtia nuortenromaanin tulevaisuutta. Pitäisikö siis järjestää erillinen tilaisuus aikuisille, jotka ovat huolestuneita suomalaisen nuortenkirjallisuuden tulevaisuudesta?
Vai onko tästä aiheesta kukaan muu rouva Huun lisäksi edes kiinnostunut?
Rannela, Simukka ja Huotarinen kertoivat muun muassa oman nuoruutensa koskettavista lukuelämyksistä ja kirjoittamisesta elämäntapana. Heillä ei ollut mitään tarvetta mystifioida kirjailijan ammattia.
Vilja-Tuulia Huotarinen korosti, että kirjoittaminen on aina yhtä vaikeaa.
Salla Simukka konkretisoi nuortenkirjailijana saamaansa tekijänpalkkiota. Hän saa TV 2:n päivittäissarjan Uuden päivän viikon käsikirjoitusrupeamasta saman verran palkkaa kuin nuortenromaanista, jota hän kirjoittaa kuitenkin useamman kuukauden ajan. Simukka myös kiisti haluavansa suoranaisesti vaikuttaa kirjoittamillaan romaaneilla nuorten elämään. Nuortenromaani on hänen mielestään liian hidas väline tähän tarkoitukseen.
Erityisen kiinnostavaa oli kuulla näiden iältään vielä verraten nuorten kirjailijoiden mielipiteitä muun muassa siitä, pitääkö nuorille kirjoittavan olla jotenkin "ajan hermolla" ja seurata nuorten maailmaa.
Terhi Rannela teki kahdeksan vuotta juttuja nuortenlehti Demiin, ja tämä oli hänelle hyvä näköalapaikka nuorten maailmaan. Nyttemmin hän käyttää viittä entisessä kotikaupungissa Outokummussa asuvaa teinityttöä keskeisinä informantteinaan, jos jokin erityinen asia häntä askarruttaa.
Eniten lukijapalautetta nuorilta lukijoilta saa Terhi Rannela, joka pyrkii myös vastaamaan kaikkiin lukijakirjeisiin.
Rannelasta on sukeutunut Saksassa suoranainen kirjailijaidoli. Hän on juuri palannut Saksan tourneeltaan ja kertoi hämmentyneensä Hannoverissa järjestetystä lukutilaisuudesta, jossa kuulijat olivat itkeneet kuunnellessaan Taivaan tuuliin -romaanin (Otava 2007) ja viime vuonna saksannetun Blown Away -käännöksen ääneenlukua!
Kriitikkona sivutoimisesti työskentelevä Salla Simukka korosti myös sitä, kuinka suomalainen nuortenkirjailija saa aikuistenkirjailijaan verraten huomattavasti vähemmän arvioita per kirja. Jos aikuistenkirjasta julkaistaan eri viestimissä keskimäärin reippaasti yli kymmenen kritiikkiä, niin nuortenkirjailijan uutuusteos saattaa saada vain muutaman arvion, ja harvalukuisuuteensa nähden niiden merkitys voi olla kirjailijalle joskus liiankin iso.
Terhi Rannela paljasti lukevansa kirjojensa kritiikit vasta vuoden viipeellä. Näin hän pystyy suhtautumaan niihin asiallisesti, ilman suurta tunnekuohaa.
Nuorten lukijoiden yleisökysymyksille ei juurikaan jäänyt aikaa. Eräs opettaja takarivistä tivasi aivan tilaisuuden viime minuuteilla nuortenkirjan määritelmää, jonka Vilja-Tuulia Huotarinen kuittasi tokaisemalla, että toivottavasti se ei koskaan selviä ainakaan hänelle itselleen. Hän nimittäin jättää kernaasti tällaisen määrittelyn kustantajien ja kriitikoiden tehtäväksi.
Ehkä tähän kiteytyykin koko suomalaisen nuortenromaanin dilemma: kirjailijoita kiinnostaa kuvata nuoruutta, mutta teosten kohdeyleisöstä päättää kirjoja markkinoiva taho, joka ei ole vielä oivaltanut nuortenromaanin laveaa potentiaalia lukijakuntaa?
6 kommenttia:
"Rouva Huu odotti tilaisuudelta vähän poleemisuutta, mutta kenties tämä ei olisi ollutkaan oikea foorumi pohtia nuortenromaanin tulevaisuutta. Pitäisikö siis järjestää erillinen tilaisuus aikuisille, jotka ovat huolestuneita suomalaisen nuortenkirjallisuuden tulevaisuudesta? Vai onko tästä aiheesta kukaan muu rouva Huun lisäksi edes kiinnostunut?"
Kiinnostavaa! Minä taas olin orientoitunut perinteiseen paneeliin. Olisit huikannut poleemisen kysymyksen - toisaalta, vastauksille ei olisi jäänyt kovin paljon aikaa... Kyllähän tämä genre jonkinlaisessa kriisissä on, mutta eikös kriisi voi olla hyväkin asia? Kirjailijat pohtivat tahoillaan, miten lajia voisi uudistaa, jotta se pysyisi kiinnostavana niin lukijalle kuin tekijällekin. Kriisi synnyttää muutosta, uutta, oivalluksia toivottavasti. En minä ole ainakaan ajatellut LOPETTAA nuorille kirjoittamista, jos tulevaisuudesta kysyt. Pinnan alla kuplii, jotain uutta pitäisi keksiä.
Kiitos supernopeasta päivityksestä!
minä koen tämän nuortenromaanin kriisin kustantajien aiheuttamaksi eli heiltä ei näy enää löytyvän uskoa nuoriin lukijoihin ja nuorten alttiuteen lukea kotimaisia nuortenromaaneja -- ja toisaalta kustantajat eivät nykyisin enää MARKKINOI nuortenromaaneja riittävästi. Ja sen jälkeen on tietysti helppo vedota alhaisiin myyntilukuihinkin.
Dystopiat, fantasian ja arjen sekoittaminen ja aikamatkailu ovat lajityyppeinä vallan tervetulleita miksauksia myös realistiseen nuortenromaaniin. Ja kuten hiljattain ilmestyneet, Lastenkirjahyllyssäkin esillä olleet kotimaiset dystopiat ovat osoittaneet, samoja identiteetin ja itsenäistymisen aiheita niissäkin käsitellään.
Poleemikseksi tulkittavassa otsikossani halusin myös kyseenalaistaa tätä aikuisten kasvattajien entistä kärkkäämpää halua ikärajoittaa ja laputtaa nuortenromaaneja. Siksi oli hienoa kuulla tänään, että te nuortenkirjailijat ette näitä kategorisia ikärajoja liiemmin ajattele.
Ajatukseni ontuen sivuaa jutun juurtanne, enkä nyt tiedä mihin hyllyyn on sijoitettu Vanessa Diffenbaughin kirja: "Kukkien kieli" (WSOY; 2012). Vanhan ihmisen mielestä se sopisi mainiosti nuorten kirjahyllyynkin.
Hei kh,
Kyllä Vanessa D:n Kukkien kieli on luokiteltu aikuisten romaaniksi (takakannen ISBN-numeron alla oleva kirjastoluokka 84.2 kertoo sen. Numerosarjan edessä olisi N, jos kyse olisi nuortenromaanista).
Kukkien kielen nuoren tytön itsensä etsimistarina sinällään on mitä tyypillisin myös nuortenromaaneissa.
Kevään nuoren esikoiskirjailija Sarri Nirosen (s. 1989) Tähdenpeitto-romaanin (WSOY 2012) takakannessa sanotaan:
"Tähdenpeitto on nuoren ihmisen kirja ja Tähdenpeitto on kirja nuorista ihmisistä, mutta nuortenkirja se ei ole. Vaikka voi sen sellaisenakin lukea."
Tällaiset konstikkaat määritelmät ja suoranaiset lajityyppikiellot askarruttavat nykyisin rouva Huuta.
Luen Nirosen romaanin pian ja yritän perustella, miksi se mielestäni voisi tai ei voisi olla nuortenkirja.
Onkohan kustantajien tavoite sama kuin ennen vanhaan kodin yhteisessä kirjahyllyssä: lapsille näytettiin hyllystä rajattu alue, mitä kirjoja SAA LUKEA. Näiden kirjojen ulkopuolelle jäivät kiellettyjen kirjojen osasto (lääkärikirjat, sukupuolielämän oppaat, Ragnar Myklen Laulu punaisesta rubiinista ym. arveluttava aineisto), johon lapsi tietysti oikopäätä paneutui juuri koska ne olivat aikuisen mielestä kiellettyjä...
"kirja nuorista ihmisistä, mutta nuortenkirja se ei ole."
Häh? Jos joku lukee kirjan nuortenkirjana, niin silloin se ON kyseiselle lukijalle nuortenkirja. Ja mitähän vikaa siinä on?
Alkaa ottaa pannuun tämä luokitteluvimma. Menee vähän liikaa lukijan ohjailemiseksi. Näen punaista. Kirja kuin kirja! Kohta varmaan keksitään vanhustenkirjatkin...
Kiitos rouva Huu noista kategoriaselvityksistä. Nyt osaan valita oikeasta hyllystä luettavani, etten vaan erehdy N-puolelle.
Lähetä kommentti