Muusikko Paula Vesala on hetki sitten julkistanut vuoden 2011 Finlandia Junior -voittajan, joka on Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenromaani Valoa valoa valoa (Karisto).
Rouva Huu hyrisee tyytyväisyydestä Vesalan – tosin aika odotuksenmukaisen – valinnan vuoksi. Monet tuntemani lasten- ja nuortenkirja-alan toimijat ovat ehdokasasettelun julkistuksen jälkeen ounailleet varmaa voittoa Huotariselle. Tällä kertaa povaus piti myös kutinsa.
Paula Vesala perusteli valintaansa muun muassa seuraavasti:
”
Valoa valoa valoa ei kumarru nuorten puoleen aikuisen maailmasta, vaan sen ääni tulee suoraan ja elävänä kipeästä, pyörryttävästä, monimutkaisesta nuoruudesta, siitä jossa nuorta pitäisikin oikeastaan suojella juuri aikuisilta ja heidän sokeudeltaan."
Iloon on Rouva Huun mielestä aihetta monestakin syystä:
1. Ensinnäkin Kariston kustantamo ansaitsee Finlandia Junior –palkinnon kautta välillisesti kiitoksen 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä jäntevöityneen kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi tekemästään työstä.
Olen aika varma, että nimenomaan Kariston vuonna 2006 Anni Polvan Tiina-kirjojen kunniaksi julkistamaa Tiina-kirjoituskilpailua on kiittäminen siitä, että Vilja-Tuulia Huotarinen ryhtyi ylipäätään kirjoittamaan myös nuorille. Silja-trilogian avausteos Siljan laulu ilmestyi vuonna 2007. Jo tässä teoksessa Huotarinen osoitti tuntevansa tyttökirjallisuuden perinteen läpikotaisin. Tällainen perinnetietoisuus on erityisen tärkeää, mikäli haluaa kirjoittaa myös sitä vastaan ja lajityyppiä uudistavasti.
2. Toisekseen tämänvuotinen Finlandia Junior –palkinto antaa konkreettisesti ja ennen muuta näyttävästi lupauksen suomalaisen nuortenromaanin uudesta noususta. Vilja-Tuulia Huotarinen näyttää komeasti, että näinkin voi nuorille lukijoille kirjoittaa – kipunoiden ja sydän palavissaan.
3. Kolmanneksi voi iloita siitä, että Valoa valoa valoa on monenikäisten tyttöjen ja naisten kirja. Se on myös ulkokirjallisista ansioiltaan (= Tuija Kuuselan aistillisen kaunis, mutta ei liian rohkea kansikuva sekä toimiva, vaan ei halvanoloinen pokkarimuoto ja käteen solahtavuus) hyvä todiste keinotekoisten ikäryhmien kaatumisesta. Toivottavasti myös kirjakauppiaat ja kirjastoväki oivaltavat tämän ja sijoittavat Huotarisen romaania kursailematta myös aikuisten hyllyihin!
Huotarisen tekstin inspiroimana voisi myös sanoa, että koskaan aikaisemmin ei tyttöromaani ei ole ottanut äitejä yhtä vakavasti huomioon potentiaalisena lukijakuntana (vrt. Mariian väite, s. 10: "Mutta tyttöjä ei olekaan koskaan otettu kirjallisuudessa yhtä vakavasti kuin äitejä").
Sydän hiukan kylmänä Rouva Huu odottaa, kuinka tiedotusvälineet tämänpäiväisen palkintouutisen lanseeraavat. Sähköiset viestimet pistivät ainakin ehdokasasettelun uutisoinnissa parastaan.
Yleisradion uutinen on netissä otsikoitu raflaavasti ”Finlandia Juniorista kisaava kuvaa nuorten seksiä”.
Tällainen luonnehdinta ei mielestäni tee vähäisimmässäkään määrin oikeutta Huotarisen romaanin tyylille. Valoa valoa valoa –romaanin yhteydessä tuntuu ylipäätään karkean loukkaavalta puhua seksistä.
Kun romaanissa kuvataan 14-vuotiaiden tyttöjen seksuaalista heräämistä ja seksuaalisen identiteetin etsikkoaikaa, ei tyttörakkauden leimakaan tunnu oikeutetuilta (vrt. Noora Vaaralan arvio Aamulehdessä 9. marraskuuta otsikolla Tyttörakkautta Tshernobylin aikaan ja Helena Ruuskan arvio Helsingin Sanomissa 19.9. otsikolla Taidokas romaani väärässä sarjassa).
Itse en koe Huotarisen kerrontateknisiä ja metafiktiivisiä tyylikokeiluita tekotaiteellisiksi tai itsetarkoituksellisiksi. Tällaisten nyanssien ymmärtäminen tai niistä nauttiminen ei mielestäni liioin edellytä lukijaltaan poikkeuksellisen laajaa lukeneisuutta. Kysymys on enemmän asenteesta: nuortenkirjaan ei tule tarttua tiettyjen ennakko-odotusten ja reunaehtojen jo ennakkoon halvaannuttamana, vaan mieli ja sydän avoimina.
Rankoista aiheistaan huolimatta Huotarisen romaani lanseeraa nuorille lukijoille rentoa ja hetkeen tarttuvaa asennetta, joka on VALOVUOSIEN päässä monille viime vuosien kotimaisille nuortenromaaneille tyypillisestä murrosiän angstista ja teinikipuilusta.
Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenromaani on arvioitu Lastenkirjahyllyssä 23. elokuuta.
3 kommenttia:
Hienoa, ja onnittelut Vilja-Tuulialle, FJ-palkinnon SAAJALLE.
Mieluummin en nytkään puhuisi voittajasta, koska kilpajuoksuahan tämä ei toivottavasti vieläkään ole.
Hienoa sekin, että kirjan kieli, joka elää "kuin runo ja laulu" on saanut ansaitsemansa huomion. Näinä tekstarikielisinä aikoina on suomen kielen nostaminen jo sinänsä palkitsemisen arvoista.
Mutta, Rouva Huu, Ei kai nyt mennyt taas muutama lapsi pesuveden mukana? Välittömästi postiini tupsahtaneet kommentit ainakin kertovat sellaisesta.
Ansaitun hybriksen vallassa et ehkä ihan tarkkaan ajatellut, miten pahan mielen saatoit aiheuttaa "monille viime vuosien kotimaisia nuortenromaaneja kirjoittaneille", kun toteat FJ palkitun olevan heistä VALOVUOSIEN päässä.
Et varmasti tarkoittanut juuri noin? Vaikka toki valovuosien päässäkin ryömiviä voi löytyä. (Eikä minunkaan mielestäni ihan kaikkea tarvitsisi varmaan julkaistakaan, mitä tuutista nykyisin tulee.)
Kun käytetään niinkin yleistä ilmausta kuin "monille", kalahtaa kalikka myös "moneen" muutenkin kipeään nilkkaan. Se ei tunnu ihan reilulta. Murrosiän angsti ja kipuilu ON tyypillistä. Mutta myös äärimmäisen tärkeää kerrottavaksi. Se, miten siitä kerrotaan, antaa teokselle sille kuuluvan kirjallisen arvon. Siitä olemme ehdottomasti yhtä mieltä.
Mutta, kaiken kaikkiaan, on hienoa, että on TODELLA MITTAVA MÄÄRÄ upeita kirjoja, joista aina joku palkitaankin.
T von L
Onnittelut Vilja-Tuulian kiistämättömän upealle taideteokselle, joka on viiltävä, uudenlainen ja ainutlaatuinen!
Kriitikolla on kaiketi oikeus olla mitä mieltä tahansa. Kautta aikojen he ovat satuttaneet kirjailijoita, niin kai se pitää mennä. Se vaan on kurjaa, että joskus pienikin piikki voi tyrehdyttää herkkänahkaisen kirjailijan työn tai työntää hänet pitkään pimeyteen. Sieltä on aina yhtä kivikkoinen matka ihmisten ilmoille.
Karistolaisena haluan kiittää siitä, että Rouva Huu huomioi kustantamon lasten- ja nuortenkirjojen eteen tekemän työn. Tänä vuonna Kariston kirjoille on myönnetty Finlandia Junior- ja Topelius-palkinto. Lisäksi Anneli Kannon FC Tytsyt oli ehdolla Arvid Lydecken -palkinnolle. Hieno saldo lasten- ja nuortenkirjapuolella!
No joo. Rouva Huu rakastaa kielikuvia ja voi olla että nyt liioittelin jonkin verran.
Silloin kun havaitsee uutta urkovan teoksen, niin siitä väistämättä innostuu ja zuumaa isosti ja yleistäenkin. Mitään mielipahaa en halua kenellekään tuottaa.
Se mitä ajoin takaa, liittyy siihen 1980-luvulta juontuvaan ja 2000-luvun realistisiin nuortenromaaneihin palanneeseen välillä itsetarkoitukselliseen angstaamiseen, jota ilmankin tultaisiin toimeen.
Myös tämänpäiväisessä Finlandia Junior -tilaisuudessa rakastettiin kielikuvia – säteilystäkin puhuttiin monessa muodossa.
Vilja-Tuulia Huotarinen kirjoitti käsikirjoitustaan ollessaan Olli ja Riitta Jalosen Hämeenlinnan kodin talonvahtina ja hän arveli saaneensa asunnosta jonkinasteista Finlandia-säteilyä...
Lähetä kommentti