torstai 1. elokuuta 2013

Tuukka-Omar tykkää tasaisesta arjesta, ei muutoksista
















Niina Hakalahti: Tuukka-Omar ja minilapset. Kuvittanut Jukka Lemmetty. 134 sivua. Tammi 2013. Kannen suunnittelu Laura Lyytinen.



Tammi on nähtävästi lopettamassa kokonaan aiemmat helppolukuiset Kirjava kukko-, Keltanokka- ja Vihreä varis –sarjansa ja lanseeraa nyt uusia sarjoja suosituimmista sankareista. 

Ainakin Tapani Baggen Kaisa on jo saanut oman sarjailmeen ja nyt on Tuukka-Omarin vuoro.  

Tässä vanhojen sarjojen alasajossa ainakin Katri Tapolan Väinämö-sarja tuli  – valitettavasti – tiensä päähän.

Niina Hakalahden Tuukka-Omar on onnistunut sarjahahmo siinä mielessä, että tässä alle 10-vuotiaassa pojassa on ulokkeita ja samastumispintaa moneen suuntaan. 

Tuukka-Omar ei nimittäin ole mikään tusinapoika: hänen isänsä on kotoisin Syyriasta ja äiti suunnittelee pääsiäismunien yllätysleluja. Tuukan parhaan ystävän äiti on mystisesti hävinnyt ja pojat omistavat yhteisen minipossun. Päälle päätteeksi Tuukka-Omarilla on kiusallinen vaiva: hänellä on taipumusta yökasteluun.


Tuukka-Omar ja Paavo ovat erottamattomat ystävykset, mutta serkkupoika Kasper saa Paavon käyttäytymään omituisesti. Jukka Lemmetyn kuvitusta Niina Hakalahden lastenromaaniin Tuukka-Omar ja minilapset, Tammi 2013. 

Hakalahti suhtautuu letkeästi alakoululaisten arkeen ja pieniin arjen hankauspisteisiin. Paavon ja Tuukka-Omarin ystävyys joutuu koetteelle, kun serkkupoika Ruotsista sekoittaa ystävyyden pelisääntöjä. Jostain syystä myös koulun lähelle rakennettava päiväkoti hämmentää muutosvastaista poikaa. Onneksi minilapsiin voi totuttautua myös uuden serkkutytön avulla.

Parasta Tuukka-Omar –kirjoissa on isän ja pojan hyvin läheisen suhteen kuvaus. Isän arabialaista taustaa ei juurikaan korosteta. Isällä on tapana joskus rentoutua lentämällä maton kanssa kaupungin kattojen päällä. Toisinaan isä polttaa myös vesipiippua. Ulkopuoliset kiinnittävät myös huomiota Tuukka-Omarin isän hyvin värikkääseen ja paljon hellittelyä sisältävään puheenparteen.

Tuukka-Omarilla ja isällä on yhteinen ajanviettotapa katsella kaupungin hulinaa lentävän maton kyydistä. Jukka Lemmetyn kuvitusta Niina Hakalahden lastenromaaniin Tuukka-Omar ja minilapset, Tammi 2013. 


Tuukka-Omar ja isä lensivät kattojen yllä.– Tehdään vain pieni korttelikierros, ettei poikien tarvitse vahtia Bellaa kauan ilman meitä, isä sanoi.
Tuukka-Omar painautui isää vasten, siis hän painoi selkäänsä isän vatsaa vasten, koska hänhän istui isän sylissä. Näin oli aina heidän lentoretkillään.Kuten moni varmaan muistaa, Tuukka-Omarin isä oli tuonut lentävän maton muuttaessaan Syyriasta Suomeen. Tuukka-Omar saattoi lentää vain isän kanssa, koska puoliarabina hänellä ei ollut yksin valtaa mattoon.
Mutta lentäminen isän kanssa olikin juuri parasta.

Jukka Lemmetyn karikatyyrinen kuvitus muistuttaa isonenäisissä hahmoissaan paljon Roald Dahlin luottokuvittajan Quentin Blaken sekä ranskalaisten Nikke-kirjojen kuvittajan Jean-Jaques Sempén tyyliä.

Ei kommentteja: