Uusi uhkea kuvitus Peukalo-Liisa -satuun

H. C. Andersen & Charlotte Gastaut: Tummelisa. Översättning Kerstin Lennerthson. Rabén & Sjögren 2012.

Rouva Huun lempisatu on ollut ihan pienestä pitäen H. C. Andersenin Peukalo-Liisa.

Se on rujon-kaunis satu uhrimielestä, uskollisuudesta ja ystävyydestä. Vanha lapseton nainen saa noita-akalta siemeniä, joista kasvaa tulppaani ja sen sisältä elävä pieni tyttö. Rupisammakko nappaa tytön poikansa morsioksi, mutta perhoset pelastavat Liisan pinteestä.  Turilas anastaa tytön kuitenkin kesken pelastusoperaation, mutta pitää tyttöä niin rumana, että päästää vapaaksi. 

Peukalo-Liisa asuu yksinään metsässä ja kokee lähestyvän talven uhkaavana. Ystävällinen peltohiiri ottaa Peukalo-Liisan luokseen asumaan ja suunnittelee tälle häitä ystävänsä myyrän pojan kanssa. 

Myyrän onkalossa makaa kohmettunut pääskynen, jonka Peukalo-Liisa kuitenkin virvoittaa henkiin. Pääsky houkuttelee kevään tullen Peukalo-Liisaa lähtemään sen matkaan, mutta tyttö on ensin lojaali auttajalleen peltohiirelle, kunnes vähin erin taipuu pääskysen kutsuun. 

– Minä lähden mukaasi! sanoi Peukalo-Liisa, nousi linnun selkään, ojensi jalksansa sen levitetyille siiville ja köytti itsensä kiinni tukevimpaan sulkaan. Lintu kohosi korkealle ilmaan ja lensi yli metsien ja järvien, yli korkeiden lumipeitteisten vuorien. Peukalo-Liisa paleli, sillä ylhäällä oli kylmää; hän painautui linnun lämpimiin höyheniin ja jätti vain pikku päänsä esiin nähdäkseen alla leviävän ihanuuden. (Suom. Maila Talvio.)

Siellä ihanan lämpimässä maassa Peukalo-Liisaa odottaa pieni keijukaisprinssi, joka ottaa Liisan kuningattarekseen. 

Satu ja sen kuvamaailma tulivat minulle lapsena ensin tutuksi Kirjaliton kustantamasta nidotusta kirjasesta vuodelta 1965. 

Sen kuvittajiksi on merkitty Marta Seitz ja Carl Larsson, mutta tokkopa kyse on siitä Ruotsin tunnetuimmasta Larssonista.

Tämä kuvituskuva tiivistää mielestäni erinomaisesti sadun brutaaliuden: pieni puolustyskyvytön Peukalo-Liisa niljakkaan ja pahantahtoisen rupikonnan armoilla.
Rupikonnan inha olemus saa  kontrastia nupukivistä ja lehvästön vehreydestä.
Björn Landströmin kuvitusta Olipa kerran -satuantologiaan, Otava 1973. 

7-vuotiaana sain vanhemmiltani joululahjaksi Björn Landströmin Olipa kerran -satukokokoelman ja viehätyin sen tummasävyisestä ja salamyhkäisestä Peukalo-Liisan kuvituksesta.

Ruotsalaisessa kuvakirjaversiossa ei Peukalo-Liisan syntyä kuvata lainkaan. 
Lapsuuden auvoa ennen vapauden riistoa kuvataan rikkumattoman onnen ja idyllin kautta. Charlotte Gastaut´n kuvitusta kuvakirjaan Tummelisa, Rabén & Sjögren 2012.

Kirjastosta pongasin äskettäin modernin, suorastaan silmille hypänneen uuden Peukalo-Liisa -sadun kuvituksen.

Charlotte Gastaut (s. 1974) on ranskalainen kuvittaja, jolla kerrotaan olevan ruotsalaisia sukujuuria. Siitä syystä hänen lapsuuden lukemistoon kuuluivatkin Tuhannen ja yhden yön satujen lisäksi Elsa Beskow, John Bauer, Astrid Lindgren ja Tove Jansson.

Peukaloliisa kipuaa pääskysen selkään lentääkseen kauas lämpöiseen maahan. Pääskysen asento kuvastaa kiitollisuutta. Taustalla kukkivat iirikset ja pääskysen ympärillä kaartuvat oravanmarjat. Pienet koppakoriaiset ovat tulleet hyvästelemään ystäviään. Charlotte Gastaut´n kuvitusta kuvakirjaan Tummelisa, Rabén & Sjögren 2012.

Gastaut on Ranskan tunnetuimpia kuvittajia. Klassikkosatujen lisäksi hän on tehnyt omiakin kuvakirjoja. Ranskankielentaitoiset voivat tutustua hänen blogiinsa. Netistä löytyvät kuvitusnäytteet  ovat vaikuttavia ja puhuvat puolestaan ilman sanojakin.

Ranskalaista kuvakirjallisuutta tunnetaan Suomessa harmillisen vähän. Muutaman vuoden takaa kannattaa muistaa Philippe Lechermeirin ja Rebecca Dautremerin Kätketyt prinsessat (Lasten Keskus 2007), jossa on paljon samaa herkkyttä Gastaut´n Tummelisan kuvituksen kanssa.

Gastautin tyylissä on vaikutteita moniaalta: japanilaisesta manga- ja animetyylistä, idän monituhatvuotisesta kuvitusperinteestä, jugendista ja koriste- ja kansantaiteesta. 

Hänen kuvituskuvansa ovat kummallisella tavalla samanaikaisesti sekä eteerisiä että jämäköitä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Gastaut rakastaa ornamentteja: jugend-tyylin mukaan hän sommittelee taustaan usein kasviaiheita. Hän käyttää tehostevärinä hyvin räväkkää pinkkiä. Jokaisella aukeamalla on myös mustavalkoinen eräänlainen vinjettikuva, jota pinkki hiukan terästää.

Mikään aivan pienten lasten kuvakirja Gastaut´n Tummelisa ei ole, mutta varttuneemmassa kuvan katsojassa se aiheuttaa väristyksiä ja ihastusta, yhä uudelleen selattunakin.

Vuosien mittaan olen tullut keränneeksi, vähän vaivihkaa, useampia erilaisia Andersenin Peukalo-Liisa-sadusta tehtyjä kuvakirjaversioita. Peukaloliisa-kokoelmassani on tällä erää seuraavat kuvakirjat:

Nils Wiwelin kuvitus, Svenska folkskolans vänner 1903, kansikuva ylhäällä oikealla

Elinor Askvoldin kuvitus, Alga-kirja 1951, kansikuva vasemmalla

Todennäköisesti nukkuanimaatioon perustuva kuvitus (Pikkuväen 3-ulotteinen kirjasto), Artko 1971, alhaalla



Elsa Beskowin kuvitus, Gummerus 1994

Kaarina Kailan kuvitus, Otava 1988

Marta Seitzin ja Carl Larssonin kuvitus, Kirjalito 1965, kansikuva edellä

Alberto Solsonan kuvitus, Mestarikustannus 1982

Lisbeth Zwergerin kuvitus, WSOY 1980

Yksi lapsuuteni tymäköistä visuaalisista elämyksistä on ollut Pikkuväen
 3-ulotteiseen kirjastoon kuuluva Sammakkoprinssi-kirja, Artko 1971,
jonka pikkusisko myöhemmin omi itselleen. Riemuni oli suuri, kun löysin kirpputorilta
 samaan sarjaan kuuluvan Peukaloisen. Kirja on painettu Japanissa ja luultavasti kuvitus perustuu johonkin nukkenanimaatioon.