Silmätäänpäs
taas pohjoismaisen lasten- ja nuorenkirjapalkinnon ehdokkaita.
Monster bråk on
ruotsinnos Kalle Güettlerin, Rakel Helmsdalin & Àslaug Jónsdóttirin alunperin islantilaisesta kuvakirjasta Skrimslaerjur (Mál og menning 2012).
Kyse on yhteispohjoismaisesta
kuvakirjasta: Güettler on ruotsalainen, Helmsdal on syntyjään tanskalainen ja
Jónsdottir islantilainen.
Tämän
kuvakirjasarjan tappelupukarit ovat entuudestaan tuttuja kuvakirjasta Ei, sanoi pieni Hirviö (2010), jonka suomentamisesta saa kiittää Pieni Karhu -kustantamoa.
Islantilainen tekijätiimi jatkaa sarjan ensimmäisen osan hengessä: yhteistyö, toisen huomioiminen ja tunnekasvatus ovat tämänkin kuvakirjan teemoina.
Islantilainen tekijätiimi jatkaa sarjan ensimmäisen osan hengessä: yhteistyö, toisen huomioiminen ja tunnekasvatus ovat tämänkin kuvakirjan teemoina.
Aika ajoin
purnaan lastenkirjallisuuden sarjoittumisen takia, ja tässäkään kohden en malta
olla ihmettelemättä ääneen sitä, että Islannin ehdokkaaksi on päädytti valitsemaan pitkään jatkuneen kuvakirjasarjan uusin osa. Sarjasta on ilmestynyt tätä ennen jo kuusi kirjaa.
Mielestäni uuden pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon tavoitteena pitäisi olla se, että esitellään ns. uusimpia innovaatioita ja vasta umpullaankin olevaa, uuteen suuntaan kurottavaa kirjallisuutta. Sarjakirjojen ahtaampi formaatti ei tähän juurikaan anna tilaa.
Minkä verran Islannissa ylisummaan ilmestyy alkuperäistä islantilaista uutta lastenkirjallisuutta?
Mielestäni uuden pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon tavoitteena pitäisi olla se, että esitellään ns. uusimpia innovaatioita ja vasta umpullaankin olevaa, uuteen suuntaan kurottavaa kirjallisuutta. Sarjakirjojen ahtaampi formaatti ei tähän juurikaan anna tilaa.
Minkä verran Islannissa ylisummaan ilmestyy alkuperäistä islantilaista uutta lastenkirjallisuutta?
Kuvakirja alkaa tyytymättömyyden tilasta: pikku hirviö ja iso hirviö eivät keksi mitään mielekästä tekemistä. Joutilaisuus ajaa ne kinastelemaan pikkuasioista ja pian sanaharkasta nousee jo kunnon riita, jossa nyrkit heiluvat.
Näkökulmat siilataan pikku hirviön, kirjan kertojan kautta. Lapsi samastuu tietysti pienemmän kokonsakin vuoksi siihen luontevasti. Tummanpuhuvasta olemuksestaan huolimatta hirviöt ovat sympaattisia. Niiden ilmeet ja kehonkieli kertoo paljon tunteista.
Huonosti nukutun yön jälkeen pikku hirviö tapaa ilokseen jälleen ison hirviön, joka on mustaa silmää lukuunottamatta onneksi kunnossa. Niinpä kaverukset tekevät sovinnon. Sateen ja myterin jälkeen taivaalle nousee komea sateenkaari!
Kuvakirjan
voima on vaivihkaisessa tunnekasvatuksessa, joka avaa keskustelua lasten kanssa
moneen suuntaan. Tässäkään sarjan osassa ei vähätellä pienen hirviön kokemia, äärimmilleen vietyjä tunnetiloja, vaan ne hyväksytään sellaisinaan. Näin lapselle viestitään lempeästi, että kaikki tunteet ovat sallittuja, kriiseistä selvitään ja asiat voidaan sopia.
Erityiskiitosta tämä kuvakirja saa kompaktista ja riittävän lyhyestä tekstistä, jossa käytetään typografisena tehokeinona onnistuneesti myös tekstin lihavointia.
Erityiskiitosta tämä kuvakirja saa kompaktista ja riittävän lyhyestä tekstistä, jossa käytetään typografisena tehokeinona onnistuneesti myös tekstin lihavointia.
3 kommenttia:
Hei Rouva Huu,
olen eri mieltä sarjoittumisesta. Kuvailit kirjan sisältöä ja olemusta niin, että se vaikutti tosi hyvältä. Miksi se ei saisi olla ehdokkaana, vaikka kuuluukin sarjaan? Sarjat ovat hyvä tapa auttaa lukijaa löytämään "lisää samantyyppistä hyvää luettavaa". Monissa sarjoissa on eri tasoisia kirjoja: jokin niistä voi olla vaikka minkä palkinnon arvoinen. Ei kai yksin innovatiivisuus tee kirjasta hyvää ja palkittavaa? Riippuu täysin siitä miten uuteen kurottuva on toteutettu. Vielä: en tunne islannin lasten ja nuorten kirjallisuutta paitsi Benjamin Kyyhkysen, joten juuri tämän sarjan tämä kirjahan voi heille olla se uusi ja innovatiivinen.
Hei Marja-Leena,
otin tässä kantaa nimenomaan palkintoraadin näkökulmasta ja pohjoismaisen lastenkirjallisuuden tunnettuuden lisäämisen vinkkelistä.
Sarjassa konsepti toistuu ja monistuu sarjan osasta toiseen. Kustantaja ei salli kovin paljon uudistumista kuvituksen tai kerronnan tasolla, sillä lapset ja kirjaa ostavat aikuiset haluavat takuun siitä, että luku- ja katselukokemus vastaa aiempaa.
Pohjoismaisen palkinnon keskeinen tavoite on mielestäni lisätä tuntemusta myös niistä yksittäisistä ja uutta urkovista kirjoista, jotka eivät ole vielä yleisesti tunnettuja.
Ritari Benjamin Kyyhkynen ansaitsisi Suomessakin uusintapainoksen.
Islannista on pari vuotta sitten suomennettu myös todella kohauttava lastenromaani, Thórinn Leifssonin Iskän salaisuus (Idun 2010).
Hei,
palaan vieläkin tähän. En ymmärrä, miksei tätä kirjaa ei voisi palkita tai ainakin laittaa ehdolle, jos se kerran on niin hyvä. Mitä väliä niillä edellisillä on? Onhan palkinto tarkotettu tietyn vuoden kirjalle ei kirjailijan koko tuotannolle? Jospa just nyt ei Islannissa ole ilmestynyt uusia uria urkovia kirjoja! Meissä lukijoissa on paljon takuita hyvistä lukukokemuksista haluavia, ja voi sentään, kun jonkun sarjan seitsemäs osa onkin kamalan huono ja ennalta aavistettava. Se ei pääsisi munkaan käsien läpi palkintoehdokkaaksi. Mutta erityiseti pennut näyttävät haluava tuttua ja toistoa: se lisää turvallisuuden tunnetta. Kasperissa satutuokiossa tenavat kysyivät aina:- Mikä Jussi sulla on nyt mukana? Joka kerta piti olla Löfgreniä matkassa. Jussi ja kovanonnen päivä oli ehdoton suosikki. Taas tuo, kivaa!
Lähetä kommentti