torstai 12. syyskuuta 2013

Yhteispohjoismaista tunnekasvatusta















Kalle Güettler, Rakel Helmsdal & Àslaug Jónsdóttir: Monster bråk. [ Ruotsinkielisen kääntäjän nimeä ei ilmoitettu. ]  32 sivua. Kabusa Böcker 2013.





Silmätäänpäs taas pohjoismaisen lasten- ja nuorenkirjapalkinnon ehdokkaita. 

Monster bråk on ruotsinnos Kalle Güettlerin, Rakel Helmsdalin & Àslaug Jónsdóttirin alunperin islantilaisesta kuvakirjasta Skrimslaerjur (Mál og menning 2012).

Kyse on yhteispohjoismaisesta kuvakirjasta: Güettler on ruotsalainen, Helmsdal on syntyjään tanskalainen ja Jónsdottir islantilainen.  

Tämän kuvakirjasarjan tappelupukarit ovat entuudestaan tuttuja kuvakirjasta Ei, sanoi pieni Hirviö (2010), jonka suomentamisesta saa kiittää Pieni Karhu -kustantamoa.  

Islantilainen tekijätiimi jatkaa sarjan ensimmäisen osan hengessä: yhteistyö, toisen huomioiminen ja tunnekasvatus ovat tämänkin kuvakirjan teemoina.

Aika ajoin purnaan lastenkirjallisuuden sarjoittumisen takia, ja tässäkään kohden en malta olla ihmettelemättä ääneen sitä, että Islannin ehdokkaaksi on päädytti valitsemaan pitkään jatkuneen kuvakirjasarjan uusin osa. Sarjasta on ilmestynyt tätä ennen jo kuusi kirjaa. 

Mielestäni uuden pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon tavoitteena pitäisi olla se, että esitellään ns. uusimpia innovaatioita ja vasta umpullaankin olevaa, uuteen suuntaan kurottavaa kirjallisuutta. Sarjakirjojen ahtaampi formaatti ei tähän juurikaan anna tilaa. 

Minkä verran Islannissa ylisummaan ilmestyy alkuperäistä islantilaista uutta lastenkirjallisuutta?


Viattomasta sanailusta äityy kuin huomaamatta iso tappelu. Tässä vaiheessa kaverukset vielä naljailevat toistensa kengistä, mutta pian ollaan jo tukkanuottasilla.  Àslaug Jónsdóttirin kuvitusta islantilaiseen kuvakirjaan Monster bråk, Kabusa böcker 2013. 

Kuvakirja alkaa tyytymättömyyden tilasta: pikku hirviö ja iso hirviö eivät keksi mitään mielekästä tekemistä. Joutilaisuus ajaa ne kinastelemaan pikkuasioista ja pian sanaharkasta nousee jo kunnon riita, jossa nyrkit heiluvat. Teolla on kuitenkin seurauksensa. Pikku hirviö pelkää satuttaneensa isoa hirviötä jopa kuolettavasti ja illalla uni ei tule silmään.


Huono omatunto lietsoo pikku hirviön mieleen jo kaikkein hurjimmankin vaihtoehdon: entäs jos iso hirviö satutti itsensä niin pahasti, että kerta kaikkiaan kuoli vammoihinsa?   Àslaug Jónsdóttirin kuvitusta islantilaiseen kuvakirjaan Monster bråk, Kabusa böcker 2013.  



Näkökulmat siilataan pikku hirviön, kirjan kertojan kautta.  Lapsi samastuu tietysti pienemmän kokonsakin vuoksi siihen luontevasti. Tummanpuhuvasta olemuksestaan huolimatta hirviöt ovat sympaattisia. Niiden ilmeet ja kehonkieli kertoo paljon tunteista.

Huonosti nukutun yön jälkeen pikku hirviö tapaa ilokseen jälleen ison hirviön, joka on mustaa silmää lukuunottamatta onneksi kunnossa. Niinpä kaverukset tekevät sovinnon. Sateen ja myterin jälkeen taivaalle nousee komea sateenkaari! 


Loppu hyvin, kaikki hyvin. Taustalle levittäytyvä sateenkaari alleviivaa suvaitsevaisuutta ja erilaisten näkökantojen rikkautta. Àslaug Jónsdóttirin kuvitusta islantilaiseen kuvakirjaan Monster bråk, Kabusa böcker 2013. 

Kuvakirjan voima on vaivihkaisessa tunnekasvatuksessa, joka avaa keskustelua lasten kanssa moneen suuntaan. Tässäkään sarjan osassa ei vähätellä pienen hirviön kokemia, äärimmilleen vietyjä tunnetiloja, vaan ne hyväksytään sellaisinaan. Näin lapselle viestitään lempeästi, että kaikki tunteet ovat sallittuja, kriiseistä selvitään ja asiat voidaan sopia. 

Erityiskiitosta tämä kuvakirja saa kompaktista ja riittävän lyhyestä tekstistä, jossa käytetään typografisena tehokeinona onnistuneesti myös tekstin lihavointia. 





3 kommenttia:

Marja-Leena Mäkelä kirjoitti...

Hei Rouva Huu,
olen eri mieltä sarjoittumisesta. Kuvailit kirjan sisältöä ja olemusta niin, että se vaikutti tosi hyvältä. Miksi se ei saisi olla ehdokkaana, vaikka kuuluukin sarjaan? Sarjat ovat hyvä tapa auttaa lukijaa löytämään "lisää samantyyppistä hyvää luettavaa". Monissa sarjoissa on eri tasoisia kirjoja: jokin niistä voi olla vaikka minkä palkinnon arvoinen. Ei kai yksin innovatiivisuus tee kirjasta hyvää ja palkittavaa? Riippuu täysin siitä miten uuteen kurottuva on toteutettu. Vielä: en tunne islannin lasten ja nuorten kirjallisuutta paitsi Benjamin Kyyhkysen, joten juuri tämän sarjan tämä kirjahan voi heille olla se uusi ja innovatiivinen.

Rouva Huu kirjoitti...


Hei Marja-Leena,

otin tässä kantaa nimenomaan palkintoraadin näkökulmasta ja pohjoismaisen lastenkirjallisuuden tunnettuuden lisäämisen vinkkelistä.

Sarjassa konsepti toistuu ja monistuu sarjan osasta toiseen. Kustantaja ei salli kovin paljon uudistumista kuvituksen tai kerronnan tasolla, sillä lapset ja kirjaa ostavat aikuiset haluavat takuun siitä, että luku- ja katselukokemus vastaa aiempaa.

Pohjoismaisen palkinnon keskeinen tavoite on mielestäni lisätä tuntemusta myös niistä yksittäisistä ja uutta urkovista kirjoista, jotka eivät ole vielä yleisesti tunnettuja.

Ritari Benjamin Kyyhkynen ansaitsisi Suomessakin uusintapainoksen.

Islannista on pari vuotta sitten suomennettu myös todella kohauttava lastenromaani, Thórinn Leifssonin Iskän salaisuus (Idun 2010).

Marja-Leena Mäkelä kirjoitti...

Hei,
palaan vieläkin tähän. En ymmärrä, miksei tätä kirjaa ei voisi palkita tai ainakin laittaa ehdolle, jos se kerran on niin hyvä. Mitä väliä niillä edellisillä on? Onhan palkinto tarkotettu tietyn vuoden kirjalle ei kirjailijan koko tuotannolle? Jospa just nyt ei Islannissa ole ilmestynyt uusia uria urkovia kirjoja! Meissä lukijoissa on paljon takuita hyvistä lukukokemuksista haluavia, ja voi sentään, kun jonkun sarjan seitsemäs osa onkin kamalan huono ja ennalta aavistettava. Se ei pääsisi munkaan käsien läpi palkintoehdokkaaksi. Mutta erityiseti pennut näyttävät haluava tuttua ja toistoa: se lisää turvallisuuden tunnetta. Kasperissa satutuokiossa tenavat kysyivät aina:- Mikä Jussi sulla on nyt mukana? Joka kerta piti olla Löfgreniä matkassa. Jussi ja kovanonnen päivä oli ehdoton suosikki. Taas tuo, kivaa!