tiistai 28. tammikuuta 2014

Tarpeetonta saivartelua hyvän asian äärellä






Kokoonsa nähden Suomi on kirjallisuus- ja kulttuuripalkintojen luvattu maa. Erilaisille alan toimijoille jaetaan harva se viikko erilaisia tunnustuksia.

Hufvudstadsbladet julkaisi perjantaina toimittaja Pia Ingströmin uutisen otsikolla Barnkulturpriset som försvann. Uutisessa kerrotaan, kuinka vuonna 2002 Svenska Folkskolans vänner -yhdistyksen perustaman säätiön varoista kolmen vuoden välein jaettava Tove Jansson -palkinto on kahden jakokerran jälkeen kuopattu syvässä hiljaisuudessa. 

Ensimmäisen 10 000 euron suuruisen palkinnon sai lastenkirjailija Irmelin Sandman Lilius vuonna 2003 ja vuonna 2006 palkinto myönnettiin nukketeatteri Sampon taiteelliselle johtajalle Maija Baricille

Palkinnolla haluttiin antaa tunnustusta ja näkyvyyttä suomalaisille lastenkulttuurin toimijoille eri taiteen alueilla.

Svenska Folkskolans Vänner lahjoitti palkintoa varten perustettuun rahastoon 80 000 euroa ja  Tove Janssonin oikeuksia valvova Moomin Characters ja Schildtsin kustantamo yhteensä 10 000 euroa.  SFV:n johtajan kuoleman sekä Schildtsin ja Söderströmsin kustantamoiden yhdistymisen jälkeen palkintoa ei ole jaettu kahteen vuoteen eli vuosina 2009 ja 2012.



Muumit ovat aina osanneet juhlia antaumuksellisesti.
Tove Janssonin kuvitusta  Taikurin hattuun, WSOY 1956.





Tove Janssonin veljentytär Sophia Jansson Moomin Charactersilta on harmistunut siitä, että hyvä palkinto on kaatunut huonoon hallinnointiin. Ja SFV:stä taas kerrotaan, että palkinto päätettiin lopettaa, koska Sophia Jansson ei ollut tyytyväinen sen käytännön järjestelyihin ja haluttiin kunnioittaa Janssonin perikunnan näkemystä.

Kuluvana vuonna vietetään Tove Janssonin syntymän 100-vuotisjuhlaa. Tuntuu hivenen kummalliselta, että suomenruotsalainen kulttuuripiiri jaksaa jankata palkinnon profiilista hyvän asian, lastenkulttuurin, tunnetuksi tekemisen kustannuksella. Pikkumainen saivartelu ei oikein sovi muumien elämänfilosofiaan. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tai sitten rahat on päätetty käyttää muuhun eli kohdistettu "parempiin" tarkoituksiin. Summa on aika suuri ja kolme vuotta pitkä aika. Sen sijaan, että luotaisiin odotettu ja arvostettu tunnustus, on helpompaa jättää lapset huomiotta. Yleinen piirre kaikissa yhteiskunnissa. Monesti lasten asioita ajavat eivät aja niitä. Lastensairaalan rahoitus hyvänä esimerkkinä. Kukaan ei julkisesti kehtaisi sanoa, ettei kannata sitä. Teot puhuvat kuitenkin muuta.

Rouva Huu kirjoitti...


Hufvudstadsbladetin jutun mukaan säätiön rahat ovat kyllä yhä tallessa, eli kyse on todellakin "vain" näkemyksiin liittyvistä ristiriidoista.