Joskus lumikin voi hohkata lämpimiä tunteita

Sari Airola: Lumiyö, Karisto 2022. 

Mila Teräs & Hannamari Ruohonen: Ensilumi, Karisto 2022.

Tässä kaksi kuvakirjaa, joiden teemoissa voisi ajatella olevan jo kirjan nimien perusteella paljon samaa. 

 

Kumpikin yllättää kuitenkin lukijansa.

 

Sari Airolan Lumiyö ja Mila Teräksen & Hannamari Ruohosen Ensilumi ovat mainiota esimerkkejä siitä, kuinka kotimainen kuvakirjallisuus rohkenee ottaa aiheikseen painavia, yhteiskunnallisestikin merkittäviä teemoja, mutta ei silti hiero viestiään vastaanottajan naamaan.

 

Tuiskun vaari rakastaa kauniita värikkäitä kankaita ja kimalletta. 

Lapsenlapsi auttaa vaaria taitoluistelunäytöksen esiintymisasun viimeistelyssä. 

Vaari sovittaa ylleen valmista hametta. 

Tuisku katsoo pitkään vaaria,  

joka ottaa muutaman tanssiaskeleen.

 

Ja kun vaari tekee piruetin,  

hame välähtää kuin ikkuna,

    jonka läpi näkee uuteen maailmaan.

 

– Vaari, Tuisku kysyy.

– Oletko sinä nainen vai mies?

 

Ja vaari vastaa olevansa 60-vuotias, iso nainen.

Vaarin liehuva esiintymisasu viestii vahvasti isosvanhemman
halua ilmaista itseäänrehellisesti. Hannamari Ruohosen kuvitusta
Mila Teräksen tekstiin kuvakirjassa Ensilumi (Karisto 2022).

Mila Teräksen teksti havainnollistaa transsukupuolisuutta lapselle ymmärrettävällä, konstailemattomalla  tavalla. 

Hannamari Ruohosen kuvituksessa vaarin lapsuuden perhealbumeissa nähdään vielä totinen ja surullinen poika, joka ei selvästikään ole sinut itsensä ja läheistensä kanssa.

Läheisten hyväksyvä, rakastava katse ja kokemus nähdyksi
tulemisesta tuskin voisi olla tämän suorempi ja paljon puhuvampi. 
Hannamari Ruohosen kuvitusta Mila Teräksen tekstiin
kuvakirjassa Ensilumi (Karisto 2022).

 

Ensilumen aihe on kuvakirjan aiheeksi rohkea, jopa raflaava. Silti ohi erityisen aiheensa kuvakirjan pääteemaksi nousee laajemmin hyväksyvän, rakastavan katseen merkitys meille jokaiselle. 

Hannamari Ruohonen on onnistunut tiivistämään keskushahmojen katseeseen käsittämättömän paljon rakkautta, huolenpitoa, joka myös säteilee ympäristöön: 

 

Ja joka kerta kun, kun joku katsoo vaari 

ystävällisesti 

tai sanoo hänelle 

jotakin hyvää, 

ilta tuntuu Tuiskusta vähän valoisammalta.

 

Mila Teräksen niukka mutta ilmaisuvoimainen teksti on lyyristä, mutta silti ymmärrettävää ja samastuttavaa.

 

Sari Airolan kuvakirja Lumiyö malttaa jättää paljon asioita ja yksityiskohtia myös kuvan katsojan itse oivallettavaksi. 

Kuvakirjan sisäkansissa on muuttolaatikoita, joiden kupeesta katse poimii myös valokuvan, jossa perhe on pukeutunut eksoottisiin vaatteisiin. 

 

Lyytin ja perheen uuden kodin kerrotaan olevan ”ihan erilainen kuin entinen koti”. 

Ulkopuolisuuden tunnot korostuvat kuvituskuvassa, jossa
Lyyti tarkkailee ikkunasta kotipihalla ensilumen riehaannuttamia lapsia. 
Sari Airolan kuvitusta kuvakirjaan Lumiyö (Karisto 2022). 

 

Eräänä aamuna Lyyti hämmästyy katsottuaan ikkunasta ulos: 

– Värit ovat kadonneet! Lyyti huudahtaa. 

Kaikki on muuttunut valkoiseksi. Pihan puut kantavat oksillaan kermavaahtoa. Maailma on kuin suuri marenki jättiläisen nuolaisua vailla. 

– Lunta! Tämä on varmasti sitä lunta, mistä äiti on kertonut.

 

Lyytin ulkopuolisuuden ja toiseuden kokemuksia tuodaan esille hienovaraisesti. 

Lumi on tytölle entuudestaan täysin vieras asia. 

 

 Ensikohtaaminen lumen kanssa. Sari Airolan
kuvitusta kuvakirjaan Lumiyö (Karisto 2022). 

Kun Lyyti sitten vihdoin rohkaistuu menemään ulos, niin lumen ja pihan lapsien ensikohtaaminen ei mene ihan toivotusti. 

 

Kuvituksessa näytetään Lyytin tarvitsevan liikkumiseen kyynersauvoja. 

Onko tarve pitkä- vai lyhytaikainen, sitä ei kerrota, eikä ole tarpeenkaan. 

Juuri tällä tavalla lavennetaan lastenkirjallisuuden sankarikaartia! 

 

Lyyti työstää suhdettaan lumeen yön aikana. 

Mielikuvitus, unimaailman ja todellisuus kietoutuvat luontevasti toisiinsa. 

Ja seuraavana päivänä koko Lyytin perhe lähtee yhdessä lumileikkeihin ulos ja ensijännityksen jälkeen yhteys muihin pihan lapsiinkin löytyy.  

Hellyttävä perhepotretti! Sari Airolan kuvitusta
kuvakirjaan Lumiyö (Karisto 2022). 

 

Sekä Hannamari Ruohosen että Sari Airolan kuvitustekniikasta tunnistaa arkisen puuvärin, joka tuo kuvituksiin aivan erityistä lempeyttä, armollisuutta ja arkisuutta. 

Viileä sininen väri saa kummassakin kirjassa tarpeellista kontrastia punaisesta.

 

Sari Airola on työstänyt kulttuurista toiseen muuttamisen teemoja myös kuvakirjassaan Mia Tiu ja sata sanaa (WSOY 2006). 

Airola on perheineen asunut pitkään miehensä työn vuoksi Hongkongissa ja Istanbulissa. 

Kuvakirjan lopusta löytyykin omistus ”kaikille muuttajille, uusille ja ulkopuolisille”.