Joukkovoimaa Kontiolassa

Kirsti Kuronen: Otson syksy. Eli yskys nosto. Kuvittanut Karoliina Pertamo. 113 sivua. Sitruuna 2022. 

 

 

Lastenkirjallisuuden tekijät, kirjailijat ja kuvittajat,  tuntuvat olevan nykyisin alati liikkeessä – ja tämä pätee myös heidän suhteeseensa eri kustantajiin. 

Aiemmin kustantajat odottivat tekijöiltään uskollisuutta ja sitoutuneisuutta, mutta nyt tilanne on toinen. 

Kustantamoiden yhdistymiset ovat aiheuttaneet muutoksia lasten- ja nuortenkirjatuotannon profiloinnissa. Moni pitkänkin linjan tekijä on joutunut aiemman luottokustantajansa kanssa tyhjän päälle ja etsimään uusia yhteistyökuvioita. 

 

Kirsti Kurosen lastenromaani Otson syksy on ilmestynyt Sitruuna Kustannukselta, joka on viime vuosina kustantanut aikuisten käännöskirjallisuuden ja harrastekirjojen lisäksi myös lastenkirjallisuutta, pääosin käännöksinä ja viime aikoina myös muutamia kotimaisia. 

Aiempia omaan tutkaani osuneita Sitruunan helmikirjoja ovat olleet ruotsalaisen Hedi Friedin kuvakirja Bodrin tarina (2020) sekä  Elina Komulaisen, Kristiina Haapalaisen ja Sami Vähä-Ahon kuvakirja Mekon matka  (2020).

 

Kuronen tuo siekailematta lastenromaanissaan esiin koko karhuaiheisen lastenkirjallisuuden ja viihdeteollisuuden sekä karhuihin suomen kielessä liitetyn runsaan  sanaston pitkän perinteen. 

Viittauksia saavat monet rakastetut klassikot, kotimaisista mukana on myös Jukka Parkkisen Karhukirjeet (WSOY v:sta 2002, kuv. Pia Westerholm).

 

Kuronen on kikkaillut kerronnalla eri tavoin myös muutamissa  aiemmissa varhaisnuorten- ja nuortenkirjoissaan. Niin hän tekee myös Otson syksyssä, joskin otollisimman kohderyhmän kannalta mielestäni turhan konstikkaasti. 

 

Luvut ovat nimittäin kirjassa takaperoisesti, viimeisin ensimmäisenä, ja näin päästään seuraamaan takautuvasti kahdeksanvuotiaan Otso-karhun eilistä, viime viikkoa, syyskuuta ja koulun alkua. Ensimmäisessä luvussa eletään marraskuuta, ja Otson on aika käydä talviunille. 

Kuronen jumppaa aikuisen ääneenlukemista kuuntelevan lapsen tarkkaavaisuutta.   Toisaalta lapsi voi kokea ylemmyydentunnetta, kun tietää jo edeltävien lukujen perusteella enemmän juonenkäänteistä.

Ilmitasollaan Otson syksy on kuitenkin perinteinen kasvutarina, joka opettaa meitä toimimaan yhteistyössä tärkeäksi koettujen asioiden puolesta. 

 

Karhut ovat yleensä isoja ja vahvoja, mutta Otsolla ei ole yhdeksän miehen voimia. Hän on nysä, hitelä, narunilkkainen ja harvakarvainen – jos kiharaa tukkapehkoa ei lasketa. 

 

Otso on karhuperheen ainokainen ja se kokee, että emo hyysää aivan liikaa. Isäkarhun puhe on tavanomaisesta poikkeavan sanajärjestyksen takia filosofista. 

 

Otson kavereina on monen kokoisia eläimiä.
Karoliina Pertamon kuvitusta Kirsti Kuronsen
lastenromaaniin Otson syksy (Sitruuna 2022).

Otson kouluun tulee opettajaksi pikkiriikkinen päästäinen. Koulun ullakolla kummittelee. Otson luokkakavereina ovat orava Onerva , susi Isopaha, korppi Kora, Hirvi, siili Piikkinen, jänis Petteri ja ketut Rauno ja Reino.

 

Lopusa alkuun etenevässä tarinakaaressa koulunkäynnin ja kotiarjen kuvauksen kupeessa pääosaan nousee Piikkisen kokema kiusaaminen, mikä tuntuu hiukan kummalliselta painotukselta. 

 

Piikkistä oli piikitelty siitä saakka, kun hän tuli meidän luokalle historian ensimmäisenä siilioppilaana. Pikkisen perhe muutti Kontiolaan Lempäälästä, joka on tunnettu siilien runsaslukuisuudesta. Piikkisen isä joutui työttömäksi pillimehutehtaalta, jossa hän oli pistellyt reikiä mehupakkaksiin. Enää ei siilityövoimaa tarvittu, koska robotit nakuttivat reikiä nopeammin ja tehokkaammin kuin siilit, joilla saattoi toisinaan olla taipumusta unelmointiin kesken työpäivän. 

 

Pahiten Piikkistä tölvivät ketut Rauno ja Reino ja Onerva-oravallakin on jumeja suhtutumisessa Piikkiseen. Otso kavereineen perustaa kerhon, jonka tehtävänä on puolustaa Piikkistä kiusaamiselta. 

Opetattajana on pientäkin pienempi päästäinen.
Karoliina Pertamon kuvitusta Kirsti Kuronsen 
lastenromaaniin Otson syksy (Sitruuna 2022).  

 

Karoliina Pertamon mustavalkokuvitus leikittelee hauskasti eläinten mittasuhteilla.

 

Otson syksy on mainio esimerkki lastenkirjoissa viime aikoina yleistyneestä kielitietoisuudesta. 

Kurosen lastenromaanin tapaan myös Pauli Hokkasen ja Tuomas Erikssonin Vakoileva hiiri ja muita hulvattomia sanamuunnoksia (kuv. Christer Nuutinen, WSOY 2022) ja Mikko Kalajoen Almus, tännetuloa terve (WSOY 2022, kuv. Jani Ikonen) ilakoivat kielellä ja havahduttavat sekä lapset että aikuiset kielen vääntelyyn ja kääntelyyn. 

Kirsti Kurosen ja Karoliina Pertamon kuvakirja Kerro minulle kaunis sana (Karisto 2019) kiinnitti myös hienosti huomiota jokaisen henkilökohtaiseen suhteeseen omaan kotikieleensä. 

Sarjan neljäs osa Anna minulle mainio maku on ilmestynyt tänä vuonna Myllylahden kautta.