tiistai 6. joulukuuta 2022

6. luukku: ”Sotalasten surua ei saa unohtaa”
















Eppu Nuotio & Sanna Pelliccioni: Lappukaulatyttö. 35 sivua. S&S 2022. 

 

 




Olipa kerran tyttö, jolla oli lappu kaulassa. Lapussa oli numerosarja ja sen perässä luki: Heidi. Ja oli siinä vielä Heidin kotiosoitekin. Niin kuin Heidi olisi ollut matkaan lähtevä paketti. Oli sota, ja lapset lähetettiin pois kotoa, turvaan.

 

 

Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin kuvakirja Lappukaulatyttö pohjautuu näyttelijä Heidi Krohnin lapsuusmuistoihin. 

 

Lappukaulatyttö on jälleen mainio esimerkki siitä, kuinka paneutuneesti suunnitellun kuvakirjan muoto- ja kuvakieli voi puhutella eri sukupolvia ja erilaisista taustoista tulevia, kutakin tavallaan. 

 

Uskoisin, että Lappukaulatyttö synnyttää yhtä vilkasta ja tunnepitoista keskustelua sekä päiväkodeissa että vanhusten palveluyksiköissä.

 

Heidi lähetetään sotalapseksi Ruotsiin yhdessä isoveljensä kanssa. 


Sisko ja veli kuitenkin erotetaan toisistaan eri perheisiin. 




Lähtöön liittyvä epätietoisuus kiteytyy neljään
samansuuruiseen kuvaan. Sanna Pelliccionin kuvitusta
Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa
 Lappukaulatyttö (S&S 2022). 



 

Tyttö joutuu ankaran tädin ja vihaisen sedän hoteisiin. 

 

Sanna Pelliccioni kuvaa heidät laatikkomaisen graafisina hahmoina. 


Tant Tristin vihainen syyttävä sormi on liioitellun suuri ja muistuttaa erehdyttävästi pistoolia. 


Tantilla ja onkel Tvärillä on koira, Barsk. Yksinomaan kaikkien kolmen nimiinkin kiteytyyy paljon pienen työn pelkoja ja ahdistusta tylyssä ja hymyttömässä majapaikassa.    



 

Aikuisen tylyys ja mielivalta saa rohkean tulkinnan, kun
tyttö kutistuu aivan pieneksi. 
Sanna Pelliccionin kuvitusta 
Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa
 Lappukaulatyttö (S&S 2022). 



Pelliccioni tekee rohkeita rajauksia, hän vaihtelee taajaan kuvakulmia ja kuvakokoja. Kronikkamaiset ja osin irralliset muistot sitoutuvat kuitenkin eheästi yhteen. 

 

Heleät värit palaavat kuviin, aukeamilla, joissa tyttö muistelee kotiaan, tapaa veljensä pitkän eron jälkeen ja pääsee uuteen Ruotsin kotiin, hyväsydämisen Tant Annan luokse. 



 

Tunteikas kohtaaminen isoveljen kanssa. Tyttö kuiskaa 
hartaimman toiveensa veljen villapaitaan. 
Sanna Pelliccionin
kuvitusta 
Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa
 Lappukaulatyttö (S&S 2022). 

 

 

Menomatkalla Ruotsiin meri oli mylvinyt ja taivas räjähdellyt. Paluumatkalla kotimaahan luonnonvoimatkin ovat tyyntyneet:  

Meri keinuttaa laivaa hellästi, eivätkä tähdet ole koskaan olleet kirkkaampia. Ne saattavat kokonaisen laivalastillisen lapsia takaisin Suomeen.


"Kohta ollaan kotona", veli sanoo, kun Helsingin ääriviivat erottuvat horisontissa.

 


Yö taittuu aamuksi ja Helsinki piirtyy horisonttiin. Sanna
Pelliccionin kuvitusta 
Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa
 Lappukaulatyttö (S&S 2022)  



Sodan kumu ei ulotu kuvakirjaan lainkaan.  Vasta  kirjan lopussa sisäkannessa kerrotaan, kuinka talvi- ja jatkosodan aikana Suomesta lähetettiin 80 000 lasta Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.


”Sodan pitkät jäljet yltävät ainakin neljänteen sukupolveen. Tälläkin hetkellä on lapsia, jotka joutuvat jättämään kotinsa. Sotalasten surua ei saa unohtaa.” 



 

Lisää lastenkirjoja Suomesta Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista:

 

Reijo Niinimäki & Hanna Aho: Minne käynkin maailmassa. Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari. Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistys 2015.
 

Veronica Leo: Oravan silmät. Suomentanut Ritva Toivola. Tammi 1992.

 

Marja-Leena Tiainen: Annamari ja salaiset asiat. Kuvittanut Ulla Vaajakallio. Tammi 1991.

 

Toini Lehtinen-Palme: Riitta ja Asko Ruotsissa. Valistus 1948.

 

Aili Konttinen: Inkeri palasi Ruotsista. WSOY 1947.

 

Solveig von Schoultz: Kahden nallen Ruotsin matka. Kuvittanut Tove Jansson. Suomentanut Lauri Hirvensalo.  WSOY 1945.

Ei kommentteja: