torstai 1. joulukuuta 2022

1. luukku: Joulu tulee joka vuosi

 














Mervi Heikkilä & Kristiina Mäkimattila: Nyyrikin joulukirja. 29 sivua. Kaksipäinen korppi 2022. 

 

 





Nyyrikki-orava herää aikaisin. 

 

Se on ihan täpinöissään, sillä on joulukuun ensimmäinen päivä.



 

Joulukuun ensimmäiseen päivään latautuu suuria
odotuksia. Kristiina Mäkimattilan kuvitusta Mervi 
Heikkilän tekstiin kuvakirjassa Nyyrikin joulukirja
(Kaksipäinen korppi 2022). 




Tonttu Äkämällä on aina ollut vastuullaan koristella metsä jouluisaksi, mutta jokin on pahasti pielessä, sillä kaikki valmistelut ovat vielä tekemättä.

 

Nyyrikki on hädissään, onko joulu nyt kokonaan peruttu, mutta äiti vakuuttaa, että joulu tulee joka vuosi.

 

Orava lähtee ystäviensä kanssa Äkämän talolle ottamaan selvää, mistä on kyse.

 

Tonttu on äkeä ja jupisee, että joulua ei tule tänä vuonna. Äkämä ilmoittaa, että ei halua enää olla yksinään vastuussa kaikista työläistä jouluvalmisteluista. 

 

Mervi Heikkilän jouluisessa kuvakirjatarinassa on ripaus fantasiaa, kun Nyyrikki sonnustautuu tontun lakkiin ja saa päähänsä kummallisia ajatuksia.

 




Kuvituksessa hyödynnetään myös puhekuplia.
Kristiina Mäkimattilan kuvitusta Mervi Heikkilän

 tekstiin kuvakirjassa Nyyrikin joulukirja 
(Kaksipäinen korppi 2022). 

 



Niinpä metsän eläimet päättävät tehdä joulun yhdessä ja jokaisella on oma vastuualueensa. 

 

Näin ne saavat myös huomata, ettei kaikki käykään edes yhteistuumin käden käänteessä. 

 

Kun kaikki on valmista, tonttu Äkämäkin saapuu paikalle joulujuhlaan ja lupaa lausua kaikille kirjoittamiaan joulurunoja.



Mahtaako tässä olla jouluisten kuvakirjojen ikonisin
kuva? 
Kristiina Mäkimattilan kuvitusta Mervi Heikkilän
 tekstiin kuvakirjassa Nyyrikin joulukirja 
(Kaksipäinen korppi 2022). 

 


Kristiina Mäkimattilan selkeä ja sympaattinen kuvitus hyödyntää taustanaan valkoista sekä sisätilojen että lumisen luonnon kuvauksessa. Tästä syntyy rauhoittava rytmi.

 

Mervi Heikkilän salaviisaan tarinan voi lukea myös lempeänä muistuksena siitä, että jouluvalmisteluiden jakaminen voi olla perheen ja suvun joulurauhankin kannalta fiksua.

 

Nyyrikin joulukirja on VaLas-kirja, eli se on ilmestynyt Vapaat lastenkirjailijat -kollektiivin myötävaikutuksella ja avulla. 










 


 

Ei kommentteja: