Emilia Lehtinen: Unissa lentämisen opas. 157 sivua. Avain 2022. Kansikuva Jussi Jääskeläinen.
Mitä väliä sillä on, lennätkö unessa vai valveilla, kun elämästäsi puolet on kuitenkin unta. Ajattele nyt, kuinka kauan me vietämme sängyissä pitkällämme! Mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki se aika tarvitsisi viettää vain kiltisti peiton alla. Unikin on elämää! Ja millaista elämää! Täynnä seikkailuja. Valtakuntia, joita juuri sinä voit hallita. Ihmeitä, joita voit tehdä. Ystäviä, jotka ovat toinen toistaan jännittävämpiä…
Emilia Lehtinen on aiemmin tehnyt kolme lastenkirjaa (Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille, Kulta, voisitko syöstä tulta ja Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti, WSOY 2009–2012) yhdessä kuvittaja Laura Valojärven kanssa.
Niitä voisi luonnehtia runokuvakirjoiksi tai runotarinakirjoiksi tai proosarunokirjoiksi.
Unissa lentämisen oppaasta löytyy näistä kolmesta kirjasta tuttua eetosta lukijan yllyttämistä pidäkkeettömään mielikuvitteluun.
Ennen kirjaformaattia tarinaan on voinut tutustua aiemmin Storytelin äänikirjana.
Lehtisen lastenromaani on aiheeltaan ja tunnelmaltaan omintakeinen.
Lapsilukijalta kirja edellyttää – kirjan teemankin mukaan! – rohkeaa heittäytymistä ja toisaalta alttiutta tempautua hieman verkkaisemman ja salaviisaan tarinan kyytiin.
Romaanin alussa Valo on pettynyt, sillä hänen vanhempansa ovat lähteneet kahdestaan lomamatkalle. Valo olisi mieluusti halunnut päästä mukaan, sillä hän rakastaa lentämistä.
Valo viettää äidin ja isän reilun viikon kestävän matkan ajan tätinsä Maijan luona.
Täti opettaa siskonpojalleen paljon unista, niiden tulkinnasta, uneksimisesta ja mielikuvituksen voimasta.
Näiltä osin tarinassa on klassisten lastenkirjojen tenhoa: monet seikkailuthan usein tulevat mahdolliseksi nimenomaan siksi, että kontrolloivat vanhemmat lähettävät lapsen syystä tai toisesta muiden hoteisiin.
Valokin oppii – sekä unessa että valveilla – luottamaan enemmän omiin voimavaroihinsa.
Koti-ikävässä ei ole mitään noloa ja kun pahin kaipuu hellittää, Valo huomaa nauttivansa Maija-tädin seurasta ja ajatuksista.
Maija-tädin kerrotaan olleen nuorena lastenhoitajana Englannissa:
Maija oli väittänyt pikkusiskolleen, eli Valon äidille, että oli saanut työn, koska oli niin tiukka ja piti hoitolapset kovassa kurissa. Lapset olivat olleet äärimmäisen harvoin tottelemattomia ja olivat ryhtyneet aina kaikkeen, mitä Maija oli ehdottanut. Ainoa asia, missä Maija ei ollut kulemma saanut hoitolapsia ruotuun oli se, että he itsepintaisesti väittivät olleensa hänen kanssaan ihmeellisillä seikkailuilla. Maija oli nakellut niskojaan ja sanonut, että unta näkivät.
Maijan rekvisiittaan lastenhoitajana oli myös kuulunut sateenvarjo, jossa oli norsunpään muotoinen kahva.
Valistunut aikuislukija yhdistää tietysti nämä vihjeet heti P. L. Traversin Maija Poppaseen!
Valo tutustuu unimaailmassa kahteen taidehistorian suurmieheen, Marc Chagalliin, jonka teoksissa toistuu usein lentämisen teema, sekä Leonardo da Vinciin, joka haaveili jo 1400-luvulla lentämisestä. Maija-tädin taiteilijaystävän kautta Valo innostuu itsekin maalaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti