Poimintoja Kirjakorista

Nuorisokirjallisuuden Instituutin perjantainen Kirjakori-seminaari onnistui taas mainiosti.

Vaikka monet esitellyt kirjat sinällään ovatkin Rouva Huulle jo tuttuakin tutumpia, on aina virkistävää kuulla niistä yhteenvetoja vähän erilaisista näkökulmista.

Kirjastonhoitaja Päivi Nordling oli loihtinut Kirjakori-näyttelystä taas houkuttelevan kattauksen, jossa erityishuomiota saivat mm. eri teemojen mukaan ryhmitellyt kuvakirjat, tietokirjat ja sarjakuvat.



Näyttelyssä on mukana lähes 1300 lasten- ja nuortenkirjaa. Noin 200 kirjaa on vielä toivon mukaan matkalla näyttelyyn: valitettavasti läheskään kaikki kustantajat eivät toimita kirjoja automaattisesti SNI:n kirjastoon, ja täydennyksiä joudutaan tekemään useasti pitkin vuotta. Viime vuoden lasten- ja nuortenkirjanimekkeiden määrä huitelee siis jälleen 1500:n tietämillä. Suomen Kustannusyhdistys kokoaa myöhemmin keväällä tarkemmat tiedot koko vuoden nimekemääristä.

Tutkija Noora Miettisen aiheena oli kotimainen kuvakirjatarjonta, jota hän zuumasi sarjoittumisen, perhekuvauksen, mielikuvituksen sekä sankaruuden ja pelon käsitteiden kautta. Miettisen laskelmien mukaan Suomessa ilmestyi viime vuonna noin 470 kuvakirjaa, joista kotimaisia oli vajaat 80.

Havainnollisesti Miettinen kiteytti myös kuvakirjojen sarjoittumista ilmiönä: kustantajat suosivat valmiita sarjakirjakonsepteja, mikä saattaa vaikeuttaa uusien kuvittajadebytanttien esiintuloa. Toisaalta Miettinen herätteli myös suhteellisuudentajuani toteamalla, että suomalaisista kuvakirjamarkkinoista puolet on kirjakerhotarjonnan varassa.

Onko niin, että kokeelliselle kuvakirjailmaisulle ei Suomen kokoisessa pienessä maassa ole pian tilaa lainkaan?

Sanataideohjaaja Karoliina Suoniemi esitteli viime vuoden poikkeuksellisen runsasta lyriikkatarjontaa. Vuonna 2009 ilmestyi ennätykselliset 26 runokokoelmaa lapsille tai nuorille! Erityistä kiitosta Suoniemi antoi uusille nuorten runokirjoille, jotka on otettu riemuiten vastaan yläkoulussa ja lukioissa (Lastenkirjahyllyssä aiemmin esiteltyjen Tuula Korolaisen Mikä onni, 6 B ja Aira Savisaaren Joku siipi pitäis olla –kirjojen lisäksi Kari Levolan toimittama Runo vieköön! Tammi).

Kirjavinkkari ja kirjastonhoitaja Reetta Saine keskittyi pako-teemaan eli erilaisiin eskapismin muotoihin nuortenkirjallisuudessa. Saine oli jälleen tyylilleen uskollisesti miellyttävän poleeminen ja kyseenalaisti raikkaasti vallitsevia olettamuksia. Pitänee ainakin oikopäätä hakeutua nuorille aikuisille suunnatun Nina Petanderin Pläts! –romaanin ääreen (Otava).

Kirjailija ja suomentaja Salla Simukan luupin alla olivat realistiset nuortenromaanit, joissa kotikeskeinen kuvaustapa näyttää olevan – enteellisesti vai silkan sattuman takia? – yleistymässä. Simukka myös haastoi suomalaisia nuortenkirjailijoita kuvaamaan koulunkäyntiä nykyistä enemmän osana nuorten päähenkilöiden arkea. Vakiintuneen parisuhteen luonteva kuvaus kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa on Simukan havaintojen mukaan niin ikään jäänyt yllättävän vähälle käsittelylle.

Tutkija, SNI:n toiminnanjohtaja Maria Ihonen puolestaan esitteli viime vuoden kiinnostavia sarjakuvauutuuksia. Klassikkolaitoksista keskustelua syntyi Tove ja Lars Janssonin Muumi-sarjakuvien uusintajulkaisusta ja siitä hämmentyneestä palautteesta, mitä ne ovat herättäneet ainakin Turussa lastenosaston lainausmateriaalina niiden ylläpitämän roiman boheemin elämänasenteensa takia.

Onkin syytä muistaa, että Muumi-sarjakuvat ovat alun alkaen vuodesta 1954 ilmestyneet brittiläisessä Evening News -sanomalehdessä ja olleet siis ennen muuta aikuisten herkkua. Lapsi- ja aikuissukupolvelle, joka tuntee vain 1990-luvun animaatiomuumisarjat, voi olla vaikea hahmottaa Muumien historiallista taustaa.

Päivän kiinnostavin alustus oli Rouva Huun mielestä Karosen koulun opettajan Markku Töllisen 5.-6.-luokkalaisten parissa teettämä kartoitus, jossa selvitettiin 12–13-vuotiaiden oppilaiden käsitystä hyvästä ja huonosta kirjan kannesta ja takakansitekstistä. Töllisen otoksessa oli mukana kotimaisia ja käännöskirjoja varhaisnuorille, jo ennestään tutusta sankarista kertovia sarjakirjoja, kustantajan kirjasarjassa ilmestyneitä kirjoja sekä itsenäisiä romaaneja.

Voiton vei molemmissa sarjoissa (kansikuva ja takakansiteksti) Julia Goldingin merirosvoseikkailu Merirosvot ja kultainen neula (Otava 2009). Eniten oppilaisiin näyttivät vetoavan kirjat, joissa luvataan seikkailua, jännitystä, huumoria ja matkaa mielikuvituksellisiin maailmoihin. Myös eläimet ovat yleensä takuuvarmoja kiinnostuksen herättäjiä.




Usein tuntuu, että kansikuvan ja takakansitekstin tekemiseen ei enää kirjan viimeistelyvaiheessa ennätetä tai ymmärretä paneutua riittävästi. Olisi kiinnostavaa kuulla tästä aiheesta myös kustantajan näkökulma!

Toissa viikonloppuna Suomen Nuorisokirjailijat ry järjesti jäsenistölleen seminaarin, jossa niin ikään pohdittiin kirjan kansikuvan tärkeyttä kirjan markkinoinnissa. Seminaarissa tuli esille, että kuvittajat eivät aina jaksa, viitsi tai ennätä edes lukea käsikirjoitusta, vaan pyytävät muutaman sisällön kannalta merkittävän katkelman oman kuvitustyönsä evästykseksi. No, kuvittajia on tietysti moneen lähtöön, ja Rouva Huu haluaa uskoa, että valtaosa on kuitenkin yhtä sitoutunut lasten- ja nuortenkirjallisuuden kuvitukseen yhtä kunnianhimoisesti kuin mihin tahansa muuhunkin työkomennukseen.

Kirjakori-näyttely on kaikille avoinna Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin kirjastossa 12. toukokuuta asti. Näyttely on avoinna maanantaisin klo 10–18 ja tiistaista perjantaihin klo 10–15. Ryhmien toivotaan sopivan tulosta etukäteen.