torstai 22. huhtikuuta 2010

Iloa uudesta kirjasta: Luovuuden lähteillä


Toim. Päivi Heikkilä-Halttunen: Luovuuden lähteillä. Lasten- ja nuortenkirjailijat kertovat. BTJ Kustannus 2010. 334 sivua. Kansikuvan suunnittelu Tarja Kettunen.













Rouva Huu julkaisee sen verran harvakseltaan mitään kirjan kokoista, että tällainen päivä, kun postinkantaja tuo painotuoreet tekijänkappaleet, on aina erityinen juhlapäivä.

Luovuuden lähteillä. Lasten- ja nuortenkirjailijat kertovat on sisarteos aiemmin toimittamalleni kirjalle Matka mielikuvitukseen. Lasten- ja nuortenkirjailijat kertovat teostensa taustoista (SNI:n julkaisuja 27, Tammi 2004).

Teoksen 19 kirjailijapuheenvuoroa on esitetty alunperin Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin 30-vuotista toimintaa juhlistaneessa, kaikille avoimessa luentosarjassa, joka järjestettiin yhteistyössä Tampereen ja Helsingin yliopistojen kanssa syksyllä 2008.

Kirjassa on mukana 19 eturivin lasten- ja nuortenkirjailijaa: Anu Holopainen, Laila Kohonen, Marja-Leena Lempinen, Marja-Leena Mikkola, Sari Peltoniemi, Kari Vaijärvi, Tapani Bagge, Tomi Kontio, Tittamari Marttinen, Vuokko Niskanen, Kaija Pispa (aik. myös nimellä Löytty), Mika Wickström, Yvonne Hoffman, Riitta Jalonen, Leena Krohn, Raili Mikkanen, Eppu Nuotio, Esko-Pekka Tiitinen sekä Taru ja Tarmo Väyrynen.

Kirjailijoiden artikkelit ovat tekijöidensä näköisiä – näkökulmavalinnoissaan innostavia ja toivon mukaan myös keskustelua herättäviä puheenvuoroja siitä, millä ehdoilla ja eväillä lastenkirjallisuutta on Suomessa kirjoitettu 1960-luvulta aina 2000-luvun alkuun ulottuvalla ajanjaksolla.

Luentosarjan esityksiin pohjaavien artikkelien kupeessa on kattavat ja moniportaiset tiedot kirjailijoiden lasten- ja nuortenkirjatuotannosta.

Kirjan lukemalla selviää muun muassa se, kuinka rautatieaseman matkalaukkulokerossa yöpynyt mies on inspiroinut Esko-Pekka Tiitistä ja millä tavalla musta Packard liittyy Tomi Kontion lastenkirjoihin.


Ai niin. Arvatkaapas kuka on teoksen kansikuvapoikana?

8 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Upean kirjan olet koostanut puheenvuoroistamme, ja tehnyt mahtavan työn kokoamalla faktatiedot kunkin kirjailijan urasta.

kirsti k kirjoitti...

Onnea uuden kirjan johdosta! Tätä olen odottanut, kun en ehtinyt kuulemaan kaikkia luentoja.
Kyllä on komea kansikuvapoika tuo hämeenlinnalainen urho. Kirja kiinnostaa jo pelkästään kirjailijoiden lapsuuskuvien takia, on kiehtovaa sukeltaa menneeseen kuvan kautta. Ja onhan myös kiva nähdä, miten kukakin on muuttunut - vai onko lainkaan. Taidan marssia heti kirjakauppaan.

Unknown kirjoitti...

Baggehan se siinä!

Rouva Huu kirjoitti...

Kiitos Tarulle ja Tarmolle omasta osuudestanne!

Salla osui tietysti lapsuuskuvan veikkauksessa aivan oikeaan. Tapanilla ei vain ole hänelle tunnusomaista Hawaiji-paitaa tässä kuvassa.

Kirsti: olen tehnyt Onnimannin tulevaan kakkosnumeroon pienen kainalojutun näistä kirjailijoiden lapsuuskuvista: sain kuvien kupeessa niin liikuttavia ja kiinnostavia saatetarinoita, että halusin saada ne jollain tavalla julki.

Ihan vielä ei kannata mennä kirjakauppaan, tuskinpa kirja on vielä ennättänyt sinne asti. Nuorisokirjallisuuden Instituutista kirjaa saa ostaa jäsenhintaan.

Terveisiä monitieteisestä ja -ammatillisesta Kirjoja kaikille lapsille: lastenkirjallisuus monikulttuurisessa Suomessa -työpajaseminaarista, joka järjestettiin tänään Tampereen yliopistolla sosiaalitutkimuksen laitoksella.

Yritän tikistää päivän runsaasta ja kiinnostavasta annista jotain myöhemmin myös hyllyyn.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdit ensin, Salla. Tuosta suun mutristuksesta ei voi erehtyä.
Anneli

Usvazine kirjoitti...

Onnea kirjasta: näyttää oikein mielenkiintoiselta tuo kaarti kirjailijoita! Täytyy hommata omaksi, toimii varmasti hyvin myös kirjoittamisen opetuksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin kuulla lisää Kirjoja kaikille lapsille: lastenkirjallisuus monikulttuurisessa Suomessa -työpajaseminaarista. Onko sen materiaaleja mahdollisesti verkossa saatavana?

Rouva Huu kirjoitti...

Anonyymi: Kyseessä oli suljettu kutsutuille sidosryhmille järjestetty työpajaseminaari, jonka aineistoa käytetään Tampereen yliopiston sosiaalitutkimuksen laitoksen Tietokirjojen Afrikka Suomessa -tutkimushankkeessa, jota johtaa YTT, yliassistentti Anna Rastas. Kolmivuotinen projekti on päättymässä ja tuloksia kootaan eri tahoilla julkaistavaksi. Anna Rastaan artikkeli Heidän tarinoitaan vai meidän tarinamme löytyy ainakin teoksesta Irma Marttinen (toim.) Kotona Suomessa. Tarinoita ja artikkeleita maahanmuutosta. Yhteiset lapsemme 2010.

Rouva Huu aikoo purkaa omia mietteitään antoisasta työpajasta esittelemällä Lastenkirjahyllyssä tulevaisuudessa entistä enemmän monikulttuurisuutta käsitteleviä lastenkirjoja.