Kirjailija Roope
Lipasti on yksi Helsingin Sanomien 10:stä esikoiskirjapalkinnon ehdokkaista romaanillaan Rajanaapuri (Atena).
Ei
siinä muuten mitään, mutta Lipasti on debytoinut jo vuonna 2006
lastenromaanilla Vilhelmiina ja Juustopään tapaus (WSOY).
Ylen
ykkösen Kultakuumeessa kyseenalaistettiin tänään Lipastin ehdokkuus, mutta esille nostettiin ainoastaan Lipastin aiemmin ilmestynyt pakinakokoelma Pihalla, erään remontin anatomia
(Majakka 2006).
Raadin
puheenjohtaja Antti Majander korostaa Kultakuumeen puhelinhaastattelussa, että
sääntöjen mukaan raati palkitsee aikuisille tarkoitetun kaunokirjallisen
esikoisteoksen. Pihalla ei näin ollen ollut esteenä esikoiskirjapalkintoehdokkuudelle, koska teos on antologia, joka koostuu aiemmin lehdissä julkaistuista teksteistä.
Majander kertoo olevansa myös tietoinen, että Lipasti on
kirjoittanut "ison pinon lastenkirjoja".
Majander
vierittää vastuuta myös kustantajille, jotka ilmoittavat kirjailijan esikoiskirjakilpailuun.
"Väkipakolla siihen ei ketään oteta", vakuuttaa hän.
Majander
nostaa esille pulmatilanteen vuodelta 2002, jolloin Reko Lundán voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon romaanillaan Ilman suuria suruja, vaikka Lundán oli kirjoittanut ja
julkaissut aiemmin myös näytelmiä.
Rouva
Huun mielestä debytoida voi yhtä kaikki vain kerran, viis siitä, mikä on teoksen kohderyhmä. Niinpä Vilhelmiina
ja Juustopään tapaus on Lipastin esikoisteos, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Asiasta
on aiemmin tämän vuoden maaliskuussa keskusteltu Grafomaniassa peräti 40 kommentin voimin. Asian nosti esille kirjavinkkari Marja-Leena Mäkelä, joka
lähetti Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukselle ihmettelevän kirjeen Lipastin ehdokkuuden tiimoilta. Grafomaniassa sukeutunut
poikkipuolisten kannanottojen kommenttitulva ei kuitenkaan hidastanut raatia nostamasta Lipastia ja Rajanaapuria ehdokkaaksi.
Kirjailijalle
itselleen tällainen ehdokkuus mediahypetyksineen on tietysti mieluinen. Tokkopa Lipastille on tullut mieleenkään lähteä inttämään esikoisoikeutensa perään
puolustaen näin lastenkirjallisuuden asemaa vakavasti otettavana
kaunokirjallisuutena.
Aina
välillä täytyy toki miettiä, kenen hiekkalaatikossa ja millä ehdoilla kannattaa leikkiä.
9 kommenttia:
Minusta Roope Lipastin voisi nyt antaa nauttia ehdokkuudestaan aivan rauhassa. Kirjailijan leipä on tunnetusti tiukassa, vaikka olisikin lastenkirjallisuuden nimissä kenties ylevän ritarillista kieltäytyä. Tekipä Roope Lipasti niin tahi näin, hän tuskin kykenee pelastamaan lastenkirjallisuuden näkymättömyysongelmaa maamme johtavan sanomalehden kulttuurisivuilla.
En oikein ymmärrä myöskään näkemystä eri hiekkalaatikoista tai leikeistä. On siis uhka, ettei jatkossa ole näille leikkikentille enää tulemista? Melko hämmentävää.
Ystävällisin terveisin,
Ansu Kivekäs
Niin, siis tietysti kirjailija tahtoo olla mukana kisassa. Onnea kaikille ehdokkaille?
Riittäisikö sinulle se, että kilpailun järjestäjä ilmoittaisi kilpailussa olevan kyse siitä, että valitaan vuoden "parasta" aikuisten romaania, novellikokoelmaa tai runoteosta?
Tarkoitatko, että lasten- ja nuortenkirjat pitäisi ottaa mukaan tähän kilpailuun, vai pitäisikö niille olla oma kilpailunsa?
Olisit ennemminkin ylpeä kollegasi uudesta aluevaltauksesta. Onhan lastenkirjallisuus osaltaan muuttunut näkyvämmäksi tämän Lipastin ehdokkuuden myötä. Voin kuvitella monien kiinnostuneen hänen kirjoistaan hänen saatuaan julkisuutta.
Positiivista asennetta!
Kiitos Ansu Kivekkäälle ja anonyymeille kommenteista.
Juttuni pointti oli se, että debytoiminen on nykyisen kirjallisen julkisuuden ylläpitämän jargonin mukaan mahdollista monella eri kirjallisuuden osa-alueella, siinä missä aiemmin debytoitiin vain yhden kerran, sillä esikoisteoksella.
Kotimaiset lasten- ja nuortenkirjaesikoiset eivät tätä nykyä saa maan suurimmassa sanomalehdessä – saati muuallakaan ! – automaattisesti niille mielestäni itsestään selvästi kuuluvaa mediahuomiota. Tätäkin pidän surkeana asian tilana ja kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden alasajona.
Julkisuudessa puhutaan yleisesti yhä – ja mielestäni virheellisesti – aikuisten kaunokirjallisuudesta ja lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, ja taustalla on ajatus siitä, että lasten- ja nuortenkirjat eivät olisi oikeaa kirjallisuutta. Minulle lasten- ja nuortenkirjat ovat aina olleet kaunokirjallisuutta parhaimmillaan.
Lipastin onnea palkintoehdokkuudesta en halua millään muotoa riistää.
Kun Kirsi Kunnas sai muutama vuosi sitten taiteen akateemikon arvonimen lastenkirjallisuuden ja -kulttuurin parissa tekemästään elämäntyöstä, hän jupisi, että taas unohdettiin hänen aikuislyriikkansa.
Tasapainoilua erilaisten kohderyhmien, ihmisten ja arvostusten kanssa, sitähän tämä elämä kaikkinensa on.
Rouva Huu, ymmärrän mitä tarkoitat. Toki kaikki kirjailijat tarvitsisivat mediahuomiota, jotta kirjat voisi menestyä, mutta esikoiskirjailijoille näkyvyyden saaminen olisi erityisen tärkeää. On harmillista, että moni hyvä kirja jää vaille ansaitsemaansa huomiota.
Hienoa, että puolustat lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemaa Suomessa. Ja onneksi nykyään internet on myös osa mediaa. Itse olenkin bongannut monta hyvää lastenkirjaa erilaisista kirjallisuutta arvostelevista blogeista, kuten täältä sinun blogistasi.
Heti alkuun riemuissani kiitän tämän päiväisestä arviosta Hesarissa!
Mutta vielä Roope Lipastista. Olen Rouva Huun kanssa toki samaa mieltä, että lasten- ja nuortenkirjallisuus näkyy mediassa harmittavan vähän.
En tunne Roope Lipastia enkä hänen tuotantoaan. Hänen osallistumisensa esikoiskirjakisaan on jo nyt nostanut myös lastenkirjakulttuuria tapetille, mikä on lopulta positiivinen ja hieno juttu. Toivotan Roopelle menestystä kisassa, johon ei lastenkirjalla olisi ollut mahdollista osallistuakaan.
Messuille kiirehtien,
Ansu
Minusta Lipastin ehdokkuus kertoo vain siitä, mikä jo mainittiin: lastenkirjallisuus ei ole "oikeaa" kirjallisuutta.
Täytyy muistaa, että Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinto on rajattu aikuisille suunnattuihin teoksiin, eli se ei sinällään vähättele ehdokasasettelussaan millään muotoa lastenkirjallisuutta.
Usein rajankäynti ja vähättely lasten- ja aikuistenkirjallisuuden välillä on lähtökohtaisesti suurimpana pinttymänä lastenkirjailijoiden oman pään sisällä, eli julkisuudessa ollaan esillä nimenomaan lastenkirjallisuuden marginaalisen aseman kautta, syrjään sysättynä ja päähän eri tahoilla potkittuna.
Mielestäni olisi hyvä, että tällainen kirjailijan roolia ja identiteettiä vähättelevä arkipuhe loppuisi kokonaan. Suomessa tehdään laadukasta ja monipuolista kaunokirjallisuutta lapsille ja nuorille.
Roope Lipasti aloitti kirjailijan uransa vaikeimman kautta, eli kirjoittamalla esikoisteoksensa kaikkein haastavimmalle ja nirsoimmalle kohderyhmille eli lapsille.
Sen jälkeen hän on monien muiden lastenkirjojensa jälkeen halunnut kokeilla taitojaan myös aikuistenkirjailijana ja menestynyt nyt niin hyvin että on yltänyt ehdolle palkinnollekin. Huippujuttu siis.
Siksi onkin kohtuutonta, että vaadit blogitekstissäsi sitä, että Lipastin olisi pitänyt ehdokkuutensa yhteydessä puolustaa lastenkirjojen asemaa. Tottakait hän saa olla kiinnostunut nimenomaan siitä, millaista palautetta hänen tekstinsä saa, kyseinen teksti nimittäin. Harvoin kirjailijan koko tuotanto on esillä yhdellä kertaa.
Lähetä kommentti