Marika Maijala & Juha Virta: Sylvi Kepposen kirjekaveri. 33 sivua. Otava 2012.
Kun kevät vielä antaa odotuttaa itseään, niin luetaan sitten näitä talvisia kuvakirjoja, joita ilmestyikin viime vuonna epätavallisen paljon.
Sylvi Kepposen kirjekaveri palkittiin viime viikolla Suomen Kirjataiteen komitean vuoden kauneimmat kirjat -kunniamaininnalla.
Marika Maijala (s. 1974) kuuluu 2000-luvun alussa aloittaneeseen nuoreen ja
nopeasti kannuksensa ansainneeseen kuvittajasukupolveen. Hänet palkittiin jo vuonna 2008 Rudolf
Koivu -palkinnolla.
Maijalan naivistiset, pitkäraajaiset ja
isopäiset hahmot ovat helposti tunnistettavia. Hän on kuvittanut mm. Tuula
Kallioniemen ja Katri Tapolan Karoliina-
ja Väinämö-sarjoja sekä useampia
Hannu Mäkelän lastenromaaneja. Vuonna 2008 hänelle tarjoutui mahdollisuus
rakastetun klassikon, P. L. Traversin Maija
Poppasen, uudelleen kuvittamiseen. Yhdessä puolisonsa Juha Virran kanssa hän
aloitti Sylvi Kepposesta kertovan kuvakirjasarjan vuonna 2008 ja sarja on nyt
karttunut kolmanteen osaansa.
2000-luvun fantasiabuumi näkyy jo
kuvakirjoissakin, joissa vaivattomasti siirrytään arjesta satuun tai huimaan
seikkailuun.
On aika kummallista, että lastenkirjan
muotokielen suhteen ollaan edelleen Suomessa varsin konservatiivisia: kirjan
kantikas, neliömäinen perusmuoto on yhä vakio, vaikka jatkuvasti kehittyvä
kirjapainotekniikka antaisi kokeilulle periaatteessa jo rajattomat
mahdollisuudet. Tove Janssonin reikäkuvakirja Kuinkas sitten kävikään? on vielä 60 vuotta ilmestymisensä jälkeenkin
anarkistinen, suomalaisessa kirjapainossa toteutettu uskalias kokeilu.
Toisaalta suurin syy lienee kustantajien
ja kirjakauppiaiden varovaisuudessa. FILI:n kuvakirjallisuuden viennistä
vastaava Tiina Lehtoranta kertoi minulle, että vaikka Marika Maijalan tyyli
voisi hyvinkin kiinnostaa maailmalla, niin Sylvi Keppos -kirjojen kohdalla
kirjan "vaikea koko" jarruttaa oitis päätöksen tekoa: kuvakirjaa on
vaikea laittaa esille hyllyyn sen omintakeisen koon takia.
Sylvi Keppos -kirjasarja vetoaa kuitenkin
lapseen juuri kirjojen poikkeuksellisen kapean ja korkean muotonsa vuoksi,
samaan tapaan kuin Hanhiemon satuaarre
ja Hanhiemon iloinen lipas
aikoinaan!
Pitkän-huiskea muoto oli erityisen perusteltu sarjan avausosassa Sylvi Kepposen pitkä päivä, jossa Sylvin jalat kasvavat niin pitkiksi, että hän pystyy loikkaamaan avaruuteen asti. Sylvi Kekkosen hukkaretkessä (2010) ollaan jalat visusti maan kamaralla telttaretkellä ja fiilistellään Enska-papan luona kesäisissä retrotunnelmissa. Sylvi Kepposen kirjekaverissa nautitaan runsaslumisesta talvesta. Näinkin voi idylli lastenkirjassa jatkua, vaikka paksut nietokset ovat käyneet tosielämässä jo vähän harvinaisemmiksi!
Pitkän-huiskea muoto oli erityisen perusteltu sarjan avausosassa Sylvi Kepposen pitkä päivä, jossa Sylvin jalat kasvavat niin pitkiksi, että hän pystyy loikkaamaan avaruuteen asti. Sylvi Kekkosen hukkaretkessä (2010) ollaan jalat visusti maan kamaralla telttaretkellä ja fiilistellään Enska-papan luona kesäisissä retrotunnelmissa. Sylvi Kepposen kirjekaverissa nautitaan runsaslumisesta talvesta. Näinkin voi idylli lastenkirjassa jatkua, vaikka paksut nietokset ovat käyneet tosielämässä jo vähän harvinaisemmiksi!
Impulsiivinen Sylvi ryhtyy
kirjeenvaihtoon vastapäisessä talossa asuvan, entuudestaan hänelle
tuntemattoman Luka-pojan kanssa. Lukan jalka on kipsissä ja hän katsoo kaihoten
huoneensa ikkunasta muiden lasten leikkejä. Kuvituksessa näkökulmaa
vuorotellaan hauskasti sisäinteriööreillä ja talvisilla maisemilla. Näin kuvan
katsoja samastuu Lukan pitkäveteiseen tunnelmaan. Kirjeessä Sylvi kirjoittaa
Lukalle kesäistä satua, johon poika saa keksiä jatkoa. Näin Luka pääsee ensin mielikuvituksen
kautta ja lopulta myös konkreettisesti pitkän toipilaskauden paikallaan olon
turtumuksesta eroon.
Sylvi ja Luka siirtyvät luontevasti fantasiaan yhteisen kuvitteluleikin kautta. Marika Maijalan kuvitusta Juha Virran kuvakirjaan Sylvi Kepposen kirjekaveri (Otava 2012) |
Puu- ja sakuravärit tekevät Maijalan kuvituksesta lapselle helposti lähestyttävän. Maijala käyttää paperikollaasia hyvin niukasti ja lähes huomaamattomasti. Nykyisin muodissa oleva kuvitustekniikka ei näin muodostu itsetarkoitukselliseksi.
Sarjan kahden aiemman osan aukeamien
vinjettikirjaimet ovat tästä
uusimmasta osasta nyt hävinneet ja koristeellisuus ilmenee muissa detaljeissa,
(esim. pikkulinnut tai tapetin kuviointi). Ruudutus, vaakasuorat linjat ja muut
symmetrisesti jatkuvat ornamentit tuovat kuvitukseen ryhtiä ja dynaamisuutta.
Maijalan erityismaneerina on katkoa ihmiskehoa epäsovinnaisilla kuvan
rajauksilla.
Sylvi Kepposen kirjekaveri henkii menneen ajan lapsuus-glamouria. Luka kirjoittaa päiväkirjaa, lukee Grimmin satuja ja soittelee preludeja nokkahuilulla. Paikoilleen pakotettu Luka ja terhakka Sylvi muodostavat näin hauskan vastinparin toisilleen.
Ja rouva Huun sukupolvelle ja sitä
edeltäneille kirjasarjan päähenkilö tuo oitis mieleen erään jo edesmenneen
valtion päämiehen pienen kulturellin rouvan...
Arvio on ilmestynyt aiemmin Onnimannissa
3/2012, joka oli kuvakirjakritiikkin keskittynyt teemanumero.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti