Kiireettömän arjen ja yhdessäolemisen puolustuspuheenvuoro

Tapani Bagge: Kotona. Kuvittanut Hannamari Ruohonen. 74 sivua. Sarjan ulkoasun suunnittelu Laura Lyytinen. Tammi 2013.

Viime syksyn kuvakirjojen muuttobuumi näkyy nyt myös lastenromaaneissa.

Tapani Baggen jo kahdeksanteen osaan yltäneessä Kaisa-sarjassakin nimittäin muutetaan. Isä ja Kaisa muuttavat Sirkan, isän uuden tyttöystävän,  luokse. Aiemmat sarjan osat ovat ilmestyneet helppolukuisessa Keltanokka-sarjassa, mutta nyt Kaisa-sarja on pessyt kasvonsa ja uusin osa ilmestyy aivan ”itsellisenä”.  Aiemmista osista ei kirjan takakannessakaan ole mainintaa, mikä on vähän outoa.

Tapani Bagge on Kaisa-kirjoissa näyttänyt toisen luontonsa: kovaksikeitettyjen gangsteridekkareiden ja ronskin-karhean poikakuvauksen rinnalla hän kirjoittaa sydämeen käyvästi ja niukoin vivahtein isän ja tyttären pienperheen arjesta. 

Kaisa-sarja on hyvä todiste siitä, kuinka lukutaidon ensivaiheisiinkin voi kirjoittaa jo kokonaisen tarinan, johon on helppo samastua. Bagge ei tykitä äkkikäänteisellä dialogilla ja venkoilevilla sanaleikeillä, vaan houkuttaa lapsilukijan viipyilemään myös tunteiden ja tunnelmien äärellä.  

Hannamari Ruokosen kuvituskuva ilmentää samanaikaisesti Kaisan muuttoon liittyvää nuopeutta ja isän innostusta. Isän malttamaton olemus näkyy iloisessa ilmeessä ja Kontio-kumisaappaiden terhakkaassa asennossa, kun taas Kaisa istuu hartiat lysyssä apaattisena aamiaispöydässä. Ruokosen kuvitusta Tapani Baggen lastenromaaniin Kotona (Tammi 2013)

Sinä aamuna aurinko ei paistanut.

Se oli vetänyt paksun tumman

pilven naamansa eteen. Minunkaan

ei tehnyt mieli nousta sängystä.

Vedin täkin korvilleni ja olin

nuk-ku-vi-na-ni.

Kaisaa muuttaminen uuteen kotiin luonnollisesti jännittää, jopa siinä määrin, että hän sairastuu jännityksestä, huolesta ja kaiken uuden omaksumisesta. Mutta onneksi isä ja Sirkka ymmärtävät Kaisaa, ja itse asiassa Kaisastakin on ihan lystiä ottaa uusi koti ja oma huone omaksi ihan kaikessa rauhassa.

Kaisa-kirjoissa ei anneta juurikaan viitettä siitä, mille vuosikymmenelle tapahtumat sijoittuvat. Itse koen, että Bagge ammentaa paljon omasta 1960–70-luvuille ajoittuvasta lapsuudestaan, mutta voihan kyse olla nykyajastakin ja leppoisan elämäntavan omaksuneista samanmielisistä ihmisistä, joita kiire ei hetkauta lainkaan.

Dreijaaminenkin vaatii keskittymistä ja rauhoittumista, oppii Kaisa Sirkalta. Kaisan samastuminen Sirkkaan näkyy kuvassa hauskasti: molemmilla on huivit sitaistuna hiusten suojaksi! Hannamari Ruokosen kuvitusta Tapani Baggen lastenromaaniin Kotona, Tammi 2013.

Kiireetön elämä konkretisoituu myös Sirkan harrastuksessa: hänellä on piharakennuksessa dreija, ja Kaisakin pääsee kokeilemaan saviastian tekemistä!

Kun isä tuli pyytämään meitä iltakahville, sade oli loppunut ja minulla oli kulho melkein valmiina. Ei se kaunis ollut, vaikka isä sitä kehuikin. Mutta olin tehnyt sen itse.

Sirkan kotitalon kerrotaan olevan  ”kaupungin toisella laidalla”, mutta arvatenkin kyse on aika pienestä kaupungista, ja lapsen käsitys mittakaavasta on tietysti aina omanlaisensa. Vihjettä tähän annetaan, kun vanhan kotipihan kaverit tulevat pyöräillen moikkaamaan Kaisaa uuteen kotiin. 

Kaisa joutuu määrittämään uuden perhetilanteensa myös paitsi itselleen myös kavereilleen. Pasi kysyy: ”Muuttuiko sinun isäsi ja Sirkka oikeasti susiksi, kun ne muutti yhteen?”, viitaten näin vanhan kansan käsitykseen avoliitossa ilman papin aamenta elävästä pariskunnasta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kaisan kehon kieli ja olemus saavat kuvan katsojan vakuuttumaan, että Kaisa on jo sinut uuden kodin ja Sirkan kanssa. Hannamari Ruokosen kuvitusta Tapani Baggen lastenromaaniin Kotona, Tammi 2013.

Vähitellen Kaisa hoksaa, että ulkosaaristossa elävä oma äiti jatkaa olemassaoloaan Sirkasta huolimatta. Tämänkin Bagge osaa nivoa kirjan päätökseen vähäeleisesti mutta tunteikkaasti, kun Kaisa kirjoittaa äidilleen uudesta kodista ja jää odottamaan kirjettä.