Luetaan lapselle, nuorelle, koiralle ja aikuiselle

Lastenkirjoissa pitäisi olla paljon nykyistä
enemmän kuvia yhdessä lukevasta perheestä.
Salla Savolaisen kuvakirja Voi Mokomaa! (WSOY 2003)
kertoo hukkaan joutuneesta kissanpennusta. 

ELY-keskusten organisoima Lukuintoilua 2 -koulutuskiertue on ainakin tältä erää ohi. Viime syksyn ja kuluvan kevättalven aikana olen esitellyt uusinta kotimaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä kuvakirjojen rankkoja aiheita  summamutikassa arvioiden reilusti yli 300 kirjastonhoitajalle  ja opettajalle Kuopiossa, Joensuussa, Mikkelissä, Tampereella, Jyväskylässä ja viimeisenä eilen Seinäjoella.

Itselleni parasta antia näissä koulutuksissa on ollut kohdata alan toimijoita eri puolilta Suomea ja kuulla heidän käytännön työssään kohtaamia tilanteita, anekdootteja ja  käytänteitä lasten ja nuorten kanssa.

Lielahden yläkoulun opettaja, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Antti Huttunen Tampereelta, esitteli päivän aluksi omia lukemaan innostamisen metodejaan.

Huttunen löysi kirjallisuuden vasta nuorena aikuisena. Hän on tunnistanut itsensä kinesteettiseksi ja auditiiviseksi oppijaksi. Hän lukee yläkoulun eri luokka-asteilla paljon kirjallisuutta ääneen, koska on huomannut, että erityisesti pojat saavat tartuntapinnan lukemiseen parhaiten juuri ääneen lukemisen kautta. Toisaalta myös visuaalisemman lukutavan omaksuneille, joista suurin osa on tyttöjä, tarjoutuu mahdollisuus myös lukea teksti itse.

Seitsemännellä luokalla Huttunen lukee kaikille oppilaille Tuula Kallioniemen novellin Simson ja Herkules kokoelmasta Järvihirviö sekä Asko Martinheimon novellin Isojalkainen poika samannimisestä novellikokoelmasta.  

Molemmissa novelleissa on keskiössä kiusaamisteema, joka tukee myös KiVa-koulukampanjaa ja antaa yläkouluun siirtyville koululaisille osviittaa siitä, kuinka toimia ryhmässä ilman hankauksia.

Kysymykseen siitä, pitääkö nuoret saada lukemaan enemmän, hän vastasi kaksijakoisen poleemisesti: 1) Ei! Osa nuorista lukee paljon. 2) Ehdottomasti! Suureneva osa ei lue oikeastaan mitään.

Kiinnostava oli Huttusen näkemys siitä, että erityisesti pojille tietokone- ja konsolipelit tuottavat lukemista voimakkaampia kokemuksia. Kirjastoväelle Huttunen esitti toivomuksen, että kirjavinkkausta järjestettäisiin nykyistä enemmän myös yläkouluihin. 

Oma näppituntumani on, että monet kirjavinkkarit kokevat alakoululaiset helpommiksi vinkattaviksi. Huttunen vakuutti, että vaikka yläkoululaiset ovatkin haastava ja heterogeeninen yleisö, niin tätä ikäryhmää ei tarvitse ”pelätä”. Kiittävä palaute on kaksin verroin vinkkarinkin mieltä kohottavaa, kun saa temmattua yläkoululaiset lukemisen pauloihin.

Lukukoirasta kerrotaan  Pirjo Suvilehdon ja Karoliina Pertamon kuvakirjassa Anni ja loistokoirat (WSOY 2012). Pertamon kuvitusta kirjaan.

Informaatikko Kirsi Kallioniemi Kaarinan kirjastosta esitteli Tartu tassuun- ja Luetaan koiralle -hankkeita, jotka ovat antaneet apua lukemisvaikeuksia omaaville lapsille. Idea on lähtöisin Yhdysvalloista, ja sitä on menestyksellä kokeiltu jo moniaalla Suomessa.

Hiukan kyynisesti suhtauduin hankkeisiin ensin empivästi, mikä johtuu kai ensisijassa siitä, että en ole vähäisimmässäkään määrässä koiraihminen. Eikö aikuiselle tai pikkusisarukselle lukeminen olisi sittenkin vuorovaikutteisempaa ja – hmph… inhimillisempää ? –, mutta kenties näillä Kaarinan hankkeiden lukukoiriksi treenattujen Bernin paimenkoirien hermot ja istumalihakset ovat sittenkin omiaan tarinoiden pitkäjänteiseen kuunteluun. Kaarinan hankkeista on valmistumassa kaksi opinnäytettä. Verrokkiryhmässä lapset lukivat ääneen lelukoirille.

Rouva Huun osuuksien lisäksi eilen kuultiin Kirjastot.fi :n Katja Kyllösen esittelyt kahdesta nettisivustosta, Okariinosta ja Sivupiiristä sekä projektikoordinaattori Marjatta Lahden lyhyt esittely Suomen Kirjastoseuran kehitysyhteistyöhankkeista Namibian ja Tansanian kirjastolaitosten kanssa.

Kiitos kaikille Seinäjoen eilisen koulutuspäivän osallistujille ja järjestäjille.

Seinäjoen hieno viime vuonna avautunut uusi kaupunginkirjasto oli kaikkien ylistävien huhupuheiden veroinen. Avaruus ja oleskelutilojen, kolojen, lasten osaston mökkien ja ikkunan eteen sijoitettujen leppeiden keinutuolien rivistö hivelivät silmiäni.