On hienoa, että media ottaa näistä
lastenkirjallisuuden huomioviikoista kaiken ilon ja hyödyn irti. Eilisessä Ylen
ykkösen Kultakuumeessa toimittaja Joonas Turunen haastatteli viime viikolla kuvitustaiteen
valtionpalkinnon saanutta Erika Kallasmaata ja graafista suunnittelijaa, monista
palkituista kirjankansista tunnettua Markus Pyörälää.
Erika Kallasmaa ei halua sitoutua
tiettyyn tyyliin tai tekniikkaan: Jotta mielenkiinto ammatissa säilyy, ei ole
mitään tyylipalettia. Teksti, sen herättämät mielikuvat ja tunnelma, sanelevat
lopullisen kuvituksen tyylilajin, kertoi Kallasmaa.
Kallasmaa on kuvittanut muun muassa
kaksi Laura Ruohosen runokuvakirjaa, Allakka Pullakan ja Yökyöpelin (Otava 2004 ja 2011).
Ruohonen kertoo puhelinhaastattelussa, että kuvittaja tuo aina uuden tason kirjalliseen työhön ja hänellä
kesti kauan löytää kustantajan kanssa oikeanlainen ihminen ensimmäisen
lastenrunokirjansa, Allakka Pullakan, kuvittajaksi.
Ruohoselle on
näytelmäkirjailijana ja dramaturgina erityisen tärkeää luoda kuvittajan kanssa
yhdessä hyviä tyyppejä. Nykyisin Ruohonen ja Kallasmaa tekevät työtään entistä
enemmän dialogisesti, toisiaan täydentäen.
Myös Kallasmaa kokee kirjailijan kanssa tehdyn työn antoisaksi. Kallasmaa on tehnyt yhteistyötä toisenkin Lauran, ruotsalaisen Laura Trenterin, kanssa.
Kultakuumeessa haastateltiin myös
tuoreeltaan Finlandia Junior -palkinnon voittanutta Kreetta Onkelia, joka
kertoi lastenromaaninsa Poika joka menetti muistinsa saaneen alkunsa Ernolle,
omalle pojalle, kerrotusta tarinasta. Neljän liuskan jälkeen poika kärtti lisää
ja äiti teki työtä käskettyä.
Onkeli halusi kirjoittaa lapsista,
joilla ole yliluonnollisia kykyjä, mutta jotka joutuvat silti hankaliin tilanteisiin.
Lapset selviävät haasteista kuitenkin monien erilaisten valmiuksiensa takia.
Onkeli ei halua kirjoittaa
lastenkirjoja, joista aikuiset on leikattu irti ja joissa lapset seikkailevat itsenäisesti mutta epäuskottavasti vailla vanhempiaan.
”Vuosikausia on lyöty aikuisia
kasvatuskirjoilla päähän, ja nyt on lasten vuoro ymmärtää vanhempiaan", sanoi
Onkeli ja näpäytti myös liiallisen fantasiabuumin dominoivuudesta lasten- ja nuortenkirjatarjonnassa.
Hänen
mielestään Harry Potter -kirjat lukuisine seuraajineen ovat yksipuolistaneet kirjatarjontaa. Painokkaasti Onkeli puhuu realistisen lasten- ja
nuortenkirjallisuuden puolesta ja nimeää oman kirjansa pystypäin realistiseksi
poikaromaaniksi!
Kultakuumeen lopussa toimittaja Iida
Rauhalammi soittaa vielä Finlandia Junior –palkinnon esiraadin puheenjohtajalle
Mervi Eskeliselle ja tivaa syitä siihen, miksi ehdokaslistalla oli Marja Björkin aikuistenkirjana
ilmestynyt Poika-romaani. Eskelinen kertoi raadin vain tehneen työnsä. Valinnat
siitä, mitä kirjoja raadille lähetetään, tehdään muualla.
Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenan kautta.
Helsingin Sanomien Finlandia junior
-uutisoinnissa päädyttiin tänään luetteloimaan myös aiemmat FJ-palkinnon saaneet,
mutta toimittajan tiedonhaku oli mennyt sikäli vituraan, että kuvittajat oli
unohdettu luettelosta kokonaan, luultavasti ihan kapean palstankin synnyttämien mahtuvuussyiden takia.
Kuvitus on kuitenkin yhä suuremmassa roolissa sekä lasten-
että nuortenkirjoissa ja Finlandia Junior –palkinnossa noteerataan myös rahapalkinnon
jyvittämisessä itsestään selvästi kuvittajan työpanos.
8 kommenttia:
Totta, että kuvitus on tosi tärkeä osa hyvää lastenkirjaa! Meidän perhe on lasten- ja nuortenkirjojen suurkuluttajia, tuo Onkelin mainio kirja luettiin juuri ja nyt on menossa Tuuve Aron Karambolan kirous, joka on hauska ja jänskä ja josta kuvitus tekee ihan klassikon! T: Tiina & Heka
Olen blogistasi huomannut, että tuo Marja Björkin Poika-romaanin ehdokkuus on kovasti jäänyt vaivaamaan mieltäsi. En tunne Liken markkinointipolitiikkaa tarkemmin enkä lähde siksi arvailemaan, miksi Poikaa ei ole luokiteltu (myös) nuortenromaaniksi. Olet muistaakseni itsekin joissakin yhteyksissä aiemmin toivonut enemmän kaksoisluokituksia kirjallisuudelle - mutta kustantamoissa kaksoisluokitukset saatetaan kokea hankaliksi.
Björk on aiemmin kirjoittanut aikuisille - ja toisaalta Like ei ole profiloitunut lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantajana.
Joka tapauksessa Finlandia Junior -raati huomioi kaikki kilpailuun lähetetyt ehdokkaat. Se, onko takakannessa N-merkintää vai ei, ei ole mikään peruste jättää kirjaa lukematta - niin ei voi edes tehdä: raati ei voi ruveta muodostamaan omia sääntöjään. Vasta kirjan lukemisen jälkeen todetaan, millainen lasten- tai nuortenkirja se on.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kenttää kuuntelen minäkin: ehdokasasettelua on pidetty toisaalla ongelmallisena, toisaalla kiitelty. Itse toivoisin suomalaisen nuortenkirjallisuuden arvostuksen vuoksi sitä, että rimaa pidettäisiin keskustelussa riittävän korkealla: kirjallisuuden, taiteen ja ennen kaikkea lukijuuden kannalta on absurdia, jos kilpailuun lähetetyn teoksen ansiokkuus nuortenkirjana määritellään katsomalla kirjan kirjastoluokitusta.
Kiitos Penjamille kommentista FJ-esiraadin jäsenen näkökulmasta.
Kyseenalaistamiseni liittyy ennen muuta uhkakuvaan, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden huomioarvo entisestään tästä vielä niukentuu, jos kustantajat toimertuvat tämän ennakkotapauksen jälkeen lähettämään enenevässä määrin FJ-palkinnon ehdokkaiksi myös sellaista aikuistenkirjallisuutta, jonka tulkitsevat sopivan myös lasten ja nuorten lukemaksi.
Aikuistenkirjallisuus saa aina lähtökohtaisesti enemmän mediahuomiota kuin lastenkirjallisuus. Helsingin Sanomissa arvioitiin Björkin Poika heti tuoreeltaan, vaikka sen kirjallisia ansioita ei nähtykään erityisen isoiksi.
Kirjallisuuden valtajulkisuus ei noteeraa lasten- ja nuortenkirjallisuutta: monet todella ajankohtaisia aiheita käsittelevät viime vuosien nuortenkirjat on tyyten sivuutettu ja vaiettu kirjallisissa tai yhteiskunnallisissa keskusteluissa , esim. Marja-Leena Tiaisen nuortenromaani Kahden maailman tyttö ilmestyi samana kirjasyksynä Jari Tervon Laylan kanssa ja romaanit käsittelivät tismalleen samaa aihetta! Terhi Rannelan Taivaan tuuliin –nuortenromaani ilmestyi hieman ennen ensimmäistä kouluampumistragediaa Jokelassa ja olisi tarjonnut mielenkiintoista näkökulmaa keskusteluun.
Suomen Kuvalehdessä Helsingin kirjamessujen alla ilmestynyt suomalaisen romaanin teilausartikkeli sivuutti kokonaan nuortenromaanin kerronnalliset kokeilut. Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa ja Seita Vuorelan & Jani Ikosen Karikko olisivat hyvin perustein voineet olla listalla havainnollistamassa, että kokeilunhalua ja rohkeutta kyllä löytyy!
Miksi jo valmiiksi suhteessa valtajulkisuuteen marginaalissa olevan kirjallisuuden alueen pitäisi nyt kunnostautua ns. keinotekoisten raja-aitojen kaatajana?
Olen aistinut, että en ole näkemykseni kanssa yksin ja pyrin välittämään myös muiden toimijoiden – kirjastoväen, kirjakauppiaiden ja kirjailijoiden – hämmennyksen. Ja lopullinen vastuu palkinnon linjauksista on tietysti Kirjasäätiöllä itsellään.
Ymmärrän huolesi. Ja heti perään todettakoon, että ei Marja Björkin poika ollut tänä vuonna ainoa aikuisten kirjaksi alun perin luokiteltu kirja, joka FJ-kilpailuun saapui ehdokkaaksi. Jos Like olisi antanut sille kaksoisluokituksen, tätä keskustelua ei käytäisi. Ongelma liittyykin kustantamon markkinointistrategiaan. Jos Björkin kirja käännetään ja kustannetaan ulkomailla, onkin kiinnostava nähdä, millaisen luokituksen se saa jossakin sellaisessa kustantamossa, jossa on paremmat resurssit myös mnuortenkirjojen markkinoimiseen.
Pitää myös muistaa, että se, minkä luokituksen kirja saa, ja se, KENELLE se on kirjoitettu, ovat eri asioita.
En pidä tätä minään ennakkotapauksena, joka saisi kustantamot lähettämään valtavia määriä aikuisten luokituksen saaneita teoksia FJ-mittelöön. Mutta toivottavasti kaksoisluokituksen käytön mahdollisuutta mietitään tarkemmin. Tärkeitä aiheita esille nostava nuortenkirjallisuus tuntuu hiipuvan: crossover on hyvä vaihtoehto tuoda nuorten lukijoiden ulottuville nykyisin ensisijaisesti aikuisille suunnattuja teoksia.
Kaksoisluokitus saattaa hyvinkin olla kasvava trendi myös viihdekirjallisuudessa. Tämän vuoden nuortenkirjoista esimerkiksi Salla Simukan trilleri-trilogia on saanut kaksoisluokituksen, samoin Siiri Enorannan Nokkosvallankumous (toivottavasti muistan nyt oikein!).
Pienellä kielialueella kaksoisluokitus on kaiketi käytännöllisempi vaihtoehto kuin jonkinlainen crossover-luokka, jollaisia on käytössä isommissa maissa.
Crossover näkyy tänä vuonna myös IBBY-listauksessa. En tältä istumalta muista Mia Franckin fantasiaromaanin Martrådar luokituksia, mutta henkilökohtaisesti sijoittaisin sen crossover-kategoriaan - mikään klassinen nuorten fantasia se ei ole. Samoin Vilja-Tuulia Huotarisen hieno nuortenromaani valoa valoa valoa on saanut nostetta nimenomaan aikuislukijoidensa ansiosta. Jatkuvasti yläkoulussa sitä oppilaille vinkkaan, mutta on monelle lukijalle melko haasteellinen kirja. Haasteellisuus ei kuitenkaan vähennä arvoa, päinvastoin: pitää nuorillekin tarjota kaunokirjallisesti kerronnankin tasolla kiinnostavia teoksia.
Kirjasäätiön palkintojen sääntöihin en halua ottaa kantaa, totean vain, että tänä vuonna raadin on täytynyt noudattaa tällä hetkellä voimassa olevia sääntöjä.
- Vielä toteaisin, että itse arvioin kirjoja aina ensisijaisesti teoksina. Kustantamoiden toimintaa jonkin verran tuntevana ja kirjailijoidenkin kokemuksia kuulleena tiedän, että kustantajien tekemissä kirjastoluokituksissa ei välttämättä aina ajatella luokkaa kirjan kannalta, vaan siten, että saataisiin teos markkinoitua mahdollisimman kustannustehokkaasti mahdollisimman monelle kuluttajalle.
Ammattitaitoiset kirjastonhoitajat - jos heillä vain on resursseja - voivat toki hankkia "väärin" tai vaillinaisesti luokitettuja teoksia omalle osastolleen. Valitettavasti rahaa siihen ei useinkaan ole, eikä myöskään työaikaa esimerkiksi potentiaalisten crossover-kirjojen etsimiseen aikuisten osastolta.
Vielä: tuo kommentissasi esittämä näkemys nuortenkirjojen sivuuttamisesta on kyllä perusteltu. Usein nuortenkirjoissa uskalletaan tarttua ajankohtaisiin ongelmiin - ja teoksista soisi heräävän keskustelua enemmänkin.
Mutta Jari Tervo on Jari Tervo: todennäköisesti ottaa hän minkä tahansa yhteiskunnallisen aiheen teokseensa, se herättää huomiota.
Mietin vain, että onko tuo nuorten/aikuistenkirjallisuuden rajan hämärtyminen pelkästään uhka, vai voisiko se olla myös mahdollisuus? Tiukka kategorisointi ei välttämättä ole paras tapa turvata nuortenkirjallisuuden asema. Vai onko?
On aivan totta, että ongelmat kilpistyvät usein nimenomaan
kustantamoiden markkinointiosastoon.
Ennakkoluulottoman ja rohkean kustannustoimittajan lanseeraama, jopa vallankumouksellisesti raja-aitoja huojuttava ja merkittävä teos voidaan markkinoinnin perinteisten toimintatapojen takia kuolettaa kokonaan, kun ei oivalleta erilaisen tai kohderyhmältään perinteistä laajemman markkinointistrategian tarpeellisuutta.
Me luettiin viime vuonna Aron Korson purppuraruusu, ihan mahtava! lapset tykkäs tekstistä ja kuvista.. huomattiin että toinen osa on tullut, onko se juuri Karambolan kirous? Onko siitä ollut arvioita? Liisa ja pojat
Liisa & pojat, olen juuri lukemassa Karambolan kirousta, joten malttakaa vielä hetki, tulossa on…
Lähetä kommentti