keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Missä kulkevat normaalin rajat?












The Curious Incident of the Dog in the Night-time. Ohjaus Marianne Elliott. Näyttämösovitus Mark Haddonin kirjan pohjalta Simon Stephens. Ensiesitys National Theatre, Lontoo 2013. Pääosassa Luke Threadaway. Kesto 2,30 tuntia. 

Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus.  Suomentanut Terhi Leskinen. 271 sivua. Otava 2003.



Rouva Huulla oli maanantaina tilaisuus päästä  kokemaan Tampereella lontoolaisen National Theatren näytelmä, Mark Haddonin romaaniin pohjaava The Curious Incident of the Dog in the Night-time, Marianne Elliotin ohjauksena ja Simon Stephensin näyttämösovituksena.
Tämä ainutkertainen teatterielämys tuli mahdolliseksi Finnkinon kautta, joka on tarjonnut jo vuodesta 2009 mahdollisuuden kokea elokuvateatterissa NT live -teatteriesityksiä. Ne kuvataan HD-tekniikalla ja toimitetaan satelliitin avulla yli 300 elokuvateatteriin ympäri maailman. Kuvattavat esitykset tehdään elokuvateatterikatsojien ehdoilla, muun muassa siten, että kameroilla on näyttämöllä enemmän liikkumatilaa. 


Näyttelijä Luke Treadaway tavoittaa pääroolissaan äärimmäisen herkästi Christopherin sisäisen mielenmaiseman ja ympäröivän todellisuuden törmäykset National Theatren näytelmässä The Curious Incident of the Dog in the Night-time.
Kuvan copyright: National Theatre/ Manuel Harlan. 

Kokemus oli laatuaan ensimmäinen, ja haltioiduin täysin tästä kahden esittävän taidemuodon, elokuvan ja teatterin,  toimivasta ja patentista liitosta. Christopherin roolia näyttelevän Luke Treadawayn lavakarisma oli aistittavissa myös valkokankaalta. Hän käytti kehon kielen tukena paljon modernista tanssista ammentavia tehokeinoja.

Kiinnostavaksi National Theatren esityksen teki myös se, että ensi syksynä samainen näytelmäsovitus tulee myös Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistoon  Otso Kauton ohjauksena. Tampereella Christopherin roolin näyttelee Jyrki Mänttäri.

Romaani suomennettiin heti tuoreeltaan vuonna 2003. Mark Haddon (s. 1962) oli kirjoittanut aiemmin lukuisia lastenkirjoja, mutta The Curious Incident of the Dog in the Night-time oli hänen ensimmäinen aikuistenkirjansa. 

Haddon palkittiin Iso-Britanniassa arvostetulla Whitebread-palkinnolla ja Simon Stephensin näytelmäsovitus valittiin viime vuonna Iso-Britannian parhaaksi näytelmäksi ja se ylsi ykköseksi myös kuudessa muussa Olivier Awardsin palkintokategoriassa.

Suomessa romaani lanseerattiin lähinnä nuortenkirjana.
Kun Haddonin romaanin suomennos ilmestyi, muistan pohtineeni antaumuksella sitä, mitkä seikat tekivät Haddonin nuortenromaanista aikuisten(kin) silmissä niin ansiokkaan? 

Riittääkö siihen viittaus Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -kirjoihin vai aspergerin oireyhtymän havainnollinen kuvaaminen? Tai heräsikö aikuisten kiinnostus siksi, että romaanissa on niin paljon viittauksia erilaisiin populaarikulttuurin ilmentymiin, pikkutarkkaa alaviitekäytäntöä,  matemaattisia kaavioita ja Lontoon metroliikenteen kartastojen seikkaperäistä kuvausta?

Uskoisin että näitä osittain täysin ulkokirjallisia seikkoja enemmän monenikäisiä lukijoita on Haddonin romaanissa kiinnostanut 15-vuotiaan Christopherin lakoninen kertojan ääni. Christopher ryhtyy kirjoittamaan tarinaansa harjaantumiskoulun opettajan kehotuksesta ja jäsentää näin identiteettiään ja suhdetta lähimpiinsä.

Christopherin tuttujen arkirutiinien rytmittämä elämä mullistuu, kun hän löytää naapurin koiran raa´asti talikolla tapettuna. Poika päättää selvittää koiran mysteerin, mutta ajautuukin valheiden, petoksen ja tekaistujen tarinoiden vyyhtiin. Suhde isään ja kuolleeksi uskoteltuun äitiin joutuu koetteelle.

Christopher muistuttaa paljon J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa -romaanin Holdenia. Mark Haddon käsittelee murrosikäisen pojan identiteettikriisiä ja hapuilevaa halua ottaa etäisyyttä kodin turvaverkkoon kuten kuka tahansa “tavallinen nuortenkirjailija”.

Erityiseksi Haddonin romaanin tekee se, että hänen päähenkilöllään on Aspergerin syndrooma, perinnöllinen autismiin liitetty oireyhtymä, joka ilmenee sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeutena, kapeina kiinnostuksen kohteina, puheen kehityksen ongelmina, eleisiin perustuvan vuorovaikutuksen puuttumisena ja motorisena kömpelyytenä. 

On mielenkiintoista, että Christopheria ei kuitenkaan hänen oman tarinansa sisällä määritellä Asperger-nuoreksi – tämä diagnoosi tehdään vain kirjan takakannen esittelytekstissä! Niinpä lukija  voi halutessaan määritellä Christopherin oireet myös aivan normaaliksi murrosikäisen tempoiluksi, aistiyliherkkyydeksi tai jopa erikoisuuden tavoitteluksi. 

Haddon ei itse liioin ole pitänyt siitä, että romaania on markkinoitu nimenomaan autismin ja aspergerin kuvauksena.

Christopherin kokema vierauden tunne, vähäiset kontaktit kodin ulkopuoliseen todellisuuteen ja erilaisten auktoriteettien ja virkamiesten kyseenalaistaminen ovat sinällään yleispäteviä ja samastumiskelpoisia monen ikäisille modernin tietoyhteiskunnan kasvateille. Christopherin voimana ovat – kaikesta huolimatta – hänestä aidosti välittävät vanhemmat. 

Nuortenkirjallisuuden kliseistä  onnellista loppua Haddonin kirjassa ilmentää isän hankkima suloinen koiranpentu, johon Christopher voi kohdentaa ristiriitaisia tunteitaan lemmikkirottansa Tobyn kuoleman jälkeen.



1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Odotan Jyrki Mänttäriä ao. roolissa, mies on todella hieno näyttelijä. Sieppari on muuten Holden Caulfield.
Anneli