lauantai 10. toukokuuta 2014

Rehellistä puhetta äitiyden sielunsolmuista
















Kaija Juurikkala: Äitikirja. 280 sivua.  Like 2014. Kansi Tommi Tukiainen.




Kaupallinen äityspäivähössötys jääköön nyt omaan arvoonsa.

Kaija Juurikkala puhuu rehellisesti ja itsensä alttiiksi asettaen oman äitiytensä pitkästä ja monivivahteisesta kaaresta, johon mahtuu nuori äitiys yksinhuoltajuus, sijaisvanhemmuus ja kypsän iän tullessa vielä yllätysraskaus ja myöhemmin myös isovanhemmuuden auvo.

Juurikkalalla on kokemusta kiireettömästä kotiäitiydestä ja kiivastahtisesta uraäitiydestä.

Hän on miehensä Juha Juurikkalan kanssa toiminut sijaisvanhempina moniongelmaisille nuorille. Eri roolien yhteensovittaminen on opettanut hänelle myös armollisuutta itseä kohtaan.

Äitinä hän kuvaa kirjassaan perhettään lempeästi ja jokaisen yksilöllisyyttä kunnioittaen. Tehtyjä virheitä ei saa  tekemättömiksi, mutta tärkeintä on perheenjäsenten keskinäinen luottamus. Juurikkalan Äitikirjan valttina on juuri tämän epätäydellisenkin äitiyden hyväksyminen.

Rehellisen äityspuheen lisäksi minuun vetosivat erityisesti Juurikkalan kädentaitojen terapeuttisuuteen liittyvän havainnot:

Kutominen on eräs toimivimmista arjen meditaation muodoista. Kädet toistavat silmien edessä samaa, samaa ja samaa. Pintatajunta, ajattelun reunimmaisin taso, on sidottu. Pinnan alla vapautuu pehmeä kuohunta, hiljainen puro tai lempeä koski virtaa, virtaa ja virtaa. Mieli vaipuu lepoon. Kutominen on rentouttavaa ajatusvoimistelua. Se tyhjentää, poistaa kuonan ja elämänvirta alkaa tuoda sisimpään uutta, raikasta vettä huuhtoen arjessa väsynyttä.


Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Kaija Juurikkala on uudistanut  kotimaista lasten ja nuorten elokuvaa (Rosa was here, 1994, Kyytiä Moosekselle, 2001, ja Valo, 2005),  joissa kaikissa tiivistyy myös Juurikkalan lapsen ja nuoren kasvua kunnioittava ja lapsen omalle näkökulmalle tilaa antava eetos. 

Myös television puolella hänen kädenjälkensä näkyy televisiosarjoissa Enkeleitä ja pikkupiruja ja Tuija Lehtisen tyttökirjoihin perustuvassa nuortensarjassa Laura

Rouva Huun mieleen on jäänyt syvästi myös Marita Lindquistin lastenromaaniin  Maleenan joulu perustuva Juurikkalan tv-sarjan ohjaus. Juurikkala on myös kunnostautunut lisäksi lastenkirjailijana lastenromaanilla Aada ja pimeyden lapset (WSOY 2007).

Hyvää äitienpäivää kaikille Lastenkirjahylly lukijoile. 






Ei kommentteja: