Omituisten otusten kuvakirjoja

Minttu Vettenterä & Keanne van de Kreeke: Miten mörkö kesytetään, 49 sivua, Kustannus Mäkelä 2012

Minttu Vettenterä & Keanne van de Kreeke: Ihmissatuja pikkukummituksille,48 sivua, Kustannus Mäkelä 2014

Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa, 158 sivua, Books on Demand 2012 

Minttu Vettenterä nousi pari vuotta sitten julkisuuteen omakustannekirjalla Jonakin päivänä kaduttaa. 

Kirjassa annettiin ymmärtää, että päähenkilöt, koulukiusaamisen takia itsemurhaan ajautuneen 15-vuotiaan koulutytön vanhemmat, ovat todellisia henkilöitä, jotka ovat pyytäneet Vettenterää kirjaamaan perheen traagisen tarinan ylös.

Sittemmin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä todennettiin, että kyse on täysin fiktiivisestä tarinasta, ja Vettenterän menettely johti poliisin tutkintaan petoksen yrityksenä, mutta syyte raukesi.  

Tapaus sai paljon mediajulkisuutta, ja sen jälkeen ryhdyttiin penäämään toimittajilta tarkempaa lähteiden taustoitusta ja varmistusta. Tapaus keskustelutti myös kirjailijoita, ja Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis piti Vettenterän menettelyä arveluttavana siltä osin, että Vettenterä ensin väitti tarinaa todeksi ja myöhemmin vetosi kirjailijan vapauteen. Variksen mukaan kuvitteellisen henkilön saa luoda, kunhan ilmoittaa sen olevan oikeasti kuvitteellinen.

Rouva Huu lukaisi kirjan äskettäin ja ihmettelee – joiltain osin varmasti myös jälkiviisaana – kuinka edes on mahdollista, että kirjaa uskottiin ensin tositarinaan pohjaavaksi. Kerronnalliset ratkaisut ovat kömpelöitä ja enkeli-Elisan isän ääni on epäuskottava. 

Tätä aiempaa mediahässäkkää silmällä pitäen keväällä 2012 ilmestynyt Vettenterän kuvakirja Miten mörkö kesytetään ja vast ikään ilmestynyt toinen kuvakirja Ihmissatuja pikkukummituksille eivät ole herättäneet suurta kiinnostusta, vaikka näissäkin kuvakirjoissa osittain sivutaan kiusaamisteemaa. 

Mörkökirjassa Vettenterä työstää aihetta sadunomaisesti inhimillistämällä erilaisia lapsen pelkotiloja ja lukijaa suoraan puhutellen.

Esimerkiksi Närpsä villitsee lapsia, Kiukkumöykkynen lietsoo riitaa, Meluunnus aiheuttaa möykkää ja meteliä ja Kiusaus aiheuttaa epäsopua lapsiryhmissä yhdessä Pienistyksen kanssa, joka saa kiusatut lapset tuntemaan itsensä hyvin pieniksi ja vähäpätöisiksi. 

Omituisten olentojen luonnekuvausten kupeessa on kohtauksia lasten arkisista tilanteista, joissa nämä otukset tekevät kaikenlaista hallaa.

Caspar-kummitus leikkii kaveriensa kanssa portaikossa. Vasemmanpuoleinen teksti hukkuu värikkääseen kuvitustaustaan ja vaikeuttaa tekstin lukemista. Keanne van de Kreeken kuvitusta Minttu Vettenterään tekstiin kuvakirjassa Ihmissatuja pikkukummituksille, Kustannus-Mäkelä 2014.

Ihmissatuja pikkukummituksille jatkaa samalla linjalla esitellen erilaisia kummituksia. Tarkastelukulma on nyt muutettu käänteiseksi, eli kummituslapset yrittävät ottaa selvää lapsista ja ihmisten oikuista. Kirjassa on terapeuttisia aineksia siinä mielessä, että lapselle annetaan mahdollisuus ilmaista omia tuntojaan ja samaistua muiden lasten arkisiin pikkuongelmiin. 

Kiusaus Lällällää (vas.) on kouluissa usein tavattu mörköheimon jäsen.
Keanne van de Kreeken kuvitusta Minttu Vettenterän tekstiin kuvakirjaan Miten mörkö kesytetään? Kustannus-Mäkelä 2012. 

Lukuisat takaumat ja erilliset tarinat hajottavat kuvakirjan intensiteettiä. Sivuja ja tekstiä on molemmissa kuvakirjoissa rutkasti tavallista kuvakirjaa enemmän, melkein 50 sivua. Kirjoista on varmasti iloa ja hyötyä kouluissa ja päiväkodeissa, kun halutaan herättää keskustelua hyvän kaverihengen ja suvaitsevaisuuden teemoista.

Mörköpelosta on kirjoitettu samalla idealla myös Suna Vuoren ja Katri Kirkkopellon Hirveää, parkaisi hirviö (WSOY 2004), joka voitti taannoin WSOY:n pohjoismaisen kuvakirjakilpailun kansallisen osakilpailun jaetun ensimmäisen palkinnon yhdessä Jukka Laajarinteen ja Martti Ruokosen Mummon koneen kanssa. 

Samaa kahden vastakkaisen näkökulman tekniikkaa hyödynnettin myös Magdalena Hain ja Saana Nyqvistin kääntökuvakirjassa Mörkö Möö ja Mikko Pöö (Karisto 2012).

Käännöskirjoista mörkökirjojen aatelia ovat Stanislav Marijanovicin Suuri hirviökirja (Lasten Keskus 2010) ja Kotihirviöiden käsikirjat 1–3 (Lasten Keskus 1997–2012). Vettenterän tavasta nimetä hirviöiden nimiä löytyy kaikuja myös J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjoihin. 

Hollantilaissyntyisen, vuosituhannen taitteessa Suomeen asettuneen Keanne van de Kreeken kuvituksessa on ripaus suomalaisittain vierasta kuvallista "täyteen pakkaamista".

Kuva-aukeamilla on paljon kuvallisia rönsyjä ja omituisia kuvan rajauksia, jotka aiheuttavat turhaa levottomuuden tuntua. 

Monet van de Kreeken erilaisilla perspektiiveillä leikittelevät kuvakulmat tuovat mieleen myös Sari Airolan, Katri Kirkkopellon ja Laura Valojärven tyylit. 

Keanne van de Kreeke ei siekaile tehdä hyvin persoonallisia, jopa inhorealistisia mörköjä ja muita kammotuksia, jotka vedonnevat parhaiten humoristisuudellaan kouluikäisiin.

Kuvan ja tekstin editointi sekä huolellisempi taitto olisivat olleet kummassakin kuvakirjassa tarpeen jäntevämmän lopputuloksen aikaansaamiseksi.