keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Digiajan heppakirja

















Ronja Salmi: Ystäväni hevonen, 206 sivua, Otava 2015. Kansikuva Riikka Kurki.




Vuorovaikutteisuus ja monimediaisuus ovat selvästi lisääntymässä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.  Lähin vertailukohta Ronja Salmen esikoisteokselle on Tatu Kokon Rob McCool ja Krimin jalokivi (Icasos 2015).

Kokon tapaan nimittäin myös Salmen teoksessa nuorilla itsellään on ollut merkittävä rooli käsikirjoituksen muokkauksessa. 

Romaanin lopussa Salmi kiittää Ystäväni hevonen -blogin faneja, joita silmämääräisesti näyttäisi olevan listauksessa ainakin parisataa. 

Salmen instagram-tiliä seuraa yli 19 000 hevosharrastajaa. Heille tarjoutui mahdollisuus valita kirjan juonen muutokset Instagramissa äänestysten kautta ja omilla ehdotuksillaan.

Ystäväni hevonen on alunperin Yleisradion Summeri-nuortenohjelman kautta   alkanut videoblogi, joka myöhemmin jatkui Yleisradion sivujen kautta linkitettynä Ystäväni hevonen -blogina   

Salmen konseptissa on myös paljon samaa kuin Aleksi Delikouraksen Nörtti-ilmiössä. Nörttihän tuli ensin tutuksi Delikouraksen youtube-videoiden kautta ja vasta myöhemmin nuortenkirjoina.

Kun tiedetään, että ratsastusta harrastavat lapset ja nuoret ovat todellakin saaneet vaikuttaa teoksen syntyyn, kirjaa tulee lukeneeksi eräänlaisena fanien kaikkien toiveiden täyttymyksenä. Joskin samalla pitää muistaa, että tekijällä itsellään on tietysti lopullinen päätäntävalta, mitä toiveista ottaa varteen lopullisessa versiossa.

Hevosaiheiset varhaisnuorten ja nuortenkirjat toistavat aina tiettyä vaikeuksista voittoon -kuviota. Kahdeksasluokkalaisen Milenkan uusperheessä on taloudellisia toimeentulohuolia ja kallis ratsastusharrastus on ensimmäisenä leikkauslistalla.

Tytöllä on ollut jo monta vuotta hoitoponi, Damu,  tallilla. Tallin raukea arki sähköistyy, kun sinne tulee uusi poni, arabin ja welshin risteytys Camilla, jonka mukavaan omistajaan, Stellaan, Milenka tutustuu ja herättää hänessä heti luottamusta vastuuntuntoisella käytöksellään.

Camilla eli Milla on tietysti uhkea ilmestys:

Milenka raivasi tiensä aidan reunalle ja tuijotti kavioillaan kauhovaa Millaa. Tamma oli kuin unesta, sen valkoinen karva välkehti valossa. Siro niska taipui juuri oikeasta kohdasta ja kaviot liikkuvat pehmeästi tahdissa. Stella näytti ohjaavan ponia pelkän ajatuksen voimalla, kun se otti harppovia sivuaskelia kentän poikki. Pohkeenväistön päätteeksi kimo siirtyi laukkaan, ja Milenkan oli pakko räpytellä silmiään uskoakseen näkemänsä.
 
Hevoskirjallisuuden kliseet ovat – tämän kirjallisuuden lajin ystävien riemuksi – kohdillaan: tallityttöjen vastakkainasettelut, kyräilyt ja keskinäiset juonittelut  ja kilpailemiseen liittyvät unelmat ovat keskiössä.   

Näiden tavanomaisten juoniaihioiden lisäksi Ronja Salmea voi kiittää raavaan fyysisen työn aidon tuntuisesta kuvauksesta. Heppastelu on paljon muutakin kuin auvoisaa ratsastusta ja kisamenestystä kaikkien huomion keksipisteenä.

Nuorten suosimat digilaitteet ja palvelut ovat romaanissa keskeisessä roolissa, ja tällä tavoin lukijat ovelasti linkitetään samalla Ystäväni hevonen –nettiyhteisöön:

--- Ruokailuseuran puutteessa Milenka kaivoi esiin puhelimensa ja näpäytti Instagramin auki. Milenkan kuvavirta oli pitkälti hevosia. Häntä ei juuri kiinnostanut seurata muita kun ratsastuskäyttäjiä. Instagramista Milenka hyppi suositun hevosblogin sivuille, luki postauksen ja palasi taas Instagramin kuvamaailmaan. ---

Lukufiilis-lehden uusimmassa ja viimeisessä paperilehtenä ilmestyneessä numerossa Iida Ahonen on haastatellut Ronja Salmea:  

Halusin luoda yhteisöstä voimauttavan paikan, jossa voi avoimesti juhlia sitä, että hevoset ovat ihania. Tytöt eivät usein halua sanoa olevansa heppahulluja, koska heitä aina dissataan siitä, kuten tyttöjen juttuja muutenkin. Meidän yhteisössä on positiivinen henki. Se joukkovoima, mikä siellä syntyy, kun joku vaikka tulee kommentoimaan jotakin typerää, on mahtavaa seurattavaa.

Ronja Salmen julkisuusprofiili todentaa, kuinka nuorille kirjoittava kirjailija voi samalla olla myös mediakasvattaja ja esikuva.



Ei kommentteja: