22. luukku: "Minun heleä himmelini"

Jalmari Sauli: Himmeli. Kertomuksia luonnosta ja luonnonlapsista, 146 sivua, Gummerus 1928.

Tämän kirjan esille nostosta on kiittäminen lasten- ja nuortenkirjailija Maijaliisa Dieckmannia, joka mainitsi kirjan muistelmissaan Kirjailija ja lettupannu. Kirjailija muistelee (Cultura 2015). Olen esitellyt Dieckmannin muistelmat Onnimannin painotuoreessa nelosnumerossa.

Jalmari Sauli (1889–1957) muistetaan kirjailijauransa lisäksi myös olympiaurheilijana. Lontoon vuoden 1908 olympiakisoissa hän sijoittui keihäänheitossa ja kuulantyönnössä seitsemänneksi ja vapaan tyylin keihäänheitossa kahdeksanneksi.

Sauli oli varhaisia poikien eräkirjallisuuden suomalaisia edustajia. Ketunlukon oravapojat, seikkailu talvisella salolla ja Erämaan kasvatit, seikkailuja suvisilla selillä (1923) edustavat puhdaspiirteistä eräseikkailua, jossa pojat miehistyvät ankarasti kurittavan luonnon armoilla.

No niin, mutta takaisin Himmeliin.

Rouva Huu opetteli aikaisemmin syksyllä tekemään himmeleitä Tampereen työväenopiston viikonloppukurssilla. Alakoulun viimeisillä luokilla ja yläkoulussa trigonometria ja geometria tuottivat tuskaa: kolmiulotteinen hahmottaminen ja avaruudellinen ajattelu ei ole koskaan ollut minun juttuni.

Mutta kuten niin usein uusien kädentaitojen kohdalla, vaikeudet oli tässäkin tehty voitettaviksi. Ja kuinka huiman meditatiivista himmelien tekeminen onkaan!

Jalmari Saulin tarinakokoelman nimitarina Himmeli kertoo kahdesta veljeksestä, jotka muistelevat vanhan lastenhoitajansa, Mary-mummun,  mökissä aatonaattona näkemäänsä ensimmäistä himmeliä, joka oli nuorille pojille lähes hengellinen kokemus:

Minä pysähdyin kynnykselle kuin salaman satuttamana: meidän satumme oli sittenkin totta! Siinä istui Mary-mummu suunnattoman suuri, kultainen kruunu kimmeltäen päälaellaan. 

–     Mummu, mikä,  mikä tuo on? änkytin minä, huomaamatta edes hyvää huomenta toivottaa. 

–      Sehän on lapsi-kulta, himmeli – hymyili mummu – näillä main on se jouluna jokaisessa kodissa. 

–     Mutta sekään selitys ei saanut minun lumoustani laukeamaan. 

Aamun punertava aurinko sattui siihen ja sai sen sadat sokkelot loistaman kuin lumotut lyhdyt. Asetuin sen alle, henkäisin hiljaa – ja sen lyhdyt liekkuivat ja välkkyivät kuin virvatulet – 

–     Voi, miten kaunista, kaunista! huudahdin aivan kuin hengästyneenä.

Ja voi sitä autuutta, kun minäkertoja saa veljeltään myöhemmin oman himmelin.

Vielä yli sata vuotta sitten himmelit korvasivat monessa maalaistalossa herraskaisemman joulukuusen.

Rouva Huu on tehnyt joulun alla useammankin yksinkertaisen olkihimmelin ystävilleen. Trenditietoiset suvun nuoret saavat modernin version, joka on tehty mustista mehupilleistä. 

Viime vuosina on ilmestynyt monia himmelin tekoon innostavia kirjoja, mm. Pirkko Kuuselan Himmelikirja (Moreeni 2014) ja Eija Kosken Himmeli (Maahenki 2012).