Kulttuurimatkailua Ainolassa

Maijaliisa Dieckmann: Ville Romunen ja Sibeliuksen kadonnut sävel, kuv. Raimo Huittinen, 123 sivua, Kustannus-Mäkelä 2016.

Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on ikäänsä nähden yhä ällistyttävän tuottelias. Hän on kirjoittanut pitkän uransa aikana lukuisia historiaan sijoittuvia lasten- ja nuortenromaaneja.

2000-luvun vahvaa myöhäistuotantoa edustavat suurmiesten ja -naisten henkilöhistoriaa elävöittävät romaanit,  Fredrika Runebergista kertova Fredrika-rouvan koulu, Tapani Löfvingistä kertova Kerjäläistyttö ja sissipäällikkö, Väläys pimeässä: Louis Braille ja pistekirjoituksen tarina, Satujen kuningas: Sakari Topeliuksen tarina ja Metsän poika tahdon olla: Aleksis kiven tarina.

Dieckmannin viime vuonna ilmestyneistä muistelmista Kirja ja lettupannu. Lastenkirjailija muistelee (Cultura) käy myös ilmi, että suunnitteli samantyyppistä teosta Tove Janssonista juhlavuodeksi, mutta Janssonin oikeuden omistajat eivät antaneet hankkeelle lupaa!

Viime vuonna vietetty Jean Sibeliuksen juhlavuosi tuotti peräti kolme lastenkirjaa säveltäjänerosta: Katri Kirkkopellon Soiva metsä: Jean Sibeliuksen matkassa ja Tapani Baggen & Salla Savolaisen Hämeenlinnan Janne: kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius tukeutuivat Sibeliuksen henkilöhistoriaan, kun taas Paula Norosen Supermarsu ja jääräpää Janne ottaa enemmän taiteellisia vapauksia Sibelius-tulkinnoissaan.

Ville Romunen ja Sibeliuksen kadonnut sävel on muodoltaan sarjan aiempien osien tapaan täynnä kohellusta ja hassua sattumuksia, mutta niidenkin kupeessa Dieckmann tarjoilee silti onnistuneesti myös historiallista faktaa ja hauskaa triviatietoa Sibeliuksen Tuusulassa sijaitsevasta kotimuseosta, Ainolasta, jonne Ville ja naapurin Lilli tekevät mummon kanssa kesäretken. 

Mummolla on päähänpinttymä, että Sibelius olisi tehnyt yhteensä 110 laulua, ja tämä viimeisin ja vielä tuntematon kappale on mummon uskomuksen mukaan piilotettu kotimuseoon. 

Ville on pian 12 vuotta täyttävä poika, jonka vanhemmat ovat niin romukauppansa lumoissa, että hädin-tuskin huomaavat poikansa olemassaoloa.

Kumpikin rakastaa Villeä aivan älyttömästi, mutta kun he rakastavat älyttömästi myös romujaan, Ville saa tyytyä pitämään huolta itse itsestään ja siinä sivussa myös vanhemmistaan.

Onneksi Villen elämään ilmaantuu mummo, joka tosin ei vanhempien ilmoituksen mukaan ole heille mitään sukua. Ville on mielissään mummon hulluttelun halusta ja siitä, että mummo haluaa viettää paljon aikaa Villen kanssa.

Ville Romunen -kirjat sopivat selkeän typografiankin takia hyvin lukutaidon
alkuvaiheeseen ja ne ovat muotonsa puolesta luokiteltavissa helppolukuisiksi kirjoiksi.
 Raimo Huittisen kuvitus ei juurikaan anna tukea luetun ymmärrykselle, sen verran pikkupiirteisiä kuvia Huittinen tekee. Raimo Huittisen kuvitusta Maijaliisa Dieckmannin lastenromaaniin Ville Romunen ja Sibeliuksen kadonnut sävel (Kustannus-Mäkelä 2016). 

Pientä jännitystä ja huumoria tarinaan tulee englantilaisesta herraskaisesta pojasta, joka urkkii Villen, Lillin ja mummon kantapäillä kadonneen laulun etsintää.

Oman hauskuutensa tuo myös museon oppaiden ja vahtien hermostuminen joka paikkaan nenänsä työntävän mummon edesottamusten takia. Dieckmann on itsekin toiminut oppaana Porvoon kaupungin oppaana.

Raimo Huittisen mustavalkoista tussikuvitusta on sen verran vähän, että se ei oikein puolla paikkaansa; varsinkin, kun kuvien yksityiskohtia ja tapahtumia on perin vaikea erottaa!

  

Naantalissa pyörähtää tänään käyntiin kolmipäiväinen Kirjahyrrä-lastenkirjafestivaali, joka järjestetään toista kertaa. 

Kirjahyrrässä on monipuolista ohjelmaa koululaisille ja aikuisille torstaista lauantaihin asti. 

Kirjahyrrän kunniaksi Lastenkirjahyllyssä arvioidaan Kirjahyrrässä vierailevien lastenkirjailijoiden uutuuksia.