maanantai 21. kesäkuuta 2010

Muistoja mummun nappirasiasta


Mirja Orvola & Salla Savolainen: Ihmeellinen nappi. 40 sivua. Lasten Keskus 2004. Ulkoasu Junnu Järvelä.

Jill Gorski: Busy with buttons. Save, stitch, create and share. 129 sivua. Krause publications 2009.













Rouva Huu on nappifriikki.

Ystävyys juontuu varhaisesta lapsuudesta, mummun nappirasiasta, jolla oli lystiä pikkutyttönä leikkiä. Napeista tuli leikeissä inhimillisiä olentoja. Niitä oli hauska aina järjestellä eri ryhmiin, maatiaisnappeihin ja ylhäisiin.

Nappikaupassa Rouva Huun valtaa sama tunne kuin karkkikaupassa: toinen toistaan hohtavampia, houkuttavampia ja monivärisiä nappeja.

Eniten karismaa ja särmikkyyttä löytyy kyllä edelleen kirpputorien yllätyksellisistä ja sekalaisista nappilaareista, joista on hauska tehdä löytöjä. Eikä minua haittaa lainkaan, että napit ovat eri paria keskenään.

Tässä muutamia Rouva Huun nappiaarteita. Keskellä kunniapaikalla mummun nappirasian "kuningatarnappi", joka näytteli kaikissa leikeissä pääosaa. Oikealla ylhäällä myös pari vanhaa messinkinappia, jotka löytyivät muutama vuosi sitten kirpputorilta Budapestistä.




Mirja Orvolan ja Salla Savolaisen satukuvakirja Ihmeellinen nappi on hieno kunnianosoitus käsityöläisyydelle.

Kehystarinassa rauhallisuuden meren maassa asuva napintekijä Petrus kertoo lapsille omistamansa keraamisen napin tarinan. Napin on tehnyt kauan sitten elänyt mestari Puan, vaatimaton ja työlleen omistautunut käsityöläinen. Kyläläiset ylenkatsovat hänen kunnianhimoisuuttaan viimeistellä toinen toistaan kauniimpia uniikkeja nappeja. Töidensä myymisestä Puan ei sen sijaan ollut lainkaan kiinnostunut: hänelle riittää kädentaidoista saatu tyydytys.

-- hän halusi tehdä jokaisesta napista niin kauniin kuin mahdollista. Työhön liittyi paljon lämpimiä ajatuksia, jotka nappien mukana jatkoivat matkaa ihmisten vaatteisiin.


Verkkaiseen elämään tottuneen pikkukylän rauha on tipotiesäään, kun tulee tieto kylään pian saapuvasta kuninkaasta. Kyläläiset haluavat tietysti esitellä kotipaikkaansa ylpeinä kuninkaalle. Mestari Puan on ainoa, joka ei lähde kyläläisten hötkyilyyn mukaan, vaan jatkaa häiriintymättä työtään.

Kuningas saapuu kylään ja tuota pikaa kuninkaan vaunujen ajurin silmä kiintyy tien laidalla hohtelevaan kauniiseen nappiin. Kuningas haluaa oitis tavata napintekijän. Kyläläiset ovat poissa tolaltaan: miksi ihmeessä kuningas haluaa tavata kylän köyhimmän, jonka luokse ei mene edes ajokelpoista tietä? Kuningas ei kuitenkaan ole moksiskaan, vaan nousee reippaasti vaunuistaan ja lähtee jalkaisin tapaamaan napintekijää.





Muistoksi tapaamisesta kuningas saa napintekijältä napin, joka päätyy prinsessan tiaraan – ja myöhemmin napintekijä Petruksen kokoelmaan.

Mirja Orvolan pieteetillä kuvaama käsityöläisyys juontanee hänen sisustusarkkitehdin ammatistaan. Orvola on kirjoittanut useita sisustusalaa koskevia artikkeleita sekä toimittanut miehensä Heikki Orvolan tuotantoon liittyvän taidekirjan.

Salla Savolainen on Ihmeellisen napin kuvittajana naivistinen pelkistäjä. Kuvitus on todennäköisesti tehty peiteväreillä. Sisäkansien ja kuvituksen valokuvat keraamisista napeista lienevät Orvolan omista kokoelmista.

Kesän tullen Rouva Huu yleensä innostuu erilaisiin kädentaitoprojekteihin, joiden ansiosta pää tyhjentyy työasioista tehokkaasti ja nopeasti. Tänä kesänä töitä piisaa kesällekin vähän yli tarpeen, mutta pienet "näpsäprojektit" lomittuvat kyllä töidenkin sekaan, jos hyvin käy…

Jill Gorskin Busy with buttons todentaa vastaanpanemattomasti, että nappihulluus on leviävä kansanliike. Amerikkalaisen Gorskin kirja on syntynyt hänen tuttaviensa nappirasioiden äärellä kuulluista tarinoista. Kirjan tarkoituksena on nostaa nappien arkista statusta nykyihmisten silmissä. Gorski kertoo nappien hoidosta ja kunnostuksesta; nappeja ei esimerkiksi koskaan saisi puhdistaa vedessä, vaan asiaankuuluvilla puhdistusaineilla ja harjoilla.

Kirja esittelee myös erilaisia materiaaleja, joista nappeja on vuosisatojen saatossa tehty: esim. lasi, helmiäinen, metalli, kangas, posliini, luu, sarvi, nahka, selluloidi, bakeliitti ja puu, muiden muassa. Valitettavasti kirjassa ei ole lainkaan kerrottu nappien historiasta, joten se tieto täytyy sitten etsiä muualta.

Kirjassa on askartelu- ja käsityöohjeita, joiden avulla lukija voi hyödyntää omia nappiaarteitaan. Monet ohjeet ovat Rouva Huun luonnonmukaiseen tyyliin nähden turhan prameita ja väreiltään makeita, mutta kirjasta löytyvät hyvät ohjeet nyt niin muodikkaisiin nappihelminauhoihin. Hauska idea on myös tehdä nappimagneetteja!

Kirjasta selviää myös se, että mummun nappirasian kuningatarnappia voi kutsua twinkle-napiksi – se on ollut oman aikansa bling-blingiä!

3 kommenttia:

Maria Vuorio kirjoitti...

Olipa hauskaa lukea, että muutkin ovat nappifriikkejä ;) Harrastus on itse asiassa sangen vanha: jo 60-luvulla mummuilla/isoäideillä/äideillä oli tapana antaa nappivarastonsa rauhallisten (?) tyttöjen tutkiskeltavaksi. (Ainahan ajanvietteestä on lasten kanssa välillä pula.) Luulenpa, että harrastus juontaa jo vielä kauempaakin: ainakin 20-luvulla syntynyt äitini oli lapsena leikkinyt mammansa valtavalla nappikokoelmalla. - Kirjassani ´Olen nähnyt sellaisen´on kertomus nimeltä ´Ajankulua Tuuleville´. Siinä tuhkarokkotoipilas järjestelee "aarrearkkua" eli suuren mustan nappilaatikon sisältöä. Kirjottaessani taisin miettiä, "avautuuko" tämä kohta nykyajan lukijalle - mutta näköjään nappi-ihmiset ei ole kadonnut laji! ;)

Rouva Huu kirjoitti...

Kiitos, Maria, hauskoista lapsuuden muisteluksistasi ja kiitos myös lukuvinkistä, etsiydyn oitis Tuulevin nappirasian ääreen!

Nimetön kirjoitti...

Ilmoittaudun hosulien joukkoon! Nappien järjestely rauhoittaa. Kiitos kirjavinkeistä.

Terv. Sari P.