Pija Lindenbaum: Henna hiipii piiloon. Suomentanut Anna Kervinen. WSOY 2012.
Tähän alkuun on pakko tunnustaa,
että rouva Huu on fanittanut ruotsalaista Pija Lindenbaumia ensimmäisestä
kuvakirjasuomennoksesta eli Elsa-Marin pikkuisistä (WSOY 1990) asti. Siinä Lindenbaum
pöllytti anarkistisella tavalla ydinperheen itsestäänselvyyttä.
Leikki-ikäisellä Elsa-Marilla on yhden isän sijasta seitsemän pientä isää.
Pija Lindenbaumin kuvakirjoille on
tyypillistä, että ne antavat monta vaihtoehtoista tulkintaa. Kenties Elsa-Mari on
yksinhuoltajaäidin tytär, joka kompensoi isättömyyttään fantasioimalla
itselleen seitsemän miniatyyri-isää. Tai ehkä Elsa-Marin isä on fyysisesti tai
psyykkisesti erilainen kuin niin sanotut normi-isät? Kirjan voi tulkita myös
kuvaavan lapsen alitajuista ja tavallista pelkoa siitä, että omat vanhemmat
olisivat jotenkin poikkeavia ja herättäisivät lapsen ystävissä hämmennystä.
Lindenbaumin kirjat eivät siis ole silkoisia ja helposti pureksittavia kuvakirjoja.
Siksi
uusin Henna-kirjakin on taas erityisen ilon aihe.
Henna on jo
entuudestaan tuttu kolmesta aiemmin suomennetusta kirjasta: Henna ja harmaat sudet, Henna ja pässinpäät
ja Henna ja hurjat hirvet. Näissä kaikissa kirjoissa eri tavalla kipuilevan
Hennan kaikupohjana tai vertaistukena toimivat eläimet, joiden läsnäolon lapsi yleensä tulkitsee konkreettisena ja aikuinen enemmän symbolisena.
Leikki-ikäisellä Hennalla on vilkas
mielikuvitus. Hän on keskivertoa herkempi ja siten myös ryhmätilanteissa
helposti haavoittuva lapsi. Henna
on vanhempiensa ainokainen, joka saa vanhempiensa huomion ja rakkauden hyvin kokonaisvaltaisesti. Tämä kotoa juontuva erityisasemakin voi toisinaan olla osasyynä pienien tai vähän isompienkin kriisitilanteiden syntymiseen.
Henna on päivähoidossa tarhassa.
Hänen ystävänsä Martta on sen sijaan kotihoidossa; hoitajana on voimakkaasti meikattu ja tatuoitu
nuori nainen, Puuma. Martan lisäksi hänellä on hoitolapsina kaksosvauvat.
 |
| Pija Lindenbaumin kuvitusta kuvakirjaan Henna hiipii piiloon, WSOY 2012. |
Henna menee toisinaan päiväkodin
jälkeen Martalle leikkimään. Enemmän kuin leikit Martan kanssa Hennaa
kiinnostaa Puuman räväkkä olemus. Hän katsoo Puumaa ihailevasti ja kiehnää
hänen vierellään aina kuin vain on mahdollista.
Martta on voimakastahtoinen ja
uskalias lapsi, jonka toiminta aiheuttaa eräänä päivänä todellisen vaaratilanteen. Henna ei saa
kerrottua asian oikeaa laitaa Puumalle saati edes vanhemmilleen kotona. Asia
hiertää Hennaa ja hän pakenee pimeään vaatehuoneeseen. Sinne ilmestyy lauma
uneliaita näätäeläimiä – kenties frettejä – , jotka läsnäolollaan lauhduttavat
Hennan pahimman ahdistuksen.
 |
| Pija Lindenbaum: Henna hiipii piiloon, WSOY 2012 |
– Me voidaan sääliä sinua jos haluat, ne sanovat.
– Saat istua meidän sylissä.
Mutta Henna ei halua.
Hän haluaa vain olla yksin.
Mutta ennen pitkää meno muuttuu
hurjemmaksi, sillä fretit rakastavat riehumista ja niistä on hauska kolhia
itseään ja pudota lattialle.
Ja sitten ovikello soi ja asiat
selkenevät. Hennan kadonnut rakas ämpärikin löytyy.
Ja mikä tärkeintä: Puuma on tainnut itsekin oivaltaa, että hänen pitää keskittyä
enemmän lasten kaitsentaan kuin kynsien lakkaamiseen ja netissä notkumiseen. Lindenbaum antaa aikuistenkin olla epätäydellisiä ja siksi niin inhimillisiä hahmoja.
Lindenbaum pääsee hyvin lähelle
herkän lapsen tunnemaailmaa, lapsen itse itselleen aiheuttamia pelkotiloja, mielleyhtymien villejä
assosiaatioita ja sitä mustaa maailmaa, johon pienikin lapsi voi helposti
syyllisyyden tai henkisen kaltoin kohtelun takia solahtaa aikuisten
huomaamatta.
Erityisen taitava Lindenbaum on eräänlaisen
”psykologisen tilan” ja mielenkuvien ilmaisijana. Perspektiivien ja väriskaalan
muutoksilla ilmaistaan myös vaihtuvia tunnetiloja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti