Jukka Itkonen: Neljän tuulen risteys. Runoja, kertomuksia ja maalauksia. 96 sivua. LampLiteLtd 2011.
lennättävät leijoja Galleria Dixin studiossa 30.9.2012 asti. Uudenmaankatu 19, Helsinki. Avoinna ti–pe klo 11-17 ja la–su klo 12–16.
Lastenkirjailijoista löytyy muutamia taiteen moniottelijoita.
Yksi
heistä on Jukka Itkonen, jonka viime vuosina valmistuneita maalauksia on
parhaillaan esillä Galleria Dixin studiossa Helsingin Uudenmaankadulla.
Itkonen näyttäytyy omaperäisenä naivistimaalarina: näyttelyssä on muun muassa maisemalaalauksia, taiteen innoittajien muotokuvia (Bob Dylan, Jacques Prévert, Hildegard
Bingeniläinen), Kalevalan hahmoja sekä Tansaniaan sijoittuvien maalausten
sarja.
Yksi Itkosen hengenheimolaisista on selvästi Hugo Simberg, ja
muutamista töistä löytyy selvää vaikutevelkaa ja tunnustuksellisuutta Simbergin
tuotannolle, selvimmin öljymaalauksessa Haavoittunut kuolema.
Yksi omista suosikeistani on yksinäistä pirufilosofofia esittävä Saapasnahkatorni.
Jukka Itkonen: öljymaalaus Haavoittunut kuolema, 2006 |
Viime vuonna ilmestyneessä 60-vuotisjuhlakirjassa Neljän tuulen
risteys. Runoja, kertomuksia ja maalauksia on paljon samoja maalauksia kuin mitä nyt on näytteillä Dixissä.
Kirjasta löytyy
intiimiä lapsuudenmuistelua, aktiivisen ja luomisvoimaisen taiteilijan
työpäiväkirjaa ja arkisia havaintoja itkosmaiseen tyyliin – proosarunoja,
tajunnanvirtaa, lyhyitä muistelmia – sekä isän ja pojan intiimejä keskusteluja.
Eräänlaisena Itkosen omakuvana voisi pitää tätä Suuri pöllömies -nimistä maalausta. Itkosella tuntuu nimittäin olevan shamaanin tavoin suora yhteys ihmismielen salaisiin kerroksiin:
Jukka Itkonen: akryylimaalaus Suuri pöllömies, 2008. |
Kirjan mottona on lyhyt runo, joka ilmentää hyvin Itkosen
kokeilunhalua. Kuvataiteen ja
kirjallisuuden lisäksi Itkonen tunnetaan myös lauluntekijänä:
Vakiintunut tyyli.
Ei kiitos.
Ei kalakaan jää vapaaehtoisesti katiskaan.
Kokoelmassa on hyvin aistimusvoimainen syksyruno, joka sopii kuin
nakutettu vaikkapa juuri tähän raikkaaseen syysaamuun.
Runossa Itkonen tiivistää oman jo
lapsena kokemansa sivullisuuden tunteen, kun kirjoittaminen ja itsekseen
oleminen tuntui tärkeämmältä kuin koulunkäynti:
Kuulas, aurinkoinen aamu, punaiset
omenat puussa, sellainen syksy
kuin silloin kouluaikoina kun en mennyt
kouluun, jäin kirjoittamaan
ja kävelin rannalla
runojani, silloin opin yksinäisyyden,
en viihtynyt valtateillä, rannalla
kävelin runojani.
--
Teoksessa on Jukka Itkosen Hannu-veljen jälkisanat, joissa tämä muistelee
pikkuveljen näkökulmasta kapeaposkisen ja huonoruokaisen veljensä lapsuutta ja
nuoruutta. Toiset jälkisanat on kirjoittanut Seppo Knuuttila, joka tarkastelee
Itkosen juhlakokoelman ”poeettista tilaa kotitalosta, sen huoneista,
kerroksista ja ikkunoista lähiympäristöön, leikkipaikoille, kouluun, tehtaan
varjoon, luontoon; ihmisten ilmoille, läheisten luo silloin ja edelleen,
tärkeille kollegoille ja täytekynälle”--
Itkonen on kuvittanut myös yhden lastenrunokirjansa Rinkeli ronkeli (Otava
2001), jonka tussipiirrokset jäljittelevät taitavasti mutta silti riittävän omaperäisesti
Edward Learin limerikkien kuvitusta.
5 kommenttia:
Olen parhaillaan Berliinin kirjailijaresidenssissä ja ilokseni huomasin, että Itkonen oli täällä viime viikolla. Kai se nyt oli sama Itkonen, eihän hänenlaisiaan ole monta?
Tämä ei liity yhtään mihinkään, mutta minusta on hauska nukkua sängyssä, jossa Itkonen nukkui viime viikolla ja syödä Itkosen jättämää leipää ja tomaatteja.
Lievää faniutta ehkä havaittavissa.
Minusta Itkosen maailma ei ole pieni. Se on suuri - suurempi kuin niillä, jotka pitävät sen kuvia miniatyyrinä.
MV
Voi kuinka hauskaa!
Juu, kyllä Itkonen oli Berliinin residenssissä, tämän kuulin Galleria Dixistä kun viime viikolla olin näyttelyn katsastamassa.
Hyvää työvirettä vaan sinne Berliiniin. Rouva Huu suuntaa sinne syyslomalla koko perheen kanssa.
MV: Tuo otsikko oli suoraan yhdestä Itkosen juhlakokoelman runosta. Olisi vissiin pitänyt laittaa totuttuun tapaan sitaatteihin.
Mutta pieni on siis aina kaunista ja minun mielestäni Itkonen laittaa luupin alle aina pienen siivun maailman pienistä ihmeistä, eli sikäli kuvastaa kyllä hyvin hänen filosofiaansa tämäkin otsikko.
Olen pariinkin otteeseen tarttunut oppilaiden kanssa runonrustaamiseen Itkosen Rinkeli Ronkelin kautta: tutkimme rimelikkejä :) ja muokkasimme helpon rimelikki-kaavan, jonka avulla jokainen sai rakennettua kerrassaan yllättäviä ja hauskoja omia rimelikkejä. Laadimme kuvituksen myös Itkos-tyyliin, pelkistäen pelkällä mustalla vesivärillä. Nidoimme pienet monistetut rimelikki-kirjaset kaikille muistoksi. Kerran lähetimme yhden näytekappaleen Jukalle itselleen ja saimme aivan upean kirjeen ja palautteen häneltä takaisin. Oli mahtava rojekti, helppo työstää upeista Itkosen eväistä! :)
t Kirsi P
Lähetä kommentti