torstai 29. marraskuuta 2012

Viides kerta toden sanoi




Järjestyksessä jo 15. Suomen Kirjasäätiön jakama, 30 000 euron suuruinen Finlandia Junior –palkinto on hetki sitten myönnetty kuvittaja-kirjailijalle ja graafiselle suunittelijalle Christel Rönnsille (s. 1960) hänen kuvakirjastaan Det vidunderliga ägget (Schildts & Söderströms).
Rouva Huun laskujen mukaan Rönns on ollut ehdolla  jo viidesti, tämänpäiväisen voittoisan teoksen lisäksi aiemmin seuraavista lastenkirjakuvituksista: vuonna 2010 Katarina von Numers-Ekmanin kuvakirjaan Konrad och Kornelia, 2007 Jukka Itkosen runokuvakirjaan Taikuri Into Kiemura,  2003 Tuula Kallioniemen  saturomaaniin Tule takaisin pikku nalle sekä vuonna 2000 Iiro Küttnerin satukirjaan Taljantti, lempeä jättiläinen.
Rönns työskentelee free lance -graafikkona. Kuvittajan uransa hän aloitti 1990-luvulla. Varsin nopeasti hän on lunastanut paikkansa suomalaisella kuvittajakentällä.
Hänen tyylinsä ei ole järin suomalainen: vertailukohtaa voi mielestäni hakea ruotsalaisesta ja brittiläisestä, karrikointia ihmishahmoissa suosivasta ja "letkeästä" kuvitustyylistä. 

Rönns on pysynyt uskollisena tyylilleen: hän ei ole tempautunut retrotyylin tai muiden ohimenevien kuvitusmuotien vietäväksi, vaan malttanut tyytyä kehittämään omaa leimallista ja tunnistettavaa käsialaansa uusilla nyansseilla. 
Rönns tunnetaan hyvin myös Ruotsissa, missä hän on kuvittanut helppolukuista  Helena Brossin 1 B -sarjaa, jota jostain kumman syystä on suomennettu Tammen kautta vain pari-kolme osaa!
Rouva Huulla oli ilo tutustua Rönnsiin Satusaari–antologian toimitustyön yhteydessä.
Hänen akvarellikuvituksensa kahdeksanosaisen kokoelman moniin satuihin, tarinoihin ja runoihin olivat vertaansa vailla. Kuvittajana hän oli käänteissään samanaikaisesti nopea, kurinalainen ja alati uusilla riemastuttavilla tulkinnoilla yllättävä fantastikko.

Rönnsin rohkeudesta tarttua hyvinkin erilaisiin kuvitustöihin kertovat esimerkiksi Jaakko Heinimäen Suomen lasten Raamatun kuvitus vuonna 2008, Mia Evilammen & Rita Nygrenin opasvihkosen Lähde lentoon, Iiris. Kertomus HIV:istä lapsille -kuvitustyö (Suomen AIDS-tukikeskus 1999) sekä kuvitukset Kirsi Kunnaksen runoklassikoihin (mm. Tapahtui Tiitiäisen maassa, Tiitiäisen runolelu ja Kani Koipeliinin kuperkeikat). 

Rönns on myös kuvittanut viimeisimmän Sinikka & Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli -kirjan.

 Det vidunderliga ägget on arvioitu Lastenkirjahyllyssä kesäkuussa.

Lastenkirjahylly ja rouva Huu onnittelevät lämpimästi Christel Rönnsiä. 
Kirja ilmestyy Mirjam Ilvaksen suomennoksena, nimellä Perin erikoinen muna, joulukuun puolivälissä. 


2 kommenttia:

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Kirja ilmestyy S&S:n kevätkatalogin mukaan tammikuussa Mirjam Ilvasin suomentamana nimellä Perin erikoinen muna.

Essi kirjoitti...

Rönns on aivan upea kuvittaja!

Jostakin luin, että suomenkielinen kirja tulisi ulos jo joulukuun puolessa välissä. (Kustantaja on pannut painokoneisiin vauhtia, kun kirjalle napsahti palkinto...)