Viime
syksyn kuvakirjojen muuttobuumi näkyy nyt myös lastenromaaneissa.
Tapani Baggen jo kahdeksanteen osaan yltäneessä Kaisa-sarjassakin nimittäin muutetaan.
Isä ja Kaisa muuttavat Sirkan, isän uuden tyttöystävän, luokse. Aiemmat sarjan osat ovat ilmestyneet
helppolukuisessa Keltanokka-sarjassa,
mutta nyt Kaisa-sarja on pessyt kasvonsa ja uusin osa ilmestyy aivan ”itsellisenä”. Aiemmista
osista ei kirjan takakannessakaan ole mainintaa, mikä on vähän outoa.
Tapani
Bagge on Kaisa-kirjoissa näyttänyt toisen luontonsa: kovaksikeitettyjen
gangsteridekkareiden ja ronskin-karhean poikakuvauksen rinnalla hän kirjoittaa
sydämeen käyvästi ja niukoin vivahtein isän ja tyttären pienperheen
arjesta.
Kaisa-sarja on hyvä todiste siitä, kuinka lukutaidon ensivaiheisiinkin
voi kirjoittaa jo kokonaisen tarinan, johon on helppo samastua. Bagge ei tykitä
äkkikäänteisellä dialogilla ja venkoilevilla sanaleikeillä, vaan houkuttaa lapsilukijan
viipyilemään myös tunteiden ja tunnelmien äärellä.
Sinä aamuna aurinko ei paistanut.
Se oli vetänyt paksun tumman
pilven naamansa eteen. Minunkaan
ei tehnyt mieli nousta sängystä.
Vedin täkin korvilleni ja olin
nuk-ku-vi-na-ni.
Kaisaa
muuttaminen uuteen kotiin luonnollisesti jännittää, jopa siinä määrin, että hän sairastuu jännityksestä,
huolesta ja kaiken uuden omaksumisesta. Mutta onneksi isä ja Sirkka ymmärtävät
Kaisaa, ja itse asiassa Kaisastakin on ihan lystiä ottaa uusi koti ja oma huone omaksi
ihan kaikessa rauhassa.
Kaisa-kirjoissa ei anneta juurikaan
viitettä siitä, mille vuosikymmenelle tapahtumat sijoittuvat. Itse koen, että
Bagge ammentaa paljon omasta 1960–70-luvuille ajoittuvasta lapsuudestaan, mutta voihan kyse
olla nykyajastakin ja leppoisan elämäntavan omaksuneista samanmielisistä
ihmisistä, joita kiire ei hetkauta lainkaan.
Kiireetön
elämä konkretisoituu myös Sirkan harrastuksessa: hänellä on piharakennuksessa
dreija, ja Kaisakin pääsee kokeilemaan saviastian tekemistä!
Kun isä tuli pyytämään meitä iltakahville, sade oli loppunut ja minulla oli kulho melkein valmiina. Ei se kaunis ollut, vaikka isä sitä kehuikin. Mutta olin tehnyt sen itse.
Sirkan kotitalon kerrotaan olevan ”kaupungin toisella laidalla”, mutta
arvatenkin kyse on aika pienestä kaupungista, ja lapsen käsitys mittakaavasta
on tietysti aina omanlaisensa. Vihjettä tähän annetaan, kun vanhan kotipihan
kaverit tulevat pyöräillen moikkaamaan Kaisaa uuteen kotiin.
Kaisa
joutuu määrittämään uuden perhetilanteensa myös paitsi itselleen myös kavereilleen. Pasi kysyy: ”Muuttuiko sinun isäsi ja Sirkka oikeasti susiksi,
kun ne muutti yhteen?”, viitaten näin vanhan kansan käsitykseen avoliitossa ilman papin aamenta elävästä
pariskunnasta.
Vähitellen
Kaisa hoksaa, että ulkosaaristossa elävä oma äiti jatkaa olemassaoloaan
Sirkasta huolimatta. Tämänkin Bagge osaa nivoa kirjan päätökseen vähäeleisesti
mutta tunteikkaasti, kun Kaisa kirjoittaa äidilleen uudesta kodista ja jää
odottamaan kirjettä.
1 kommentti:
Ruokonen on todella taitava kuvittaja, ihailen hänen uniikkeja omia kirjojaan Eläinten kaupunkeja. Baggeen meidänkin on ollut tarkoitus tutustua leikki-ikäiselle sopivammalla kirjalla.
Jopas näitä muuttokirjoja nyt tupsahtelee, mieleeni tulevat uusista esim. Yllin kyllin ja Tompan uusi koti. Tosin aihe on toki hyvä ja tärkeä, lapsi voi kokea suurta stressiä kodin vaihtuessa ja kirja auttaa siinä varmasti.
Lähetä kommentti