Mainio maanalaisseikkailu, kautta kruunupään peruukin ja Ehrensvärdin miekan!

Sanna Isto: Maan alaiset, kuvittanut Sami Saramäki, 335 sivua, WSOY 2016.

Hannele Huovilla on lastenruno, jossa ”Maan alla on matojen makuuhuone, / musta, hiljainen tupa”.

Tinka ja Taika -kirjoistaan aiemmin tutun Sanna Iston kevään uudessa saturomaanissa maan alta löytyy pulskien matojen lisäksi myös jotakin ihan muuta.

Luettuani Maan alaiset en voi kuin ihmetellä sitä, ettei Suomenlinna ole aiemmin päässyt näin näyttävästi arkea, fantasiaa ja paikallishistoriaa luontevasti yhdistävän lastenromaaniin miljööksi.

Vanhan linnoituksen maanpäälliset osat olivat aina olleet Metulin rakkainta Suomenlinnaa. Ruohokattoiset muurit ja satulinnamaiset sakarat. Mutta linnoituksen maanalaisiin osiin, sinne minne päivänvalo ei paistanut, hän ei ollut koskaan suostunut astumaan jalallaan. Hän oli uskaltautunut vain Susisaaren pohjoispäässä sijaitseviin käytävänpätkiin, niihin joihin jokainen turisti ensiäisenä kurkistaa. Mutta ne eivät olleet säkkipimeitä eivätkä pelottavia niin kuin monet muut syvälle linnoituksen syövereihin ulottuvat osat, puhumattakaan maanalaisista käytävistä ja jyrkästi pimeyteen viettävistä portaista.

 Suomenlinnan miljöö on tallentunut tunnistettavasti kuvitukseen. Sami Saramäen
kuvitusta Sanna Iston saturomaaniin Maan alaiset (WSOY 2016). 

Metuli, oikealta nimeltään Merituuli Miete, näkee unta, jossa isokokoinen rotta puree häntä. 

Herätessään hän tajuaa joutuneensa oikullisen muodonmuutoksen ja vaihtokaupan uhriksi. Hänestä on tullut erwin, hänellä on neljä jalkaa ja suippo kuono. Hulluinta on, että Metulin perhe ei huomaa vaihdosta lainkaan, sillä Lisko  erwin on vaihtokaupassa ottanut Metulin ihmishahmon. 

Lisko on huomattavasti räyhäkämpi persoona kuin ”maahan tuijottelija” Metuli, joka viihtyy parhaan  kaverinsa, Aman, seuraa lukuunottamatta mieluiten yksinään. Metulin perhe paneekin "Lisko-Metulin" muodonmuutoksen ja äkillisen tuittuilun ja räävin kielenkäytön alkavan murrosiän piikkiin.

Oliko oikeastaan mikään niin kuin Metuli oli kuvitellut? 

Suomenlinna ainakaan ei ollut sellainen kuin hän oli luullut. Maa hänen jalkojensa alla ei ollut tukeva tanner, se oli toisenlaisen maailman katto. Pimeä ei ollut pimeää vaan vain erilaista valoa. Entä hän itse? Oliko hän itsekään sellainen,  kuin oli uskonut olevansa? – – 

Erwinit kuuluvat Suomenlinnassa 1700-luvulta lähtien asuneeseen vyötiäisten (aik. armadillojen) ja ihmisten risteytymänä syntyneeseen  heimoon, joka on tarkka sukujuuristaan ja rakastaa materiaa. Maan alle onkin kertynyt mittavat valikoimat entisaikojen ja nykypäivän aarteita, turisteilta ja Suomenlinnnan asukkailta unohtuneita tai heidän hukkaamiaan esineitä.

Erwinit ovat saaneet nimensä näitä omituisia mutanttieläimiä tutkineen saksalaisen luonnontieteilijän, Erwin Fürthchegott von Bambergin, mukaan. Vaihtokauppoja ihmisten kanssa ei ole tehty yli 200 vuoteen, viimeisimmät muodonmuutokset ajoittuivat Suomen sodan  kahinoihin Viaporissa. 

Isto piilottaa seikkailun lomaan ehtaa tietoa Viaporin historiasta.

”Meillä on puhuttu tästä koulussa”, Metuli kertoi. ”Opettaja sanoi, että vielä tänäkään päivänä ei voida käsittää, miksi linnoituksesta käsin ei puolustauduttu”.

– – Metuli tunsi itsensä aivan voimattomaksi. Hän oli juuri saanut harteilleen raskaimman mahdollisen taakan: sellaisen, jota kukaan muu ihminen koko maailmassa ei jakanut hänen kanssaan. Silä kukapa olisi voinut edes kuvitella, ettei komendantti Cronstedtin saappaissa ollutkaan astellut kokenut upseeri, niin kuin kaikki olivat olettaneet. Metuli käsitti nyt, että jo ennen kuin venäläiset olivat hyökänneet, komendantti Cronstedtin kimppuun oli hyökätty. Ei mereltä, vaan maan alta.

Maan alaisten yhtenä taitavasti työstettynä pääteemana kulkee lapsuudesta nuoruutta kohti kurkottelevan yksilön identiteetin rakentuminen sekä tämän suhteet läheisiin, ystäviin ja perheeseen.

Metulin boheemin ydinperheen vastinparina kuvataan Aman pienperhettä, johon kuuluvay vain äiti ja Ama. Aman mielestä ”Ihminen tarvitsee perheenjäseniä, ettei heti paljastuisi jokaisesta suklaanäpistyksestä tai rapaisesta jäljestä keittiön matolla.”

Vaikka Metulin välit isosisko Monnaan eivät ole kovin läheiset, niin Monnan muodonmuutoksen uhka saa Metulin toimimaan jopa oman henkensä kaupalla. Metuli saa tukijakseen Limpun, ruoalle person ja sydämeltään kokoaan huomattavasti suuremman erwinin.

Teos on varmasti todellinen helmi saaren vakituisille asukkaille, joille kirjan tapahtumapaikat ovat kiemurtelevia polun mutkia ja turisteilta suljettuja salapaikkoja myöten tuttuja. Lukija saa tietää, että Suomenlinnassa asuvia lapsia ja nuoria harmittaa, ettei saarella voi harrastaa rullaluistelua  eikä kävellä paljain jaloin, koska turistit rikkovat niin paljon lasia saaren luontoon.

Satunnaisen Suomenlinnassa kävijän riemuksi kirjan sisäkansissa on myös selkeä kartta tapahtumapaikoista. Toivonkin hartaasti, että Sanna Iston kirja päätyy Suomenlinnan turistimyymälän vakituiseksi myyntiartikkeliksi! 

Sami Saramäen tarkkapiirteinen kartta näyttää saturomaanin tapahtumapaikat ja niiden väliset etäisyydet. Sami Saramäen kuvitusta Sanna Iston saturomaaniin Maan alaiset (WSOY 2016). 

Isto kirjoittaa vetävästi, mutta sopivan verkkaisesti. Juonenkäänteitä ei vyörytetä lukijalle, vaan rytmi on välillä nautinnollisen viipyilevä ja mielikuvitusta kutkuttava. 

Vastaavan kaltaisesta, monenikäisiä fantasian ystäviä kiinnostavasta tuhdista kotimaisesta saturomaanista onkin aikaa. Lähimpänä verrokkina mieleen tulee yli kymmenen vuoden takaa Kaija Pispan Meiramiina ja metsän prinssi (WSOY 2004).

Sami Saramäen kuvitus kruunaa viimeistellyn kokonaisuuden. Saramäki on tehnyt kunkin luvun alkuun yhden palkkimaisen kuvituskuvan, joka sopivasti vihjaa tapahtumista ja tunnelmista mutta ei silti zuumaa keskushahmoja lähelle ja näin kukin voi työstää niitä mieleisikseen.  Sen sijaan Suomenlinnan miljöö näkyy tunnistettavana ja tarkkana.  

 Vyötiäistä muistuttavat erwinit ovat kukin omannäköisiään persoonia, mutta siluettikuvissa piirteet häivytetään kokonaan. Sami Saramäen kuvitusta Sanna Iston saturomaaniin Maan alaiset (WSOY 2016). 

Maan alinen toinen todellisuus on toki aina ollut lastenkirjallisuudessa suosittua, lähtien Lewis Carrollin tänä vuonna 150-juhlavuotta viettävästä Liisan seikkailut ihmemaassa -klassikosta lähtien. 

Maria Turtschaninoffin Underfors-romaanissa (Söderströms 2010, suom. Helsingin alla, Tammi 2012) murrosikäinen tyttö pääsi Helsingin alla sijaitsevvaan peikkojen valtakuntaan. Ilmeisen selvästi Salla Simukan ensi syksynä ilmestyvässä Salla Simukan Sisarlassa (Tammi) tehdään kunniaa Ihmemaan Liisalle, sillä 11-vuotias Aliisa putoaa lumikinosten läpi toiseen maahan, Sisarlaan, kokeakseen siellä monia seikkailuja.