perjantai 8. joulukuuta 2017

8. luukku: Tuhmien listalle on vaikea päästä, oppii Pikkiriikki













Hannele Lampela & Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikin talvi, 58 sivua, Otava 2017.








Lastenkirjoissa on nyt paljon reippaita, karismaattisia toimen tyttöjä.


Hannele Lampelan & Ninka Reitun Prinsessa Pikkiriikki seikkailee toisessa osassa talvisissa maisemissa. 

Mukana vauhdissa ovat paras ystävä prinsessä Pöjöläinen, taikakoira Makkara ja pikkkuveli Urpo.

Myös  Elina Hirvonen ja Mervi Lindman ovat  tänä vuonna luoneet uuden charmantin tyttösankarin, Prinsessa Rämäpään (Prinsessa Rämäpään talvitaika, Tammi 2017). 

Kummassakin kirjassa tytöt ovat oikeasti  ihan tuiki tavallisia pikkutyttöjä. 

Prinsessan kruunu on heille vähän kuin sädekehä, joka tuo tavalliseenkin arkeen vähän säihkettä. Pikkiriikin ja Rämäpään vanhemmat suhtautuvat tyttöjen kommelluksiin, keppoisiin ja tempauksiin huumorilla.  

Kun Pikkiriikkiä katselee, voi ehkä arvata, ettei hän olekaan ihan mikä tahansa prinsessa: hänen koipensa ovat laihaakin laihemmat, mekossaan on aina muutama läntti pinaattisoppaa ja hiuksetkin ovat vähän takussa, koska Pikkiriikki ei tykkää tukan kampaamisesta sitten yhtään – ei vaikka siihen laitettaisiin miten paljon Niiskuneidin kampaussuihketta tahansa. 
Pikkiriikin hymy kuitenkin ulottuu korvasta korvaan ja silmät ovat päivänsäteitä täynnä, ja kaikkihan me tiedämme, että se on oikeastaan ainoa juttu, millä on mitään väliä prinsessahommissa.
 
Lampela leikittelee hauskasti sadunkerronnan kliseillä. Tekstissä on hyvä poljento, ja kirja on onnen omiaan ääneen luettavaksi. 

Ensimmäisessä tarinassa Pikkiriikki hermostuu Urpoon ja suunnittelee myyvänsä pikkuveljen kirpputorilla. 

Toisessa tarinassa Pöjöläinen ja Pikkiriikki laskevat lumiautolla hurjasta hyppyrimäestä.



Lumiauto kiitää huimaa vauhtia hyppyristä. Ninka Reitun kuvitusta Hannele Lampelan tekstiin lastenkirjassa  Prinsessa Pikkiriikin talvi (Otava 2017). 


Kolmannessa tarinassa virittäydytään joulun odotukseen. 

Pikkiriikillä ja Pöjöläisellä on tiukat paikat, ”sillä ennen joulua piti aina olla ihan SUPERHYPERKILTTI, eikä tippaakaan mielikuvitusta mukana”.

Niinpä tytöt kyseenalaistavat koko kiltteysvaatimuksen. 

He päätyvät tuumailuissaan siihen, että joulupukkikin on itse asiassa vähän tuhma,

Ei ollut sopivaa tulla kutsumatta kaikkien koteihin ja tuoda heille kaiken maailman tavaroita, joita he eivät välttämättä edes halunneet. 
Viime vuonna Pikkiriikin kotiin oli tuotu esimerkiksi uusi imuri, ja sellaisella ällötyksellä Pikkiriikki ei tehnyt yhtikäs mitään. 
Pöjöläisen äiti oli saanut uuden vaa´an ja kiukutteli sen vuoksi joka aamu, ei ollut kovin mukavasti tehty sekään.

Tytöt päättävät siis jakaa lahjoja myös tuhmille, esimerkiksi Räkä-Eetulle, joka aina jallittaa tyttöjä leikeissä.



Jenssenintäti liikuttuu vallan kyyneliin saadessaan tontuilta joulupaketin.
Ninka Reitun kuvitusta Hannele Lampelan tekstiin lastenkirjassa Prinsessa
Pikkiriikin talvi
(Otava 2017). 



Tytöt kiertävät tontuiksi pukeutuneina naapurustossa jakamassa leipomiaan joulupipareita. 

Osansa saavat niin Jenssenintäti kuin lumipalloja vihaava setäkin. 

Suurin ihme on se, että Räkä-Eetukin vaikuttaa piparilahjan saatuaan ihan tavalliselta pojalta.

Illan tullen Pikkiriikki saa vieraaksi Joulupukin, joka kertoo, että tuhmien listalle on vaikea päästä: 

Jos ihan totta puhutaan, ei se lahjojen saanti ole kiltteydestä kiinni – kaikkein tuhmimmillekin minä vien vähän ilomieltä seuraavaan vuoteen. Kaikki lapset ja aikuiset ovat minulle yhtä tärkeitä.



Ei kommentteja: