perjantai 22. joulukuuta 2017

22. luukku: Joulu syntyy keittiössä ja askarrellen













Outi Loimaranta & Marjo Koivumäki: Oi ihana joulukuu, Otava 2017.

Miia Seppälä: Kanelin tuoksua ja tähtinauhaa. Tee itse ihana joulu, Moreeni 2017.







Kädentaitobuumin ansiosta Suomessa ilmestyy nykyisin entistä enemmän kotimaisia joulukirjoja oman näköisen joulun tekemisestä. 

Vielä muutama vuosi sitten tarjonta oli valtaosin käännösten varassa.


Toki herraskainen, muun muassa ruotsalaisen Carl Larssonin kuvituksissaan luoma sadan vuoden takainen jouluidylli kuultaa läpi näidenkin kirjojen joulukuvastosta, hillityn valkealla maalaisromanttisella nykysilauksella päivitettynä.


Oi ihana joulukuu -kirjan   johdannossa todetaan:



Joulu tulee moneen kotiin. Se tulee kerrostalon kuudenteen kerrokseen, lumettoman kaupungin keskelle. Se löytää tiensä tiiliverhoilun  rivitalon avaraan olohuoneeseen, vaaleanvihreäksi maalattuun rintamamiestaloon ja palvelukodin hiljaisille käytäville.

Kirjassa vieraillaan erilaisissa jouluihmisten kodeissa, ja samalla annetaan askartelu-, sisustus- ja jouluruokaideoita joulun odotuksen eri vaiheisiin.

Marjo Koivumäen valokuvakuvitus on silmäkarkkia ja kannustaa kuin huomaamatta tavoittelemaan samanlaista idyllin ja tunnelman luomista myös omalta kotisohvalta. 



Oi ihana joulukuu -kirjasta löytyy myös tonttuovi! Marjo Koivumäen
valokuvakuvitusta  Outi Loimarannan kirjaan Oi ihana joulukuu (Otava 2017). 



Ohjeet ovat selkeitä ja mukana on ilahduttavan paljon lasten kanssa toteutettavia askarteluita ja pikkupuuhia.

Suomalaiset jouluperinteet kulkevat sopuisasti rinnakkain brittiläisten ja amerikkalaisten joululahjasukkien ja Merry Christmas -joulutoivotusten kanssa.

Kirjan lopussa on lista sadasta ihanasta jouluun liittyvästä asiasta.



Kanelin tuoksua ja tähtinauhaa. Tee itse ihana joulu -kirja keskittyy alaotsikkonsa mukaisesti edellisen kirjan sisustuslehtimäisiä kotinäkymiä enemmän askarteluun, puuhasteluun ja tunnelman luoiseen.

Sisällysluettelossa on jo jouluaskareet ryhmitelty selkeästi 1) herkut, 2) rautalanka- ja lankatyöt, 3) kynttilät, 4) luonnonmateriaalityöt ja 5) paperikoristeet ja lahjojen paketointi.

Miia Seppälä kehottaa pitämään joulun aikaan erityistä joulupäiväkirjaa, johon voi kirjata ylös joulun valmistelut ja suunnitelmat kutsuttavista jouluvieraista, joulutarjoiluista ja itse valmistettavista lahjoista.

Askarteluohjeet ovat juuri yksinkertaisessa pelkistämisessään kauniita.



Yksinkertainen herkkä enkeli syntyy helpon näköisesti kahdesta rautalangan pätkästä. 
Kuvituskuva Miia Seppälän kädentaitokirjasta Kanelin  tuoksua ja tähtinauhaa.
Tee itse ihana joulu
 (Moreeni 2017).


Sanottakoon tässä, että olen itsekin viime viikot vääntänyt rauta- ja kuparilankaa metrin jos toisenkin...


Tässäkin kirjassa on huomioitu kiitettävästi se, että joulutunnelmaa voi nostattaa yhdessä monenikäisten lasten kanssa. Tarvikkeet löytyvät luonnosta tai rautakaupasta, eikä niihin vaadita kalliiiita askartelukaupan tarvikkeita.




Ei kommentteja: