sunnuntai 23. joulukuuta 2018

24. luukku: Seimen äärellä















Martta Wendelin: Joulun ilosanoma, Otava 1955. 



Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Jukka Petäjä kutsuu lauantaiesseessään jouluseimeä kristinuskon synnyn pysäytyskuvaksi:
Ohi kiitävään hetkeen kätkeytyy ikuisuus. Jouluseimi on nimittäin kristin­uskon synnyn pysäytyskuva, historiallinen still-kuva. Jouluevankeliumi tulee sananmukaisesti lihaksi aaton lähestyessä. Vege-versiota siitä ei ole saatavilla.

Sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. 
Martta Wendelinin kuvitusta kuvakirjaan
Joulun ilosanoma (Otava 1955). 



Martta Wendelinin (1893–1986) joulukuvasto antoi suomalaisille aina 1950-luvulle asti ikonisen ja ihanteellisen  joulun mallin.

Wendelinin joulukuvasto sai hänen ikätoveriaan ja kuvittajakollegaansa Rudolf Koivua (1890–1946) laajemman levikin:  Wendelinin piirsi yli 600 joulukorttia ja lukuisia joulupostimerkkejä, ja tähän verraten Koivun piirtämien postikorttien määrä jäi pienemmäksi.  



Tietäjät kiirehtivät tervehtimään vastasyntynyttä. 
Martta Wendelinin kuvitusta kuvakirjaan 
Joulun ilosanoma (Otava 1955).



Kumpikin kuvitti paljon myös joululehtiä.

Wendelinin kuvituksissa toistuu madonna-aihe. Hän kuvasi myös uurastavat naiset madonnan kaltaisina, arjen vaatimattomista oloista pyhään tilaan kurkottavina sankarinaisina.


Martta Wendelinin kuvitusta kuvakirjaan 
Joulun ilosanoma (Otava 1955).



Tämä jouluevankeliumin perustarinan toistava kuvakirja on varmasti ilmestyessään ollut kustantajallekin painoteknisesti nelivärikuvituksensa takia iso panostus. 

Uuden vuosituhannen modernin joulun viettäjäkin tavoittaa siitä alkuperäisen hartauden tunnun. 















1 kommentti:

Pikku Pia kirjoitti...

Tämä kuvakirja on ehken kaikkein kaunein ja puhtain omistamani. Selkeytetyt tekstit toistavat niin kovin tuttuja Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien jakeita, hieman runolliseenkin tapaan, kuitenkaan koreilematta. Hellyttävä teos, jonka tarina ei nuivetu ja jota voi kernaasti lukea joulukuun halki tammikuun loppiaiseen saakka. Omani ehyt kirppisaarre muutaman vuoden takaa <3