lauantai 1. toukokuuta 2010

Lapsiperheen leppeää arkea Tompan kanssa


Kristiina Louhi: Tomppa ja Kummaa. 29 sivua. Tammi 2009.

Kristiina Louhi: Tomppa ja Taatelin maito. 29 sivua. Tammi 2010.





Kristiina Louhen vuonna 1993 alkanut Tomppa-sarja on karttunut jo 13:nteen osaansa. Mutta tämä tuttikansan kirjsankari on jäänyt taapero-ikäiseksi, toisin kuin Louhen toinen kuvakirjasankari Aino, joka varttui sarjan (1984-1996) kuluessa uhmaikäisestä tytön tylleröstä toimeliaaksi koululaiseksi.

Louhen valinta on viisas ja selittyy osittain kuvittaja-kirjailijan omassakin elämässä tapahtuneilla muutoksilla. Siinä missä Aino-kirjat syntyivät Louhen oman lapsiperheen arkisen kaaoksen keskellä, Tomppa-kirjat ovat ilmestyneet siinä vaiheessa, kun omat lapset ovat jo olleet aikuistumassa.

Kristiina Louhi tunnustaakin tämän päivän Helsingin Sanomien syntymäpäivähaastattelussa, että on tehnyt Tomppa-kirjat enemmän isoäitiperspektiivistä. Vaikka Louhi ei tätä näkökulmanvaihdosta käy itse sen paremmin selittelemään, uskoisin hänen tarkoittavan lapsiperheen arjen Aino-kirjoihin verrattuna armeliaampaa ja hivenen kaihoisaakin tulkintaa. Hän haluaa muistuttaa nykyisille uran ja kodin vaatimusten välillä tasapainoileville vanhemmille, että hetkeen tarttuminen, lapsen pienien suurien ihmeiden kunnioittaminen on tärkeää.

Kristiina Louhi liittyy runsaalla, monipuolisella ja alati uudistuvalla tyylillään suomalaisen lastenkirjakuvitustaiteen historialliseen jatkumoon Maija Karman tuotannon rinnalle: siinä missä Karma loi sotienjälkeiseen Suomeen uuden tomeran, punaposkisen ja puuhakkaan lapsi-ideaalin, on Louhi tehnyt samaa työtä kuvituksillaan 1980-luvusta eteenpäin. Tietty ihanteellisuus on tyypillistä myös Louhen lapsihahmoille – lastenkirjallisuushan on aina kahden kauppa: lastenkirjojen, joiden toivotaan kiinnostavan suuria lukijamassoja, toivotaan miellyttävän myös aikuisia!

Louhen kuvitusrepertuaari on Maija Karman tavoin erittäin laaja: ensikosketuksen hänen kuvituksiinsa voi saada jo omilla merkinnöillä täytettävässä vauvakirjassa Huomenta maailma, nyt alkaa suuri seikkailu (1987) sekä Hannele Huovin vauvarunokokoelmissa Vauvan vaaka ja Karvakorvan runopurkki. Ja sitten tulevat Ainot ja Tompat, myöhemmin muut Louhen kuvittamat kuvakirjat, Salainen aapinen (2000) ja sitten lastenromaanit…

Ja onhan Tomppakin kasvanut: ensimmäisissä kirjoissa hän ryömii ja ottaa lähituntumaa ympäristöönsä makuaistinsa kautta, nyt Tomppa on jo noussut vakaasti kahdelle jalalle ja hapuilee ensimmäisiä sanojaan. Loogisesti myös kirjojen perspektiivi on kävelemään oppimisen jälkeen laajentunut: niissä on enemmän yleisnäkymiä ja kokonaisia ihmishahmoja, jopa isoina ryhminä.

Tompan maailma on muutenkin avartunut kodin seinien ulkopuolelle: Tomppa ja Kummaa –kirjassa Tomppa viettää kesäistä hellepäivää mummin siirtolapuutarhamökissä ja uusimmassa kirjassa Tomppa ja Taatelin maito perhe lähtee sukuloimaan modernille maitotilalle. On aika kummallista, että nykyaikaista maanviljelyselinkeinoa kiinnostavine koneineen ei ole tätä ennen juurikaan kotimaisissa kuvakirjoissa edes kuvattu!

Tomppa ja Taatelin maito –kirjassa Tomppa on jo mukana itsellisenä toimijana muiden serkkujen puuhissa. Tapahtumantäyteisen ja virikkeellisen vierailun huipentumana Tomppa saa muistoksi serkkupojan nikkaroiman puisen traktorin, joka on pakko ottaa kotona Martti-madon kanssa unileluksi sänkyyn…



Lastenkirjahylly onnittelee tänään 60 vuotta täyttävää Kristiina Louhea!

2 kommenttia:

Essi kirjoitti...

Olen ihmetellyt ihan samaa, ettei lasten maatalokirjoissa oikeastaan koskaan ole nykyaikaista maatilaa, vaan ne ovat jonkinmoisia idealisoituja kotieläinpuistoja. Tomppa ja Taatelin maito olikin varsin tervetullut yllätys!

Nimetön kirjoitti...

Marja kirjoitti:

Tomppa ja Taatelin maito ilahdutti minuakin kovin, ja vein kirjan heti 3- ja kohta 5-vuotiaille sisaruksille. Tämä parivaljakko on päässyt pari kertaa käymään navetassa, joten maatila ei ole ihan vieras ja Tomppakin on tullut aiemmin tutuksi. Kirja viehätti lapsia kovin, ja rehutorni kääntyi ruokatorniksi. Koneet kiinnostivat, ja tietysti jo ensi lukemalla tuli ehdotus, että juuri samanlainen puutraktori pitäisi Aleksinkin saada. Heti ruvettiin miettimään, kuka sen tekisi. Isä joutui siis pähkäilemään, mitä tarvitaan...
Louhen kirjoissa onkin aina mukavia vihjeitä siitä, mitä lasten kanssa yhdessä voi tehdä: laulaa, laittaa ruokaa tai nikkaroida.
Tomppa on jo aika iso tämäntapaiseen katselukirjaan, mutta toivottavasti jatkaa maailman tutkimista, kun Louhella ideoita varmaan riittää.