Reetta Niemelä & Salla Savolainen: Sinisen kärpäsen sirkus ja muita runoja naapurinötököistä. Otava 2010. 40 sivua. Graafinen suunnittelu Maija Vallinoja.
Reetta Niemelä tunnetaan parhaiten Leena Lumpeen kuvittamista Milja-kuvakirjoista, jotka yhdistävät letkeästi kädentaitoja, luontoharrastusta, mökkeilyä ja eri sukupolvien välistä luontevaa yhdessäoloa.
Niemelä on pöllyttänyt viime vuosina lastenlyriikan laidunta: ensin proosarunokokoelmassa Makkarapiruetti (Otava 2005, kuv. Martti Pikkujämsä) ja viime vuonna Ntamo-kustantamon kautta ilmestyneessä Kakaduu-runokirjassa (kuv. Inna Hirvonen), jonka onomatopoeetinen ja oikullinen kielioppi muistuttaa paljon kielen monista mahdollisuuksista ensimmäisen oivalluksen saaneen, oraalla olevaa puhetta tapailevan lapsen kielileikkiä. Niemelä on ujuttanut uuteenkin runokuvakirjaansa yhden Kakaduu-henkisen runon “Kiprunen ja Tupsurainen”.
Edellisiin kokoelmiin nähden kevään uutuutta, Sinisen kärpäsen sirkusta, voisi luonnehtia ilmiasultaan jopa aika tavalliseksi. Mutta se yllättää silti – iloisesti, ja mikä hauskinta, kerta toisensa jälkeen uudelleen!
Kirjanpainajakuoriaiset, kimalaiset, perhoset ja kiiltomadot tulevat runoissa tutuiksi. Niillä kaikilla on omia salaisuuksia, joiden taikapiiriin lukija vihitään:
Metsän vihreä prinsessa
Metsän vihreä prinsessa, kiiltomato. Se odottaa pimeää, ennen kuin työntää toivomuspiparit uuniin.
Lukija pääsee maan matosten ja vähäväkisimpien hyönteisten salaiseen maailmaan ja näkee ihmeitä ruohonjuuren tai männynneulasten tasolta.
Neulasella
Neulasella voi istuskella ja heilutella sarviaan ikivihreän laulun tahdissa jos sattuu olemaan pieni ja vihreänpullea metsän kirva, joka ei osaa tanssia. Odotella rauhassa kilttejä muurahaistätejä, joiden kengät kopisevat oksia vasten. Laulaa itsekin vähän. Voi kuulla kuinka mahtavat pilvet tuuttaavat mennessään ja kuinka puut pyytävät päästä pilvien kyytiin, sillä metsässä niitä kutittaa koko ajan.
Niemelän hyönteisrunot muistuttavat naiivin-lakonisessa tyylissään paljon Risto Rasan luontolyriikkaa. Ja se, ken on aiemmin viehättynyt Maria Vuorion salaviisaista eläintarinoista, ihastuu varmasti ikihyviksi myös Niemelän runoihin.
Sinisen kärpäsen sirkuksen omintakeisuuden riemastuttavin ydin löytyy Salla Savolaisen kuvituksesta. Se ei ole mikä tahansa tusinakuvitus. Savolaisen tekniikkana on nimittäin työläs, vaativa ja hienopiirteinen puupiirroskuvitus, joka antaa Niemelän kokoelmalle – aivan kirjaimellisesti – luonnonmukaisen loppusilauksen. Tällaista herkkua ei ole aikoihin lastenkirjallisuuden kuvituksissa nähty!
Jäyhästä tekotavasta huolimatta Savolainen saa kuvitukset vaikuttamaan kevyiltä, ilmavilta ja ennen muuta eloisilta. Jokainen pienenpieni ötökkä on oma karismaattinen persoonansa. Savolaisen luonnonläheisessä väriskaalassa on jotain määrittelemätöntä retrohenkeä, mutta ei häiritseväksi maneeriksi asti. Värit ja hyönteisten dynaamisuus assosioivat myös afrikkalaiseen primitiviiseen taiteeseen.
Pitkään aikaan mikään uutuuskirja ei ole sykähdyttänyt Rouva Huuta tässä mitassa. Huimaa ja hauskaa.
Reetta Niemelä kertoo kotisivuillaan Sinisen kärpäsen sirkuksen synnystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti