John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa. Suomentanut Laura Beck. 206 sivua. Bazar 2008. 3. painos 2010. Irlantilaisen John Boynen (s. 1971) romaanista Poika raidallisessa pyjamassa on tullut maailmalla todellinen sensaatio. Vuonna 2006 alunperin ilmestynyttä kirjaa on myyty maailmalla jo yli viisi miljoonaa kappaletta. Erityisen suosittu kirjasta on tullut Espanjassa ja kirjailijan kotimaassa Irlannissa.
Meillä Suomessa samanniminen filmatisointi noteerattiin isommalla kohulla kuin varsinainen alkuteos, mutta onpa romaanin suomennoksestakin ilmestynyt Bazar-kustantamon kautta viime vuonna jo kolmas painos.
Kielirajat ylittäville kirjasensaatioille rakennetaan yleensä huolellisesti syntytarina ja niinpä Pyjamapoikakin sai sellaisen. Aikuistenkirjailijana debytoinyt Boyne ei ollut aikeissa kirjoittaa mitään lapsille, mutta tarina vaati tulla kerrotuksi. Boyne kertoo ryhtyneensä kirjoittamaan sitä kuin transsissa. Vähitellen hänessä vahvistui aavistus siitä, että tekeillä saattaisi olla lastenkirja, mutta kukaties aikuisetkin pitäisivät siitä?
Boyne lähetti käsikirjoituksen David Ficklingille, yhdelle Iso-Britannian arvostetuimmalle lastenkirjallisuuden kustannustoimittajalle, joka aikoinaan löysi myös Mark Haddonin läpimurtoteoksen (suom. Yöllisen koiran merkilliset tutkimukset, Otava 2003). Sittemmin – päästyään kirjansa menestyksen myötä kurkistamaan lastenkirjallisuuden sisäpiiriin – Boyne on kertonut hurmioituneensa tämän kirjallisuuden alueen intohimoisuudesta, ammattiylpeydestä ja rakkaudesta kirjaan.
On siis melko vaikea olla ihastumatta tällaiseen mieskirjailijaan.
Entä sitten itse kirja – Poika raidallisessa pyjamassa? Onko siinä aineksia 2000-luvun uuden lapsisukupolven historiallisen tietoisuuden ja tajunnan räjäyttäjäksi Anne Frankin päiväkirjan tapaan?
Lastenkirjallisuuden tutkimus on viime vuosina kiinnostunut tutkimaan lapsuuden erityisasemaa traumoja käsittelevässä kaunokirjallisuudessa. Erityisen huomion kohteena ovat olleet historialliset murroskohdat ja niiden aiheuttamat traumat (mm. holokausti) tai kansalliset tragediat. Alan tutkimusta ovat tehneet muiden muassa Hamida Bosmaijan ja Kenneth Kidd. Boynen romaani tuo esitysteknisessä helppolukuisuudessaan kiinnostavan lisän tutkijoiden aineistoon.
John Boynen romaanin kertojan ääni on naiivi, mikä on tietysti oikeutettua, kun tapahtumien keskiössä on vasta 9-vuotias berliiniläinen pikkupoika. Isän sotilasura on antanut perheelle näkyvän aseman ja vauraan toimeentulon suurkaupungissa. Brunon, hänen teini-ikää lähestyvän isosiskonsa ja kepeään seurapiireilyyn tottuneen äidin elämä kuitenkin järkkyy raiteiltaan. Isä saa tärkeän komennuksen kauas tarkemmin määrittelemättömään paikkaan, joka Brunon korvissa kääntyy muotoon Aus-vitsi, vaikka hän ei ymmärräkään, mitä hauskaa paikassa voisi olla. Siellä isä toimii Hillerin käskyläisenä ja on kovasti tohkeissaan vastuullisesta tehtävästään.
Mutta Bruno pitkästyy nopeasti sosiaalisesti eristettyyn elämäänsä. Hän tekee yhä pidempiä kiellettyjä tutkimusmatkoja pihapiirin ulkopuolelle ja päätyy laajan hiekka-aukean laidalle. Sieltä levittäytyy silmin kantamattomiin jatkuva aidattu alue, jonka toisella puolella on laihoja, harmaakasvoisia ihmisiä, jotka ovat kaikki pukeutuneet raidallisiin pyjamiin. Bruno huojentuu katseen tavoittaessa joukosta myös ikätoverin, pienen Shmuel-pojan, jonka kanssa hän vähin erin ystävystyy.
Aikuinen kirjan lukija haluaisi tavan takaa nipistellä Brunoa havahtumaan todellisuuteen. Voiko 9-vuotias lapsi olla noin tietämätön ja pikkuvanha ympäristönsä tapahtumista? Ajankohdan ja tuon aikaisen lapsikäsityksen huomioon ottaen... luultavasti kyllä. Boyne esittää Brunon vanhemmat vähemmän mairittelevassa valossa. Ainoat vastavuoroisuuden varaan rakentuvat aikuiskontaktit Brunolla on perheen taloudenhoitajaan Mariaan ja tarjoilijana perheessä ajoittain työskentelevään Paveliin, joka asuu aidan toisella puolella. Brunolle läheinen isoäiti, entinen teatteridiiva, on katkaissut välinsä perheeseen protestina poikansa uravalintaan Aus-vitsissä.
Kirjan dramaattinen ja moraalisesti rohkea loppuratkaisu vihlaisee minkä ikäistä lukijaa tahansa. Taitavasti Boyle luo saksalaiselle poliittis-historialliselle tragedialle kuitenkin laajemmat kehykset. Hän tuntuu rohkaisevan lasta kyseenalaistamaan vallitsevan yleisen totuuden ja esittämään aikuisille karujakin kysymyksiä.
Aus-vitsin kaltaisia ihmisiä erottelevia piikkilanka-aitoja löytyy yhä riittämiin. Liikoja alleviivaamatta Boylen kirjasta kasvaakin voimakas suvaitsevaisuuden puolustuspuhe. Havaintojeni mukaan Poika raidallisessa pyjamassa on onneksi päätynyt monien yläkoulujen ja lukioiden kirjalistoille, keskustelun ja oikeudentunnon herättäjäksi.
Tänään vietetään juutalaisvainojen uhrien muistopäivää. Muita aiheeseen liittyviä nuortenromaaneja:
Anne Provoost: Putoaminen. Tammi 1998.
Leena Wallenius: Rosalien laulu. Otava 1999.
Annika Thor: Steffi-sarja: Saari meren keskellä, Lumpeenkukkalampi, Meren syvyyksissä; Avoimille vesille, Tammi 2001–2008.
Viime vuonna ilmestyi Avaimen kustantamana myös uusi kiitetty Carol Ann Leen elämäkerta Anne Frankista: Anne Frank 1929–1945.
Poika raidallisessa pyjamassa -romaanin arvio on muokattu alun perin Onnimannissa 2/2009 julkaistusta kritiikistä.
3 kommenttia:
Luin Boynen romaanin aikanaan tajuamatta, että se on nuortenromaani. Pidin sitä aika kökösti kirjoitettuna ja erittäin epäuskottavana.
Se, että kirja on tarkoitettu nuorelle lukijakunnalle, selittää paljon.
Silti minusta kirjasta puuttuu täysin ajankuva ja saksalaisuus. Perhe ei vaikuta ollenkaan saksalaiselta vaan perusbrittiläiseltä.
Ei kolahtanut yhtään. Ihmettelen yhä kirjan suurta menestystä.
Anneli
Täytyy kyllä olla täysin eri mieltä edellisen kommentoijan kanssa.... Mä tykkäsin kirjasta tosi paljon (ja tiedän etten ole ainoa) enkä pidä sitä epäuskottavana. Ja tämä on just niitä kirjoja, että sitä ei saa leimata nuortenkirjaksi - ihan niin kuin ei Anne Frankiakaan.
Mä olen lukenut tosi paljon ei-fiktiota juutalaisaiheeseen liittyen ja tämä kosketti enemmän kuin ne pahimmatkaan aikuisten kirjat.
Anne Provoostin Putoaminen kannattaa lukea! vaikka se onkin hyvin turhauttava ja välillä ärsyttävästi kirjoitettu. Silti juoni on niin piinaavan hyvä ja päähenkilöä kuvataan niin tarkasti, että tulee sellainen tunne, että tunnen hänet henkilökohtaisesti, että kannattaa lukee.
Lähetä kommentti