Tänään alkavat Lastenkirjainstituutissa Tampereella (os. Puutarhakatu 11 A, toinen kerros) kaikille kiinnostuneille suunnatut lukuvalmennusillat.
Koko syksyn jatkuvan sarjan aloittaa tänään klo 18.15 kirjailija Hannele Huovi, jonka alustuksen otsikkona on Lorutuksesta runoihin.
Vajaan tunnin puheenvuoron jälkeen on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella yhdessä illan aiheesta.
Olen itsekin viime päivät miettinyt näitä lasten kirjallisuuskasvatuksen haastavia kysymyksiä. Minut on kutsuttu Lukukeskuksen kautta Mäntyharjulle puhumaan kahtena peräkkäisenä lauantaina päiväkoti- ja alakouluikäisten lasten vanhemmille koko perheen yhteisestä lukuharrastuksesta sekä siitä, mitä hyötyä ja iloa lukemisesta on koko perheelle.
Mäntyharjulla on viime vuonna otettu käyttöön kirjaston lanseeraama 1.–6.-luokkalaisten lukudiplomi ja tänä syksynä sitä laajennetaan vielä viisi- ja kuusivuotiaisiin. Nuorimpien ei tarvitse tietenkään itse osata vielä lukea: ideana on että heille luetaan päivähoidossa tai esikoulussa tiettyjä kirjoja, ja lukudiplomia voi laajentaa lukemalla kirjoja myös kotona.
Suomalaiset lapset saavat jo äitiyspakkauksessa ensimmäisen oman kirjansa, mutta iltasatu ei ole käsittääkseni enää kaikissa kodeissa hampaiden pesuun rinnastettava, nukkumaanmenoa itsestään selvästi edeltävä rituaali.
Vanhemmat ovat entistä kiireisempiä, ja samaa voi sanoa myös monilla harrastuksilla ja kiinnostuksen kohteilla lastatuista lapsista.
Hokkus-pokkus -ratkaisuihin tuskin on valmista patenttia. Kirjavinkkarit ja kirjastonhoitajat tekevät tärkeää työtään yhdessä opettajien kanssa. Ruotsissa on jo pitkään työskennellyt myös erityisiä kirjallisuuspedagogeja, joiden asiantuntemus on otettu ilolla vastaan kouluissa ja päiväkodeissa.
Nykyinen suorituskeskeinen yhteiskunta korostaa kaikesta tekemisestä saatavaa hyötyä. Lukemisesta saatu suurin aineeton ja näkymätön hyöty – mielikuvitus sekä siitä aukeavat huimat näkymät lapsen elämässä – on niin yliveto ja kaiken lisäksi ilmainen lahja, että toivoisin jokaisen aikuisen haluavan lahjoittaa sellaisen luontaisedun omalle lapselleen.
3 kommenttia:
Hieno kirjoitus ja vetoomus, Rouva Huu!
Haastattelin 90-luvun lopulla kandintyötä varten noin sataa kolmasluokkalaista. Kysyin oppilailta muun muassa sitä, luetaanko heille kotona kirjoja. Neljännes vastasi "ei lueta". Alle kymmenelle prosentille luettiin joka päivä, lähes puolelle luettiin "harvoin".
Luultavasti luvut ovat nykykiireessä vielä karummat. Aikuiset usein kuvittelevat, että siinä vaiheessa kun lapsi osaa itse lukea, ei enää tarvitse lukea ääneen. Ei se niin mene. Aikuisetkin tykkäävät kuunnella ääneen lukemista - saati sitten juuri lukemaan oppineet lapset, joille lukemisen tekniikka (nopeus, sujuvuus) ei vielä ole kunnolla hanskassa.
Luetaan toisillemme, ikään katsomatta!
Komppaan Kirstiä! Ääneen lukeminen on hieno rituaali, jolla on kaikenlaisia hyviä vaikutuksia; kuullun ymmärtäminen, yhteydentunto, yhteyden vahvistuminen, yhteisen kokemuksen äärellä oleminen, läheisyys, luottamus jne. Olen lukenut molemmille muksuilleni teini-ikäiseksi asti, koska he itse sitä halusivat.
Kirjojen aiheista ja tapahtumista syntyy usein keskustelua oleellisista ja vaikeistakin asioista.
Ääneen lukeminen, se lapselle annettu aika ja keskittyminen, tulee takaisin teini-iässä. Jos siihen mennessä ei ole lujaa ja luottamuksellista suhdetta rakennettu, on turha nurkua, ettei teiniin saa enää kontaktia.
Tulipa eilisestä Hannele Huovin alustuksesta kylläinen olo. Saimme kuulla Lastenkirjainstituutin lukuvalmennusillassa CD:ltä, kuinka sikiö kuulee jo kohtuun äitinsä äänen ja muut taustahälyt. Tutkimusten mukaan sikiö oppii myös erottamaan äitinsä äänen ja tunnistaa myöhemmin äidin odotusaikana lukemia runoja ja laulamia lauluja!
Mutta toisaalta saimme myös kuulla, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa oman piltin ... tai murkun... kirjallisuuskasvatusta.
Komeasti Huovi kiteytti, että vuorovaikutus, joka lukiessa syntyy lapsen ja aikuisen välille, on suurin voima maailmassa. Ja tämän puolestahan myös Kirsti ja Anneli hienosti puhuivat omissa kommenteissaan.
Luetaan siis yhdessä ja nautitaan siitä siekailematta!
Lähetä kommentti