keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Myyrä puhemiehenä, eli kuinka lastenkirjallisuus pääsee otsikoihin


Zděnek Miler & Hana Doskocilová: Myyrä puhemiehenä. Suomentanut Kirsti Siraste. 54 sivua. Tammi 2002.

Zděnek Miler: Myyrän satuaarre. Tekstit: Hana Doskocilová. Suomentanut Kirsti Siraste. 100 sivua. Tammi 2011.






Viime viikon tiistaina Iltalehdessä julkaistiin näyttävästi viisivuotiaan pojan äidin haastattelu. Äiti oli hämmentynyt luettuaan pojalleen lastenkirjakerhon kautta tilaamaansa Zděnek Milerin kuvakirjaa Myyrä puhemiehenä.

Kirjassa myyrä myötäelää jänisten kosiopuuhia. Jenni-jänis ei antaudu aivan muitta mutkitta Jonni-jäniksen pauloihin, vaan leikkii vaikeasti tavoiteltavaa. Epäonninen kosija Jonni apeutuu täysin ja uhkaa syödä myrkyllisen kärpässienen. Jonni uskottelee itselleen, että kun Jenni huomaisi Jonnin kuolleen, se tajuaisi vihdoin kuinka paljon Jonni oli Jenniä rakastanut.




Jänisten lovestory päättyy tietenkin onnellisesti ja pian odotetaan jo malttamattomasti perheenlisäystä. Samainen äiti närkästyi myös tarinaan kuuluvista synnytyskuvista, joissa pikkupupun iloinen pää pilkistää äidin haarovälistä.

Kieltämättä kirjan lapsipsykologia töksähtää kärpässienien ja kuolemauhkailujen osalta. Tekstin kömpelyys johtuu varmasti osittain myös siitä, että tarinat ovat ensin tulleet tutuiksi animaatioina, joissa kaikki hoituu paljon puhuvien eleiden ja toiminnan kautta. Animaatioiden pohjalta on sorvattu vasta myöhemmin kuvakirjoja.

Lasten vanhemmat haluavat usein suojella lapsiaan kaikelta pahalta ja ahdistavalta. Isoin menekki onkin ympäripyöreän auvoista ja rikkumatonta idylliä kuvaavilla latenkirjoilla. Yhtä kaikki lastenkirjojen tulee käsitellä myös rankkoja, kipeitä, vaikeita ja kimurantteja aiheita.

Iltalehden haastattelema närkästynyt äiti teki mielestäni poikaansa kohtaan vääryyttä, koska ei halunnut lukea kirjaa pojalleen toistamiseen, vaikka aihe poikaa selvästi kiinnosti.

Lapsi työstää lastenkirjoissa monia häntä hämmentäviä aiheita usein toiston ja kertauksen kautta. Tämä vaatii erityistä herkkyyttä kirjoja lapsen kanssa lukevalta aikuiselta, jolla tulisi olla myös alttiutta heittäytyä mukaan lapsen spontaaneihin keskustelun avauksiin.

Jos aikuinen tietää lapsen erityisen herkäksi, hän tekee mielestäni viisaasti, jos lukee kirjan ennalta ja miettii sitten sen sopivuutta juuri tälle tietylle lapselle.

Ristiriitaisen aiheen edessä aikuinen voi todeta olevansa itsekin hämmentynyt. Lapsi ja aikuinen voivat yhdessä miettiä kirjan juoneen mieluisiaan muutoksia. Aikuinen voi myös todeta, että tosielämässä esimerkiksi tällainen jäniksen kostonhaluinen ja itsesäälinen käytös ei olisi järin viisasta.

Samainen Iltalehden haastattelema äiti halusi myös lastenkirjoihin varoitustekstejä, jos ne sisältävät voimakkaita kohtauksia. Asiasta on sukeutunut jo monipolvinen keskustelu ainakin Vauva-lehden nettisivuilla.

Rouva Huuta vähän naurattaa, että median huomion anastavat nykyisin lähes yksinomaan tällaiset lastenkirjallisuuteen liityvät ylilyönnit ja holhoavat kannanotot.

Koko kirjallisuuden alueen tunnettavuuden ja yleisen statuksen kannalta olisi paljon lystimpää julkaista uutisia, haastatteluja ja katsauksia suomalaisen lastenkirjallisuuden monipuolisuudesta, taitavista ja kekseliäistä kirjailijoista, jotka eri tavoin ottavat kirjoissaan kantaa ajankohtaisiin keskustelun aiheisiin.

Voimakkaat holhoavat reaktiot kertovat osaltaan omaa kieltään siitä, että nykyvanhemmat ovat aika hukassa lasten kirjallisuuskasvatuksen kanssa. Kirjoja ilmestyy Suomessa enemmän kuin koskaan ennen. Toisaalla lasten- ja nuortenkirjakritiikin määrä on vähentynyt, kirjakauppojen valikoimat pienentyneet ja lapsiperheiden yhteinen aika on entisestään niukentunut.

Tähän markkinarakoon Lastenkirjainstituutti lanseeraa Tampereella ensi viikon torstaina alkavat kaikille kiinnostuneille avoimet ja maksuttomat lukuvalmennusillat, joiden tarkempi ohjelma
löytyy instituutin sivuilta.

Myyrä-kirjojen isä Zděnek Miler on täyttänyt tänä vuonna 90 vuotta. Ensimmäinen Myyrä-hahmo syntyi 55 vuotta sitten vuonna 1956. Näiden juhlavuosien kunniaksi Tammi on julkaissut kokoomateoksen Myyrän satuaarre, joka sisältää pieniä anekdootteja Myyrä-animaatioiden ja –kirjojen tiimoilta, ennen Suomessa julkaisemattomia Milerin kuvituksia mm. tsekkiläisiin kansansatuihin ja pikkutarinoihin. Mukana kokoelmassa ovat myös klassikkotarinat Kuinka myyrä sai housut ja Myyrän auto.

11 kommenttia:

Magdalena Hai kirjoitti...

Täytyy myöntää, että ensimmäisen kerran, kun luin tuota nimenomaista Myyrää omakin reaktio oli hitusen järkyttynyt. Mutta lapset ovat lukijoina paljon fiksumpia (tai estottomampia) kuin me aikuiset oletamme. Synnytyksen realistinen kuvaus järkyttää aikuista, koska me olemme tottuneet ajattelemaan, että "sellaiset asiat" hoidetaan piilossa. Lapsi ei ole vielä ehdollistunut tähän.

Lasten kuvakirja on varmasti pehmein mahdollinen kanava isojen ja vaikeiden asioiden käsittelyyn. Kuinka moni vanhempi antaa lastensa katsoa vierestä esim. telkkarin life style -ohjelmia, joissa sama asia näytetään oikeilla ihmisillä, ääniefektien kanssa, siinä silikonien asennuksen ja kevyen iltapäivämurhan välissä? Piirretyn pupun rakkaus- ja perhe-elämä ei niiden rinnalla enää hirvittävän rankalta vaikuta.

Hula-Lula kirjoitti...

En ole kyseistä iltapäivälehden haastattelua lukenut, mutta Myyrä ja hänen puhemiehen tehtävänsä ovat kovin tuttuja.

Olen samaa mieltä Rouva Huun kanssa siitä, että närkästynyt äiti teki vääryyttä poikaansa kohtaan, kun ei halunnut lukea kirjaa uudelleen. Lastenkirjahan tarjoaa lapselle oivan keinon käsitellä hämmentäviä aiheita.

Vai vielä pitäisi olla varoitustekstejä voimakkaista kohtauksista! Mitä ihmeen holhousmeininkiä oikein halutaan? Mielestäni on vanhemman tehtävä tutustua kirjan sisältöön etukäteen ja hän voi sitten ihan itse päättää onko kirja lapselle sopiva (tai jättää kirjan lukematta lapselle, jos on itse liian järkyttynyt siveettömästä tai muusta vastaavasta sisällöstä...)

Ja todellakin, lapsi ja vanhempi voi siinä samalla tarinaa lukiessaan keskustella hämmentävistä seikoista.

Juolahti vaan mieleeni, kun katselin kuvaa kannonnokassa nyyhkivästä poikapupusta, että tuolla tavoinhan lapsetkin reagoivat... Eivät ehkä uhkaa kärpässienen mutustelulla ja kuolemalla, mutta siten, että istutaan nyyhkimässä surkeana ja tuumaillaan ettei kukaan tykkää minusta.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä niin.

Käsi sydämelle. Moniko on kuullut joskus lapsen uhkaavan tyyliin: Mä ammun sut! tai: Mä karkaan enkä ikinä tule takaisin!
Moniko on itse uhkaillut tyyliin: jos et ole kiltisti, niin...
No, jokaisella lienee omat kiristys/uhkailu/lahjontakonstinsa, nuo lastenkasvatuksen perinteiset kulmakivet.
Taas kerran: Kirja on kirja. Äiti on äiti. Isä on isä. Jne... Kirjalla on (onneksi) monta funktiota, parhaimmillaan se tarjoaa lukuelämyksen, kielellistä rikkautta, kuvallista loistoa, syvää filosofiaa...
Vanha totuus on se, että suurin viisaus piilee usein rivien välissä. Ja lapsi, meitä (onneksi) viisaampi, tajuaa sen ellei muuten niin vaistollaan, joka valitettavasti monesti kasvatuksen ja kasvamisen myötä haipuu ja muuttuu ennakkoluuloisuudeksi tms.
Ei voi olla asiaa, josta ei lapsen kanssa voisi puhua. Tyrkyttää ei tarvitse, hassua, mutta aika usein asiat tapahtuvat ajallaan, jos niiden antaa tapahtua.
Lapsi syntyy siitä aukosta, josta se on aina syntynyt. Ei siinä asiassa mitään eheyttämistä tarvita. Sieltä se vain syntyy. Ja ihmismielessä myllertää välillä outoja ja vähemmän miellyttäviä ajatuksia, niin lapsen kuin aikuisen kuin myyränkin. Ehkä niistä selviää helpoiten, jos niistä uskaltaa puhua.
Erään tiedon mukaan Suomessa tekee vuosittain noin 20 lasta itsemurhan. Vaikka myyrän kärpässienen syönnin ei ehkä syvimmillään olekaan tarkoitus johdattaa keskustelemaan lapsen kanssa itsemurhasta, ei se myöskään varmasti ainuttakaan lasta sellaiseen tekoon yllytä.

Kirjavalinnat ovat aikuisen. Onneksi. Ja kuten rouva Huu ehdottaa, on ehkä hyvä selata kirjaa ennen kuin sitä ryhtyy lapsen kanssa lukemaan, jos ennakkoon on huolissaan kirjallisuuden arveluttavasta vaikutuksesta jälkikasvuunsa.

Mieluusti silti iloa ja lämpöä omissa kirjoissaan nykyisin kernaasti tarjoileva

Tuula von Lorukuja

Anonyymi kirjoitti...

Kovasti yrittämällä voi ymmärtää äidin järkytyksen. Silti on hyvin vaikeaa sisäistää sitä ajatusta, että kaikista kirjallisista sankareista juuri Myyrä ja hänen kaverinsa herättävät pahennusta.

(Jänikset eivät taida tietää, että se on haikara, joka tuo vauvat.)

Sari

Paula kirjoitti...

Hieno kirjoitus! Toivottavasti varoitustekstejä ei ruveta lasten- eikä aikuistenkirjoissakaan viljelemään. En halua asua sellaisessa yhteiskunnassa, jossa pitää varoa kaikkea.

Anneli kirjoitti...

Aivan, Tuula von. Käsi sydämelle, kuinka moni muistaa pienenä ja myrtyneenä ajatelleensa: kunhan kuolen, niin kyllä sitten surevat haudallani! Ja katuvat mitä tulivat sanoneeksi/tehneeksi!
Vesta-Linnea -kuvakirjoista yhdessä nimihenkilö juurikin miettii omaa kuolemaansa, kun hänestä tuntuu, ettei keskimmäistä lasta huomata.
Sellainen hullu ajatus näköjään edelleen on voimissaan, etteivät lapset elä samassa maailmassa kuin me muut, vaan jossain sileämmässä ja ristiriidattomassa. Siellä ei ole humalaisia vanhempia, ei riitoja, ei pahaa mieltä. Lapsia ei tehdä luonnonmenetelmällä vaan jotenkin... jotenkin... Eikä kukaan käy kakalla.

Rouva Huu kirjoitti...

KIITOS TÄHÄNASTISISTA VIISAISTA - JA HAUSKOISTAKIN - KOMMENTEISTA!

Rouva Hyyn kirjahyllyssä on yksi kuvakirja, jota hän ei ole parhaalla tahdollakaan halunnut tarjota omien lastensa luettavaksi kun nämä olivat pieniä.

Kyse on Janoschin kuvakirjasta Urhea pikku räätäli (WSOY 1988). Se pohjaa klassiseen kansansatuun räätälistä, joka tappaa seitsemän kärpästä yhdellä iskulla, mutta laajenee ns. harmittoman sadun maailmasta nopeasti sodan mielettömyyden ja asevarustelun pidäkkeettömäksi kuvaukseksi – sekä tekstin että kuvan osalta.

Kehyskertomus ja tarinan lopun lähes raamatullinen moraliteetti eivät mielestäni pehmennä riittävästi tarinan raadollisuutta.

Toisaalta tämä kirja puolustaa mainiosti paikkaansa yläkoulujen ja lukioiden rauhankasvatuksen, etiikan ja elämänkatsomustiedon tunneilla.

Anneli kirjoitti...

Muistan Urhean pikku räätälin! Siinä kyllä aika pahan näköisesti veri roiskuu ja kuolema kulkee.

Hannu Hirvonen kirjoitti...

Jonni-jänö, nuori Werther. Joo...
Myyrä-kirjoista oppii empatiaa ja sympatiaa ja vielä housujen teon kaupan päälle. Milerin hienous on siinä, että hän puhuu suoraan lapsille, tuo opetuksensa tunteiden kautta eikä ole aikuisena huseeraamassa joka välissä.
Noita varoitustarroja kyllä kannatan, sellaisiahan voisi kantaa kunniamerkkeinä rinnassa :).

Puhemies Myyrän jälkiä seuraten,

Hannu

Salla Simukka kirjoitti...

Olen Annelin kanssa samaa mieltä siitä, että pitäisi muistaa lastenkin todella oikeasti elävän tässä samassa maailmassa kuin me aikuisetkin. Muistan ainakin itse lapsuudestani paljon ristiriitaisia ja hankalia asioita ja tunteita, jotka eivät todellakaan kummunneet kirjallisuudesta vaan ympäröivästä maailmasta ja minusta itsestäni - ja pidän kuitenkin lapsuuttani erittäin onnellisena!

Anonyymi kirjoitti...

Myyrä puhemiehenä ei herättänyt minussa eikä lapsessa inho reaktiota.

Sen sijaan Peikonhäntä (Sari Vento, 2007, WSOY) kirjan aihe sai aikaan ensin inho reaktion minussa. Kirja on todella hyvä, käsittelee aihetta "taidokkaasti", suosittelen kirjaa.
Lapsi tykkäsi kirjasta, oli hänelle satu muiden joukossa. Mutta ajatus siitä että joku koskettelee lapsia kammoksuttaa!
T: Sykkerö