maanantai 19. maaliskuuta 2012

Nuortenkirjat suunnannäyttäjinä myös tasa-arvon suhteen
















Tänään vietetään tasa-arvon päivää kirjailija Minna Canthin elämäntyön kunniaksi ja kuluva viikko on myös rasisminvastainen viikko. Nuorille suunnattuja toimintaideoita viikon viettoon löytyy mm. Allianssin, Suomen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestön, globaalikasvatuksen sivuilta.

Suomalaisen nuortenromaanin arvokeskustelu on ollut aina 2000-luvun alkuun asti melko pidättynyttä. Onkin perusteltua sanoa, että erilaiset kulttuurit ovat vasta vähin erin vakiintumassa suomalaisiin nuortenkirjoihin.

Ismo Loivamaa on todennut Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 8 –kirjailijahakemiston (Avain 2012) saatesanoissa, että aihealuetta käsitellään nykyisin eniten ulkomailta adoptoitujen lasten kautta. Tuorein esimerkki tästä löytyy Kirsti Ellilän lastenromaanista Majavakevät (Karisto 2012), jonka päähenkilönä on Kolumbiasta adoptoitu tyttö.

Varhaisimmat modernin suomalaisen nuortenkirjallisuuden monikultuurisuuden kuvaukset juontuvat 1990-luvulle, yksi ensimmäisistä löytyy Pirkko Talvion jugoslavialaisen pakolaisperheen muuttoa Suomeen kuvaavasta lastenromaanista Minä olen Davor (Tammi 1994) ja Marianne Backlénin jamaikalaispojan Suomen-vierailusta kertovasta nuortenromaanista Donovan (WSOY 1995).

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden voikin katsoa olleen edelläkävijä maahanmuuttajien omien tuntojen kuvauksessa. Aikuisille suunnatuissa romaaneissa aihe on noussut näyttävästi esiin vasta 2000-luvulle tultaessa.

Vuosituhannen taitteessa ilmestyivät ensimmäiset rasismia suomalaisen päähenkilöpojan näkökulmasta kuvaavat teokset, kuten Kari Levolan Dumdum (Tammi 1998) ja Marja-Leena Tiaisen Pikkuskini (Tammi 2002). Tiainen on laajentanut aihepiiriä myös rasismin kohteeseen Alex-trilogiassaan (Tammi 2006–2008), joka antaa Itä-Euroopan katulapsille ja terrorismille sekä suomalaisen pakolaiskeskuksen maahanmuuttajille jo inhimilliset kasvot.

Varhaisnuortenromaanien osalta tärkeää asennemuokkausta on tehnyt Tuula Kallioniemi Pätkämäki-sarjan kirjoissa (Otava 2002–2007), joissa kerrotaan ystäväkaksikosta, Totista ja Tiituksesta. Totti ja hänen siskonsa Tintti on adoptoitu Etiopiasta, mutta heidän identiteettinsä on silti suomalainen. Tiitus ei ystävänsä taustaa mitenkään kyseenalaista, mutta hän joutuu usein työstämään aihetta yhdessä Totin kanssa.

Kallioniemi kiteyttää nasevasti Tottiin kohdistetut ennakkoluulot dialogiin. Hän kohtaa rasismia lähinnä ajattelemattomien aikuisten taholta, mutta myös samanikäisten suomalaisten ikätoveriensa taholta, kuten tässä katkelmassa, kun mittaa toisistaan ottavat Totti, Tiitus ja rasistisia ilmauksia pidäkkeettömästi käyttävä Nyssönen kirjassa Totti ja Tiitus: Pätkämäen tarzanit (2007):

– Teikäläisten aivoihin ei taida mahtua kovin monta asiaa yhtä aikaa, Nyssönen naurahtaa. Toisaalta, teikäläiset ovat kadehdittavan nopeita sprinttereitä. Ei kaikkea voi saada.

– Mitkä ihmeen teikäläiset? Totti kysyy.

– No, teikäläiset…

Ensimmäistä kertaa Tiitus kuulee Totin äänen niin viileänä.

– No…kyllähän sä tiedät, Nyssönen sanoo.

– En tosiaan taida tietää, Totti korottaa hiukan ääntään.

– Tyypit hei, älkää nyt, Tiitus kieltää.

– Sähän olet kotoisin sademetsien viidakosta. Sähän olet…neekeri, Nyssönen huomauttaa.

– Ja sä taidat olla karkuteillä jostain suljetulta osastolta, Totti tiuskaisee.

– Totti hei, lopeta jo, Tiitus sanoo.

Totti mulkaisee Tiitusta epäuskoisesti.

– Toi aloitti, Totti sanoo. Ei sillä ole mitään oikeutta…

– Entäs vahvemman oikeus, Nyssönen virnistää ja pullistelee rintaansa.

– Sellaista ei olekaan! Totti huutaa jo.

– Sehän nähdään! Nyssönen sanoo matalasti. Se ei näytä enää siltä kuin vitsailisi.

– Totti, ihan tosi, Tiitus anelee.

– Rasisti, Totti sähähtää Nyssöselle.

– Pygmi hiljaa! Nyssönen karjaisee.

– Mun ei tartte kuunnella tuollaista! Totti kiljuu.

– Ei tosiaankaan. Voit jäädä tänne ihan vapaasti itseksesi, Nyssönen sanoo ja kävelee veneelle.

– Sun orjalaivaan mä en tulisi, vaikka joutuisin jäämään tänne loppuiäkseni! Totti huutaa.

3 kommenttia:

Raili Mikkanen kirjoitti...

Sen verran täytyy lisätä luetteloosi, että kirjani Thuongin päivä Vietnamista Suomeen muuttaneen pojan koulupäivästä ilmestyi jo 1984. Sen pohjalta tehtiin myös TV-filmi Anteeksi Ming vuonna 1986.

Rouva Huu kirjoitti...

Tämä oli hyvä täydennys, vaikka edellä olikin puhe nimenomaan romaanin muotoisista lasten- ja nuortenkirjoista.

Thuongin päivä oli monella tavalla aikaansa edellä. Tuollanen lapsen arkipäivästä kertova kuvatietokirja ei ollut vielä 1980-luvulla oikein vakiinnuttanut asemaansa lastenkirjakentällä. Ja muistan Sinun myös kertoneen, että Ruotsissakaan ei ollut vielä tehty vastaavaa maahanmuuttajalapsen kokemuksista kertovaa lastenkirjaa tuolloin, vaikka siellä maahanmuuttajuus on ollut vielä yleisempää.

Muistan myös hyvin, kuinka tein tiedotusopin opintoihin liittyvän jutun Hervantaan muuttaneiden vietnamilaislasten päiväkotiin sopeutumisesta joskus 1980-90-luvun vaihteessa. Juttu julkaistiin Lapsen maailma -lehdessä. Päiväkotihenkilöstökin oli vielä tällaisen aiheen kanssa "vähän hukassa", koska tietoa oli niin vähän tarjolla.

Nimetön kirjoitti...

Anna Amnellin (=Pirkko Pekkarinen) Aurora vaahteralaakson tyttö 1991 , 2. painos 1992, aiheena siirtolaisuus, pakolaisuus, monikullttuurisuus. Saman kirjoittajan Aurora ja PIetarin serkut 1993: pietarinsuomalainen Olga muuttaa Helsinkiin vuonna 1905. Helsingin monikulttuurisuus.