Terveisiä Lastenkirjainstituutin Kirjakorista, jossa luodattiin jo 13:tta kertaa edellisvuoden lasten- ja nuortenkirjatarjontaa – jälleen yllättävistä ja kiinnostavista näkökulmista.
Varsinainen seminaari järjestettiin pääkirjasto Metsossa, mutta kirjanäyttely oli perinteisesti Lastenkirjainstituutin kirjastossa, missä on esillä yhteensä 1369 kirjaa 110 eri kustantajalta. Ohessa hiukan näkymiä kirjanäyttelyn runsaasta valikoimasta. Muotoilun juhlavuoden kunniaksi näyttely oli liputettu design-keittiöpyyhkeillä!
Kirjakorin tilastot menevät varsin hyvin yksiin Suomen Kirjasäätiön tilastojen kanssa. Käännöksiä tästä osuudesta on edelleen 2/3. Kirjastonhoitaja Päivi Nordlingin ansiokkaasti tulkitsemat piirakat, pylväsdiagrammit ja vertailuluvut muihin Pohjoismaihin antoivat hyvän startin päivän asiantuntijaluennoille.
Niemisen kattaus oli niukka mutta edustava. Hän nosti esiin Tanja Lönnrothin kuvakirjan Tuire Tavaton, Suvi-Tuuli Junttilan kuvakirjan Missä, tässä, jossakin, Arja Puikkosen, Kimmo Lintisen & Kustaa Saksin musiikkisatukuvakirjan Haapaneitty, mettäntyttö (Nemo), Leena Krohnin lastenromaanin Auringon lapsia, Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa ja Kirsti Kurosen nuortenrunokirjan Likkojen lipas (Karisto).
Haapaneitty-kirjassa oli Niemisen mukaan "päräyttävä kuvitus" ja Leena Krohnin romaanissa "naulapyssy laulaa". Krohnin kirjasta Nieminen oli löytänyt yhden tärkeän elämänviisauden: kukille ja lapsille pitää jutella, niin ne kasvavat hyvin!
Aivan esityksensä lopussa Nieminen vinkkasi vielä hyviä aikuislyyrikoiden runokokoelmia, joita hän on työstänyt yläkoulu- ja lukioikäisten kanssa. Tästä olisi kernaasti kuullut jopa lisää, vaikka se olisikin mennyt vähän ohi alkuperäisen tehtävän annon.
Sara Kokkonen, Saran kirjat -blogistakin tuttu bloggaaja, keskittyi tyttökirjallisuuteen. Kokkonen järjesti blogissaan taannoin äänestyksen kotimaisen tyttökirjallisuuden suosituimmasta sankarittaresta ja siinä kärkeen pääsivät Anni Polvan Tiina, Anni Swanin Iris rukka ja Rauha S. Virtasen Virva Selja. Kirjakori-yleisön pitämykset menivät varjoäänestyksessä vallan yksiin blogiäänestyksen kanssa, joskin "mustina hevosina" – tai pitäisikö Anni Swania mukaillen puhua mustista joutsenista? – hajaääniä saivat myös Jukka Parkkisen Suvi Kinos, Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli sekä Leena Härmän Pieni Tuittupää.
Kiinnostava oli Kokkosen havainto siitä, että sekä vanhoissa että uusissa tyttökirjoissa kuvataan usein äitien ja tyttärien suhteita – joskin hankauskohdat lienevät eri aikojen kirjoissa hiukan erilaisia.
Rouva Huulle antoisinta kuultavaa oli hankolaisen kirjastovirkailijan, kertojan ja lukemisen innoittajan Netta Möller-Salmelan hyvin elämyksellinen osuus. Vallan kadehdin hankolaisia lapsia ja heidän vanhempiaan, joilla on mahdollisuus saada inspiroivaa ja antaumuksellista kirjallisuuskasvatusta. Möller-Salmelan havaintojen mukaan esikouluikäisten vanhemmat edustavat sitä sukupolvea, jolle ei ole juurikaan luettu kotona lastenkirjallisuutta. Tämän vuoksi he eivät myös ymmärrä lukemisen merkitystä lapsen kehitykselle ja kasvulle.
Jotain samansuuntaista olen itsekin uumoillut ja teki mieli peräti hihkua ääneen innostuksesta tätä kuunnellessa!
Möller-Salmelan psykologiaan kuuluu, että myös lasten vanhemmat palkitaan lasten suorittaessa erilaisia lukudiplomeja. Tällä tavalla sitoutetaan koko perhe lukuharrastuksen pariin sillä lukeminenhan on kodin, koulun ja kirjaston yhteinen juttu!
Pysäyttävä oli myös Möller-Salmelan maininta siitä, että nykylapsilla ei välttämättä ole enää taitoa "nähdä sisäisiä kuvia", esimerkiksi ääneen kerrotun tarinan tai sadun perusteella.
Ennen koulun alkua jokaisen lapsen pitäisi Möller-Salmelan reseptin mukaan osata kahdeksan leikkilorua ulkoa. Mikäli lapselle on ennen koulutaipaleen alkua luettu 3000 satua, eli kolme satua päivässä, niin hän on elämässään vahvoilla. Allekirjoitan tämän täysin.
Tampereen pääkirjaston kirjastonhoitaja Tuija Mäen osuutena olivat sadut, fantasiat ja dystopiat ja ne Mäki otti haltuun käsittämättömän suvereenisti ja esitteli näkemyksiään innostavasti ja asiantuntevasti.
Viime vuonna ilmestyi fantasiaa lapsille ja nuorille yhteensä 70 nimekettä. Näistä kotimaisia oli 17 ja käännöksiä 53. Mäki liputti reippaasti kotimaisen fantasian puolesta ja totesi sen viime vuonna poikkeuksellisen naisvaltaiseksi lajityypiksi. Pararomantiikkaa ilmestyi 20 kirjan verran ja dystopioita 7. Saa nähdä, millaiseksi suhdeluku kääntyy tänä vuonna.
Fantasiassa – kuten realistisessakin nuortenkirjallisuudessa – tavalla tai toisella hukassa olevien vanhempien etsimisteema toistui useammassa teoksessa, mitä voi pitää jotenkin enteellisenä ja nyky-yhteiskuntaa peilaavana!
Viimeisen puheenvuoron käytti opetuksen kehittämispäällikkö Markku Ihonen Tampereen yliopistosta. Hän esiintyi tietoisen poleemisesti jos kohta väittikin, ettei itse asiassa ole lasten tietokirjojen suhteen edes mikään asiantuntija. Toisinaan on kuitenkin hyvä, että kriittistä luentaa harjoittaa joku kokonaan kentän ulkopuolelta tuleva.
Ihonen osoitti lasten tietokirjojen kliseitä, aihepiireihin kustantajien taholta kohdistuvaa "sokeaa sohimista", suoranaisia virheitä ja kielen tasolla luettavia ylimalkaisuutta, ristiriitaisuuksia tai epäselvyyttä ylisummaan.
Suuri osa tietokirjoista näyttäisikin – Ihosen summauksen perusteella – pitävän lapsen mielenkiintoa yllä ällistyttävillä faktoilla, hurjalla vauhdilla ja nippelitiedolla.
Ihonen arvosti korkealle muun muassa Robert Winstonin tietokirjan Mitä aivoissa tapahtuu (Sanoma Magazines), Liisa Lauerman & Ismo Rekolan Sukuseikkailun (Lasten Keskus), Robie H. Harrisin & Michael Emberleyn Nyt puhutaan seksistä (Kustannus-Mäkelä) sekä Beate Børresenin & työryhmän koostaman ja Jenna Kunnaksen kuvittaman kirjan Ajatellaan yhdessä (niin & näin).
Aivan oikeutetusti Ihonen puuttui lasten tietokirjojen graafiseen ilmeeseen. Viimeksi mainitun kirjan harmaalla ladotun, vaikeasti luettavan tekstin hän arveli olevan ovela typografinen valinta: filosofiaa lapsille esittelevää kirjaa tuleekin lukea hitaasti kiiruhtaen!
2 kommenttia:
Voihan hitsipillinen, kun en päässyt tänä vuonna paikalle. Toivottavasti ehdin Seinäjoen Kirjakoriin.
Tuhat kiitosta raportista, Rouva Huu!
Netta Möller-Salmelan ajatukset ja teesit kuulostavat hyvin mielenkiintoisilta. Koko perheen sitouttaminen lukuharrastukseen on tärkeää. Oliko hänellä konkreettinen ehdotus, miten isiä ja äitejä voisi palkita? Kunniakirjalla, suklaalla, vai riittääkö kiitos ja huomio?
Möller-Salmela oli päätellyt, että esikoululaisten vanhemmat eivät ehkä ymmärrä lukemisen merkitystä lapsen kehitykselle, koska heille ei itselleen ole aikanaan luettu. Pitää varmasti paikkansa, mutta ei aina. Tiedän paljon isiä ja äitejä (allekirjoittanut mukaan lukien), joille ei ikinä kotona luettu kirjoja, mutta silti he ovat myöhemmin intohimoisesti lukeneet omille muksuilleen.
Harmi, ettei Möller-Salmela taida olla mukana Seinäjoella.
(Niin, ja tietty olen tärinöissäni siitä, että Jani Nieminen nosti Likkojen lippaan. Leveä hymy!)
Hei Rouva Huu! Olipas kiva tavata kasvokkain ja mukava lukea raporttisi ja näin nopeasti! Lastenkirjainstituutin kirjastosta löytyi minulle tarpeellisia kirjoja. Jos saan tehtyä jutun, niin laitan tämän raporttisi mukaan :)
Lähetä kommentti